tiistai 16. tammikuuta 2018

Thomas S. Monsonin perintö

Thomas S. Monson laskettiin multiin viime perjantaina. Kirkon presidenttinä kahdeksan vuotta toiminutta Monsonia muisteltiin lämpimästi Salt Lake Cityssä järjestetyssä tilaisuudessa eikä puheissa luonnollisesti nostettu esiin hänen johtamiskaudellaan sattuneita vähemmän mukavia asioita kirkossa.

Kaikkein rankimman jälkipyykin Monsonin perinnöstä joutuvat pesemään seksuaalivähemmistöt. Monsonin aikakaudella MAP-kirkon suhtautuminen seksuaalivähemmistöihin kiristyi ennen näkemättömiin mittoihin. Heti kautensa alussa vuonna 2008 MAP-kirkko ryhtyi kampanjoimaan aktiivisesti samaa sukupuolta olevien pariskuntien avioliitto-oikeuksia vastaan tapauksessa, johon yleisesti viitataan nimellä Prop 8. Mormonien masinoima Prop 8 merkitsi lähtölaukausta seitsemän vuoden poliittiselle kamppailulle seksuaalivähemmistöjen oikeuksia vastaan. Vaikka MAP-kirkko keräsi ja yhdisti voimiaan monien muiden kirkkokuntien kanssa ne lopulta hävisivät kamppailun 26. kesäkuuta 2015 kun Yhdysvalloissa tasa-arvoinen avioliittolaki astui voimaan. Tappion nieleminen osoittautui mormonijohtajille kuitenkin liian katkeraksi palaksi, joten he Monsonin johdolla päättivät ettei seksuaalivähemmistöillä ole sijaa kirkossa muuttaen kirkon käytäntöjä entistäkin syrjivimmiksi marraskuussa 2015. Kirkon tekemä muutos toimintatapoihin näkyi lähes välittömästi Utahin seksuaalivähemmistönuorten itsemurhatilastoissa ja vaikka kirkko on tämän jälkeen jollain tasolla yrittänyt pehmentää asiaa niin virheitään kirkko tai sen johto ei ole myöntänyt saatika pyydellyt anteeksi.

Luonnollisesti Monsonin hautajaisissa kilpaa kehuttiin ja muisteltiin Monsonia rakkauden lämpöä ja sanomaa maailmaan levittäneenä hyväntekijänä. On kuitenkin syytä muistaa, että tuo rakkaus on MAP-kirkossa ollut aina ehdollista. Sen saajaksi valikoituvat ne, jotka sopivat kirkon ja sen johtajien tiukasti määrittelemään muottiin. Jos vähänkään poikkeaa kirkon stereotyypeistä joutuu sivuraiteelle ja sosiaalisten rangaistusten kohteeksi. Thomas S. Monson oli samanlainen karismaattinen manipuloija kuin monet muutkin uskonnolliset harhaanjohtajat. Esimerkkinä Monsonin tavasta manipuloida yleisöään valikoin hänen huhtikuussa 2011 pitämänsä puheen "Pappeuden voima".

Puheensa Monson aloittaa yleisellä kerronnalla kuinka hän päätti puhua juuri tästä aiheesta. Hän siis samaistaa itseään yleisöön luomalla mielikuvia, johon jokaisen kuulijan on helppo löytää jokin yhteys. Näin tehdessään puhuja siirtää kuulijansa vastaanottavampaan dissosiatiiviseen tilaan kuulijoiden eläytyessä puhujan asemaan. Kun yleisö on altistettu muuntuneelle mielentilalle niin alkaakin varsinainen manipuloinnin ilotulitus. 
Tavalla tai toisella ne kaikki liittyvät henkilökohtaiseen kelvollisuuteen, joka on vaatimuksena sen pappeuden pyhän voiman saamiseen ja käyttämiseen, joka meillä on.
Tämä on tyypillinen tapa ilmaista puhtausvaatimuksia samalla ehdollistaen niiden noudattamisesta saatavat edut, mikä automaattisesti johtaa uhrin syyllistämiseen kun jäsen epäonnistuu. Uhrin syyllistämistä voimistaakseen Monson vielä jatkaa:
Että ne voidaan suoda meille, on totta; mutta kun me pyrimme peittelemään syntejämme tai tyydyttämään ylpeyttämme, turhamaista kunnianhimoamme tai hallitsemaan tai vallitsemaan tai pakottamaan ihmislasten sieluja pienimmälläkään vääryydellä, katso, taivaat vetäytyvät; Herran Henki tulee murheelliseksi, ja kun se on vetäytynyt, se on sen miehen pappeuden eli valtuuden loppu.”
Luettelemalla yleisellä tasolla listan ihmiselle tyypillisistä haluista ja toiveista, samalla tuomitsemalla ne synneiksi, uskonnollinen johtaja synnyttää voimakkaita syyllisyyden ja häpeän tunteita kuulijoissaan kertoessaan heille epäsuorasti kuinka he ovat syntisiä. Uskovainen kuulija tuntee nämä sanat kuultuaan voimakasta häpeää, koska hänen profeettansa on juuri kertonut hänelle kuinka hän on pettänyt Jumalan.

Tämän jälkeen Monson ryhtyy valamaan kuulijoihinsa pelkoa ulkomaailmaa kohtaan rakentamalla voimakkaan me vastaan muut -kahtiajaon kirkon ja ulkomaailman välille.
Olen elänyt kyllin kauan nähdäkseni suuren osan yhteiskunnan moraalin muuttumisesta. Siinä missä kirkon ja yhteiskunnan tasovaatimukset kerran olivat enimmäkseen yhdenmukaisia, välillämme on nyt leveä juopa, ja se laajenee laajenemistaan.
Tällä kahtiajaolla hän pohjustaa miljöökontrollia, jonka tarkoituksena on vähentää ulkomaailman vaikutuksia kuulijoiden mieleen.
Monet elokuvat ja televisio-ohjelmat esittävät käyttäytymistä, joka on täysin vastoin Jumalan lakeja. Älkää altistako itseänne niistä niin usein löytyvälle vihjailulle ja suoranaiselle saastalle. Nykyajan musiikin sanoitukset lankeavat suurelta osin samaan luokkaan. Rienaavaa kieltä, joka on niin yleistä ympärillänne nykyisin, ei olisi lainkaan suvaittu aivan lähimenneisyydessä. Valitettavasti Herran nimeä käytetään väärin yhä uudestaan. Muistelkaa kanssani käskyä – yhtä kymmenestä – jonka Herra ilmoitti Moosekselle Siinainvuorella: ”Älä käytä väärin Herran, Jumalasi, nimeä, sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka käyttää väärin hänen nimeään.”2 Olen pahoillani siitä, että kukaan meistä joutuu kuulemaan rienaavaa kieltä, ja vetoan teihin, ettette käytä sitä. Pyydän hartaasti, ettette sano tai tee mitään sellaista, mistä ette voi olla ylpeitä.
Pysykää täysin erossa pornografiasta. Älkää salliko itsellenne sen katselua, älkää milloinkaan. Se on osoittautunut riippuvuudeksi, joka on vaikeaakin vaikeampi voittaa. Välttäkää alkoholia ja tupakkaa ja kaikkia muita huumeita, jotka samoin ovat riippuvuuksia, joiden voittaminen olisi vaikeaa.
Kun kuulijat on peloteltu karttamaan ulkopuolista mediaa ja kulttuuria manipuloiva uskonjohtaja Monson turvautuu pyhään tieteeseen.
Mikä suojelee teitä ympärillänne olevalta synniltä ja pahuudelta? Väitän, että luja todistus Vapahtajastamme ja Hänen evankeliumistaan auttaa teitä pääsemään turvaan.
Pyhästä tieteesta manipulaattorin matka jatkuu kehottamalla tekoihin, jotka kasvattavat osallistujien uskoa ja sitoutumista kirkkoon.
Ellette ole lukeneet Mormonin kirjaa, lukekaa se. En pyydä nostamaan kättä. Jos luette sen rukoillen ja haluten vilpittömästi tietää totuuden, Pyhä Henki ilmoittaa teille, että se on tosi. Jos se on tosi – ja se on– niin silloin Joseph Smith oli profeetta, joka näki Isän Jumalan ja Hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen. Kirkko on tosi. Ellei teillä vielä ole todistusta näistä asioista, tehkää sen saamiseksi se, mikä on tarpeen. Teidän on välttämätöntä saada oma todistus, sillä muiden todistukset kantavat teitä vain tiettyyn pisteeseen asti. Sitten kun olette saaneet todistuksen, se täytyy pitää elinvoimaisena ja elävänä kuuliaisuuden kautta Jumalan käskyille sekä rukoilemalla ja tutkimalla pyhiä kirjoituksia säännöllisesti. Käykää kirkossa. Te nuoret miehet, käykää seminaarissa tai instituutissa, mikäli sellainen on ulottuvillanne.
Aiemmin heräteltyä syyllisyyttä ja häpeää Monson loiventaa seuraavaksi tarjoamalla euforiaa toteamalla, ettei tilanne ole silti toivoton vaikka tuntisit olosi kuinka huonoksi tahansa.
Jos jotakin elämässänne on vialla, ulospääsy on teille avoinna. Lakatkaa tekemästä kaikkea sellaista, mikä on epävanhurskasta. Puhukaa piispanne kanssa. Olipa ongelma mikä tahansa, se voidaan ratkaista asianmukaisella parannuksenteolla. Te voitte tulla jälleen puhtaiksi. Herra on sanonut niistä, jotka tekevät parannuksen: ”Vaikka teidän syntinne ovat verenpunaiset, ne tulevat valkeiksi kuin lumi”, ”enkä minä, Herra, muista niitä enää”
Tarjotun euforian ehtona tosin on entistä suurempia häpeäntunteita herättelevä keskustelutuokio seurakunnan piispan kanssa.

Puhe jatkaa samanlaisella otteella ja korostaa edelleen puhtautta ja oikeita kirkon oppien ja käytäntöjen mukaista käyttäytymistä. Koko puheesta huokuu vahva käyttäytymisen kontrollointi, jota kirkossa käytetään jäsenten ajatusten hallintaan. Vain käyttäytymällä oikein puhtausvaatimusten mukaan jäsen voi saavuttaa Jumalan suosion, jos suosiota ei tipu ja elämä tuntuu raskaalta olet syyllinen ja sinun olisi hyvä käydä tunnustamassa syntisi piispallesi.

Omakohtaisia kokemuksia Monsonista minulla ei tietenkään ollut. En koskan tavannut häntä tai käynyt hänen kanssaan kaljalla. En siis voi sanoa kuinka ihana mies oli kyseessä. Hänen kaudellaan kirkko kuitenkin tuli mielestäni ottaneeksi merkittäviä harha-askelia, etenkin seksuaalivähemmistöjen oikeuksiin liittyen, eikä hänen manipuloiva puheenpartensakaan kovin suurta rakkautta huokunut. Yksityiselämässään Monson on voinut olla hyvinkin mukava tyyppi, julkisena kirkon johtajana häntä ei sellaisena mielestäni kuitenkaan voinut pitää.

keskiviikko 10. tammikuuta 2018

Pelko ja stressi voi vaarantaa aivojen kehityksen

Steven Hassan julkaisi Feedom of Mind yhdistyksensä sivulla artikkelin, joka nostaa esiin Jehovan todistajien oppien haittoja. Artikkelissa viitataan nimimerkin "Sam Fade" kirjoittamaan tekstiin, joka käy läpi kuinka JT organisaation opit vaikuttavat aivojen kehittymiseen ja näin mahdollisesti synnyttävät kauaskantoisia haittoja lasten elämässä.

Aivojen kehityksen kannalta hyvin merkittävää aikaa on juuri lapsuus. Vaikka jokainen lopulta kasvaa aikuiseksi niin silti perusta monelle jokaista ihmistä määrittävälle asialle rakennetaan lapsuudessa. Esimerkiksi koulutukseen panostaminen vaikuttaa merkittävällä tavalla siihen millainen aikuinen lapsesta kasvaa. Lapsuudessa omaksuttu tietotaito vaikuttaa vahvasti siihen millaiseksi aivot kehittyvät. Kuten tiedämme Jehovan todistajien keskuudessa koulutusta ei pidetä kovin korkeassa arvossa, joten jo pelkästään tämä vaikuttaa lapsen aivojen kehittymiseen.

Koulutuksen puute ei kuitenkaan ehkä ole kriittisin aivojen kehittymiseen vaikuttava tekijä Jehovan todistajien parissa. Merkittävämpi tekijä voi olla lapsen kokema jatkuva stressi. JT lapset kokevat jatkuvaa stressiä järjestön indoktrinaation, hengellisen väkivallan ja vanhempien laiminlyöntien takia. Stressiä lisää myös kun lasten turvallisuudentunnetta uhataan jatkuvilla sotamielikuvilla harmageddonista, pelottelulla pahoista hengistä ja kierrättämällä lapsia pitkin kyliä saarnaamassa ventovieraille. Vanhempien viettämä aika saarnaamistyössä on poissa lasten kanssa vietetystä ajasta, jolloin lapsi ei saa tarvitsemaansa läheisyyttä ja luottamusta, mistä seuraa ongelmia muodostaa merkityksellisiä ihmissuhteita myöhemmin elämässä. JT lasten odotetaan myös käyttäytyvän järjestön sääntöjen ja normien mukaan eli heille vapaa itseilmaisu ei ole sallittua.

Stressin vaikutus aivojen kehitykseen on merkittävä. Erityisesti pelottaviksi koetut asiat vaikuttavat lapsen oppimiskykyyn ja tunteisiin. Koettu stressi vaikuttaa hippokampuksen ja mantelitumakeen kehittymiseen. Mantelitumake säätelee sitä, mikä koetaan uhkaavaksi, kun vastaavasti hippokampus liittää pelon tunteen tapahtuman asiayhteyteen. Nämä synnyttävät pelkovasteen, jossa aivot vapauttavat neuropeptidi S -yhdistettä, joka lisää ahdistuneisuutta ja valppautta. Lapsen aivojen kyky käsitellä tällaista stressiä ovat rajallinen ja voimakas stressialtistus vaikuttaa lapsen itsesäätelyyn, sietokykyyn ja kiintymykseen ihmisuhteissa. Kiitymys huoltajiin on lapsen aivojen kehityksen kannalta ensiarvoisen tärkeää.

Kroonisesta stressistä kärsineillä lapsilla on todettu olevan ongelmia turvallisten ihmissuhteiden muodostamisessa myöhemmin elämässä (Cohen & Walthall, 2003; Osofsky, 1995). Jehovan todistajien lapset elävät jatkuvan kroonisen stressin alaisuudessa. Stressiä lapsen harteille kasaavat opit lähitulevaisuudessa uhkaavasta maailmanlopusta, jossa lähes kaikki maailman ihmiset, oikeaoppisia Jehovan todistajia lukuunottamatta, murhataan. Jatkuvaa stressitilaa stimuloidaan päivittäin lukemalla järjestön julkaisuja ja kuuntelemalla puheita, joissa tulevalla hävityksellä mässäillään. Krooninen stressitila estää aivojen muita osa-alueita kehittymästä ja toimimasta oikein. Lapset jäävätkin organisaation vangeiksi, koska heidän aivonsa eivät kehity normaalisti eivätkä he opi ajattelemaan kriittisesti. Artikkeli toteaakin, jopa humoristiseen sävyyn: "On hyvin hankalaa tehdä järkeviä päätöksiä kun zombit ovat kokoajan kintereillä."

Jehovan todistajien organisaatiossa vallalla olevan kulttuurin voidaankin todeta vaikuttavan haitallisesti lasten kehittymiseen. Ikävintä on se, että monet vanhemmat eivät edes ymmärrä kuinka haitallista elämä vartiotornin varjossa oikeastaan on. On surullista kuinka monet Jehovan todistajat ovat eläneet koko elämänsä organisaatiossa, he eivät tiedä paremmasta ja uskovat elävänsä sitä ainoaa oikeaa elämää, jonka uskovat olevan myös parhaaksi omille lapsilleen. Hyvää tarkoittavat JT vanhemmat tulevat näin tehneeksi karhunpalveluksen omille lapsilleen ja mahdollisesti lapsen lapsilleen.

Vaikka nyt julkaistu artikkeli koskettaa vain Jehovan todistajia niin vastaavia olosuhteita esiintyy monista muista uskovien yhteisöistä ja perheistä. Uskoakseni lasten mielissä vaikuttavia pelkotiloja esiintyy sitä enemmän mitä ponnekkaammin yhteisössä käydään jatkuvaa sotaa paholaista ja pahaa ulkopuolista maailmaa vastaan.

keskiviikko 3. tammikuuta 2018

Mormonista ateistiksi

Jokin aika sitten minulle esitettiin kysymys: "Miten ateistinen elämänkatsomukseni muutti suhtautumistani ympäristöön, maailmaan, elämään ja itseeni?" Kysymys on laaja ja mitä enemmän sitä ajattelee sitä enemmän tulee huomanneeksi miten paljon siirtyminen mormonista ateistiksi oikeasti on vaikuttanut elämääni.

Uuden elämänkatsomuksen rakentaminen oli luonnollisesti sekavaa aikaa, koska mormonkirkkoon syntyneenä minulla ei ollut valmiita uskonnon ulkopuolisia malleja, joita olisin voinut omaksua. Kirkon sisäinen kielellinen ilmaisu, kulttijargon, poikkeaa jonkin verran kirkon ulkopuolisesta maailmasta, joten ensimmäiseksi piti opetella ilmaisemaan itseään ja ymmärtämään mitä kirkon ulkopuoliset ihmiset tarkoittavat milläkin ilmaisuilla ja eleillä. Opittuani kommunikoimaan kirkon ulkopuolisen maailman kanssa opin arvostamaan erilaisia mielipiteitä ja ennen kaikkea tieteen loogisuutta. Aiemmin mormonina suhtauduin ylimielisesti ulkopuolisiin ihmisiin ja uskoin tietäväni asiat paremmin, sillä uskoin, että minulla oli lähes suora yhteys Jumalaan, ylivertaiseen tiedonlähteeseen, joka kommunikoi suoraan minulle tunne-elämyksieni kautta. Omaksuttuani uuden elämänkatsomuksen, omat tunne-elämykseni eivät enää viestineet minulle Jumalan tahtoa ja totuuksia vaan ne kertoivat ainoastaan omista subjektiivisista reaktioistani, joilla ei ole mitään tekemistä tiedon kanssa. Opin kriittisen ajattelun merkityksen ja myös kyseenalaistamaan omia tunteitani ja ajatuksiani. Hiljalleen opin näkemään muut ihmiset hyvinä ja arvokkaina yksilöinä, joiden tavoitteisiin ei oikeasti kuulu tosiuskovien joukon jatkuva vainoaminen. Ymmärsin, että valtaosa maailman ihmisistä on oikeasti hyviä tyyppejä, jotka omalla tavallaan haluavat myös parantaa maailmaa. Sama pätee myös ylimielisiin mormoneihin, jotka harhauskomuksiinsa luottaen kuvittelevat tietävänsä paremmin kuin muut millainen elämä tekee ihmiset onnelliseksi.

Jossain vaiheessa ateistista elämänkatsomustani omaksuessani oivalsin, että ihmisellä on vain ja ainoastaan yksi hyvin hauras ja rajallinen elämä. Tämä elämä on kaikki mitä meillä on ja siksi se on suojelemisen arvoinen. Suhtautumiseni ihmisoikeuksiin ja elämän suojelemiseen vakavoitui. Mikään asia elämässä ei enää ollut kuolemisen arvoista, eikä toisen ihmisen tappamista voisi mitenkään oikeuttaa elämän ainutkertaisuuden takia. Elämän rajallisuus ja se tosiasia, että elämä päättyy lopullisesti kuolemaan, tarkoittaa, että elämä on kalleinta mitä ihmisellä on eikä mikään ideologia ole yhdenkään ihmishengen arvoinen. Kun aiemmin uskoin olevani etuoikeutettu Jumalan valittu, jonka elämän arvon määrittelee se kuinka paljon on valmis uhraamaan kirkon hyväksi, kuinka kuuliaisesti tekee ja kuinka uskoo, niin nykyään näen itseni tasa-arvoisena ihmisenä muiden maailman ihmisten joukossa. Maailma ei ole ainoastaan oikeauskoisia mormoneja varten vaan kaikille ihmisille, joilla jokaisella pitäisi olla tasa-arvoinen oikeus elää omalla tavallaan itselleen arvokkaaksi kokemaansa elämää.

Uskovaiset näen nykyään eräänlaisina kuolemanpalvojina, jotka ovat valmiita uhraamaan oman elämänsä, joko osittain tai kokonaan, voidakseen saavuttaa jotain kuollessaan. Maailman uskonnot näen instituutioina, jotka orjuuttavat ihmiset uskomaan, että kuoleman jälkeen heitä odottaa joku palkinto. Uskonnollisten yhteisöjen vallankäytön näen välineenä, jolla hallitaan kansoja, riistetään ihmiseltä omaisuus ja vapaa tahto, samalla tarjoten tilalle tyhjää uskoa ja toivoa. Karl Marxin toteamus uskonnosta kansaa turruttavana oopiumina on realisoitunut mielessäni hyvin konkreettisesti.

Maailma, joka ylläpitää elämää, on myös hauras ja tarvitsee suojelua kun Jumala ei ole enää ohjaksissa. Ainakaan toistaiseksi ihmiskunnalle ei ole tarjolla toista planeettaa, joten on pyrittävä pitämään mahdollisimman hyvää huolta siitä mitä meillä on. Jeesus ei ole tulossa takaisin, joten uskovaisena pian odottamaani helpotusta ei ole luvassa. Kaikki ongelmat on ratkaistava itse maailman ylikansoituksesta saasteisiin ja taudeista maailman ruokatuotantoon. Nykyisellään maailman tila on lohduton, eikä ihmisiä kaniinien lailla lisääntymään kannustavat ja ehkäisyä vastaan saarnaavat uskonnolliset johtajat auta ylikansoitusongelmien ratkaisemisessa. Jos aiemmin uskoin ja luotin Jumalan apuun maailman ongelmien ratkaisemisessa niin sen suhteen näkemykseni ovat kääntyneet täysin päälaelleen.

Kokonaisvaltaisesti voi todeta, että identiteettini koki voimakkaan mullistuksen. Vanha, pitkälti mormonikirkon määrittelemä, pseudoidentiteetti mureni ja kokosin itselleni uuden identiteetin. Prosessi kesti useita vuosia ja näin jälkikäteen ajatellen terapia olisi varmasti auttanut ja nopeuttanut toipumista. Toipumisen kannalta tärkeintä oli ymmärtää, toisin kuin uskonnollinen yhteisöni väitti, että vika ei ollutkaan minussa vaan olin hengellisen väkivallan ja vallankäytön uhri. Aloin ymmärtää inhimillisiä heikkouksiani samalla opetellen hyväksymään puutteeni sen sijaan, että yrittäisin perfektionistisesti päästä niistä eroon tai nousta niiden yläpuolelle. Omanarvontuntoni ei ole enää riippuvainen ulkoisesta uskovien yhteisöltä saamastani hyväksynnästä vaan se kumpuaa omista sisäisistä käsityksistä itsestäni ja toiveistani.

Moraalikäsitykseni on muuttunut valtavasti. Tekojani ja ajatteluani ei enää ohjata Jumalan tai profeettojen tahdolla vaan muodostan mielipiteeni itse. Ennen mustavalkoisesti kaikki oli absoluuttisen oikein tai väärin, mutta nykyään pystyn joustamaan päätöksissäni tilanteen mukaan. Kaikkiin kysymyksiin tai tilanteisiin ei edes välttämättä ole oikeita tai vääriä vastauksia. En enää suhtaudu oletusarvoisesti yhteenkään auktoriteettiin kyseenalaistamattomana absoluuttisen totuuden lähteenä. Kannan myös enemmän vastuuta omista päätöksistäni sen sijaan, että osoittelisin pyhien tekstien kohtia todistaakseni olevani oikeassa kun todellisuudessa olen tehnyt virheen.

Suhteeni omaan kehooni oli uskovaisena hyvin kielteinen. Jo pelkät seksuaalisuuteen liittyvät ajatukset saatoivat mormonina synnyttää voimakkaita syyllisyyden tai häpeän tunteita. Suhteeni seksiin ja seksuaalisuuteen onkin muuttunut lähes täysin enkä enää koe syyllisyyttä tai häpeää omista seksuaalisista haluista tai teoista.

Uskovaisena elämäni keskiössä oli mormonikirkko, mikään ei ollut tärkeämpää kuin oma uskoni, puhtauteni ja pelastumiseni. Uskovaisena asetin sivuun omat tarpeeni, haluni ja toiveeni ja tein päätökset sen perusteella mitä kuvittelin Jumalan minulta haluavan. Nykyään päätöksissäni heijastuu toisenlainen arvomaailma, joka huomioi omat tarpeeni haluni ja toiveeni ja siten tunnen elämäni tyydyttävämmäksi kuin ennen. Jos en ole itse hyvässä kunnossa, en myöskään kykene auttamaan muita parhaalla mahdollisella tavalla. Ensimmäisenä tyydytän siis omat ja perheeni perustarpeet, ennen kuin autan muita tai uhraan resurssejani laajemman yhteisön hyväksi.Yllättäen käytänkin nykyään paljon enemmän aikaa muiden ihmisten auttamiseen kuin koskaan uskovaisena, vaikka samalla pyrin pitämään myös itsestäni huolta. Uskonkin olevani parempi ihminen kuin koskaan ollessani uskovainen. En ole läheskään niin tuomitseva muita kohtaan ja pystyn hyväksymään inhimilliset puutteet itsessäni ja muissa paremmin. Uskovaisena huomio kiinnittyi enemmän itseeni ja oman täydellisyyteni tavoitteluun. Auttamishaluani ei nykyään enää määrittele egoistinen taivaspisteiden tai sosiaalisen hyväksynnän tavoittelu vaan haluni auttaa kumpuaa aidosta halusta tehdä maailmasta parempi paikka.

Ennen elämäni keskiössä oli mormonikirkko ja sen opit. Kaikki mitä tein tai jätin tekemättä heijasteli jollain tavalla kirkon oppeja ja kulttuuria. Eläessäni kirkon vaikutuksen alaisuudessa elämäni tavoitteet olivat oman kuoleman jälkeisen kruununi kiillottamisessa. Nykyisin elämäni keskiössä on elämä jota elän itselleni. Tavoitteeni elämässäni ovat konkreettisia eivätkä ne ulotu kuolemanjälkeiseen aikaan. Toivon, että aikanaan kun elämäni päättyy, jälkeeni jäävät ihmiset muistavat minut henkilönä, joka pystyi edes jollain pienellä tavalla vaikuttamaan maailmaan positiviisesti ja siten jättämään jälkipolville paremman maailman.