tiistai 19. joulukuuta 2017

Hyväntahtoiset häiriköt

Aika ajoin, etenkin joulunaikaan, tuntuu, että MAP-kirkossa nostetaan kirkosta irtaantuneiden ihmisten häriköinnin intensiteettiä. Toistuvasti kirkon johtajien puheissa ja kirkon julkaisuissa kerrotaan tarinoita ihmisistä, jotka palaavat takaisin kirkkoon. Viimeinen joulukuun 2017 Liahona sisältää myös tällaisen tarinan. Tarina kertoo Te Oranoa nimisestä henkilöstä, joka kertoo ensin kadottaneensa uskonsa, mutta löytäneensä jälleen. Tarinan viesti on selvä: "Kirkosta lähteneet ovat vain kadottaneet uskonsa, mutta voivat löytää sen jälleen."

Tarina on hyvin manipulatiivinen ja korostaa tunteita. Aiempaa elämää kirkossa kuvataan ihanaksi ja lämpimäksi. Tarinan päähenkilö muistelee kirkkoa lämmöllä: kirkko on jotain mitä hän kaipaa ja johon hän tahtoo palata.  Kirkosta pois jäämiseen liittyvät tunteet kuvataan negatiivisina. Tarinassa Te Oranoan elämälle kirkon ulkopuolella ei anneta mitään positiivisia piirteitä ja se sivuuttaa kaikki kirkosta poisjääntiin johtaneet syyt mystisellä toteamuksella: ”Mutta se todistus kylmeni.” Näin rakennetaan tarinaa lukevan tai sen kuulevan jäsenen mieleen mustavalkoista harhaa, että elämä kirkossa on ihanaa ja onnellista ja kirkosta lähteminen tekee onnettomaksi, eikä ole olemassa mitään todellisia syitä kirkosta lähtemiselle.

Ihanaa kirkkoelämäänsä muistellen tarinan päähenkilö kertoo halunneensa takaisin kirkkoon. Tällainen narratiivi synnyttää kirkon jäsenten mieliin harhakuvaa, että jokainen kirkosta lähtenyt haluaa palata. Yhdistettynä kirkon käsikirjoista löytyviin tehtäviin, kuten Käsikirja 2:sta löytyvä "Pelastuksen työ seurakunnassa,"
Tähän pelastuksen työhön kuuluu jäsenlähetystyö, käännynnäisten aktiivisena pitäminen, vähemmän aktiivisten jäsenten aktivointi, temppeli- ja sukututkimustyö sekä evankeliumin opettaminen.
niin tuloksena aktiivisesta jäsenjoukosta syntyy hyväntahtoisia häiriköitä, jotka eivät jätä kirkosta lähteneitä rauhaan. Kirkon jäsenet lähestyvät kirkosta pois jääneitä kirjein, kortein tai jopa lahjoin. Kirkosta pois jäänyt voi löytää oveltaan herkkukorin, jonka korttiin on lainattu otteita kirkon johtajien puheista. Jos jäsen uskoo Liahonassa esitetyn kaltaisia tarinoita, ja uskoo pois jääneen haluavan palata kirkkoon, jäsen kuvittelee herättelevänsä pois jääneen tuttunsa positiivisia tunteita, mutta todellisuus on usein juuri täysin päinvastainen.

Kirkosta lähteneellä on usein jokin hyvä ja perustavanlaatuinen syy miksi hän on jättänyt kirkon taakseen. Vuonna 2013 kirjoitin Heli Karjalaisen pro gradusta, jossa Karjalainen perehtyi uskonsa menettäneiden kokemuksiin. Uskosta luopumiseen liittyy usein myös trauma, joka on seurausta luopujan tarpeiden ja yhteisön edellytysten välisistä ristiriidoista sekä yhteisön jäseneen kohdistamasta manipuloinnista. On perusteltua olettaa, toisin kuin Liahonan tarinan mielikuvissa uskotellaan, että uskostaan luopunut ei halua palata trauman aiheuttaneeseen yhteisöön. Negatiivinen, jopa vihan ja raivon tunteita herättelevä, reaktio onkin todennäköisempi, jos kirkon jäsen pyrkii aktivoimaan kirkosta lähtenyttä.

Jäsenten kirkosta lähteneisiin kohdistamat toistuvat huomionosoitukset kääntyvät usein itseään vastaan ja voivat johtaa aiemmin lämpimien ystävyyssuhteiden viilentymiseen tai jopa lopulliseen välien katkeamiseen. Kirkon kannalta tämä on ns. "win-win" -tilanne, jossa molemmat vaihtoehdot ovat toivottavia. Jos jäsen onnistuu aktivoimaan uudelleen kirkosta lähteneen, kirkko saa takaisin yhden kymmenysten maksajan. Jos taas jäsenen ja kirkosta lähteneen välit viilenevät tai katkeavat kokonaan, ja jäsen tulee eristäneeksi itsensä entisestä ystävästään, riski kirkon kannalta haitallisen informaation vaikutusmahdollisuuksiin jäsenen mielessä pienenee. Häviäjinä tilanteessa ovat kirkkoon jäävä jäsen ja kirkosta lähtenyt, jotka mahdollisesti menettävät ystävän ja maksavat siitä aiheutuvan sosiaalisen hinnan.

Kirkon jäsenet, jotka tarmokkaasti yrittävät uudelleen aktivoida kirkosta lähteneitä, voidaan nähdä hyväntahtoisina häiriköinä. He kuvittelevat tekevänsä hyvää, mutta hyvää tarkoittavilla toimillaan tulevat herätelleeksi itseensä ja kirkkoon kohdistuvaa inhoa ja halveksuntaa. Valitettavan usein häiriköinnistä eroon päästäkseen kirkosta lähtenyt henkilö on pakotettu ottamaan yhteyttä paikallisen mormoniseurakunnan johtajiin ja ilmaisemaan varsin kovin sanakääntein ettei halua minkäänlaisia yhteydenottoja. Joskus on jopa uhattava seurakuntaa oikeustoimilla ennen kuin yhteydenotot loppuvat. Lain mukainen eroilmoitus esim. maistraatissa ei läheskään aina riitä sillä, sillä maistraatista MAP-kirkolle lähtevä ilmoitus erosta ei entisten jäsenten kokemusten perusteella automaattisesti poista eroavan yhteystietoja kirkon henkilörekistereistä.

Kaikkein vaikeimmassa tilanteessa ovat ne, jotka vielä kirkosta lähdön jälkeen haluavat ylläpitää suhteitaan kirkkoon jääviin lähisukulaisiinsa. Virallinen ero pelottaa pois jäävää jäsentä mahdollisten perhesuhteisiin ulottuvien vaikutusten takia. Virallisessa kirjanpidossa he ovat edelleen kirkon jäseniä, vaikka eivät ehkä haluaisi olla missään tekemisissä kirkon tai sen jäsenten kanssa. Tällainen "jäsen" ilmestyy yhä uudelleen ja uudelleen aktivointilistoille ja joutuu mahdollisesti kuukausittaisten kotikäyntien kohteeksi, vaikka olisi ilmaissut seurakunnan johtajille toiveen, ettei häneen oteta enää yhteyttä. Mikäli jäsen on ollut hyvin aktiivinen, ja esim. käynyt lähetyssaarnaajien kanssa opettamassa, niin myös seurakunnassa työskentelevät lähetyssaarnaajat saattavat soitella ja kysellä häntä edelleen mukaan opetuskeikoille. Jos toiminnasta pois jäänyt jäsen onnistuu yhden seurakunnan johtajan kanssa sopimaan, ettei häneen oteta yhteyttä, niin tilanne palaa jälleen alkupisteeseen kun seurakuntaan valitaan uusi johtaja tai hän muuttaa toisen seurakunnan alueelle.

Entisten jäsenten ärtymyksen tunteita syventävät myös seurakunnista kuuluvat kaiut ihmisten yksityisasioiden ruotimisesta. Monilla entisillä jäsenillä on edelleen läheisiä suhteita jäseniin, jotka saattavat kertoa kuinka hänestä tai jostakusta muusta kirkosta pois jääneestä käydään kirkossa keskusteluja. MAP-kirkossa ihmisten yksityisasioiden käsittely on säännöllistä. Entisten jäsenten aktivointiin tähtääviin toimiin liittyvissä palavereissa pohditaan aktiivisesti kirkon jäsenten ja aktivoinnin kohteiksi valittujen ihmisten yksityisasioita. Vakavimmissa tapauksissa saattaa kysymykseen jopa tulla rikoslain 24. luvun 8§:ssä määritelty yksityiselämää loukkaavan tiedon levittäminen.

MAP-kirkon seurakuntien johtajien ja jäsenten olisi hyvä ymmärtää, että heidän hyväntahtoiset toimensa nähdään useimmin ei-toivottuna häiriköintinä kuin odotettuina huomionosoituksina. Jos joku on kirkosta lähtenyt, hänellä on lähtöönsä ollut usein hyvät syyt, ja tällöin yhteydenotot koetaan kiusallisiksi ja ärsyttäviksi.

tiistai 12. joulukuuta 2017

Mormoneille #metoo -kampanja on vaikea pala

Viime viikkoina sosiaalisessa mediassa huomiota saanut #metoo -kampanja on mormoneille varsin vaikea pala purtavaksi. Aihe on luonnollisesti arkaluontoinen, ja heti alkuun on syytä korostaan, että tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole leimata kaikkia mormonimiehiä kuolaaviksi seksuaalisiksi ahdistelijoiksi. Valtaosa mormonimiehistä on luonnollisesti kunnollisia ja hyviä ihmisiä, eivätkä he ole syyllistyneet mihinkään laittomuuksiin. Suureen joukkoon ihmisiä kuitenkin mahtuu kaikenlaista säätäjää ja valitettavasti MAP-kirkossa vallitseva kulttuuri on otollinen väärinkäytöksille.

The Guardian kirjoitti marraskuun lopussa artikkelin kuinka hankala asia seksuaalinen ahdistelu mormonikirkossa on. Artikkelissa "Carol" kertoo mm. joutuneensa isänsä raiskaamaksi, koska kieltäytyi mormonitapojen mukaisesti menemästä kirkon todistuskokouksessa julistamaan puhujapöntöstä kuinka hän "tietää kirkon olevan totta ja Joseph Smithin olevan Jumalan profeetta." Oman lapsensa raiskauksen Carol kertoo isänsä perustelleen mormoniuskomuksella, jonka mukaan isäjumala kävi konkreettisesti paukauttamassa Marian paksuksi. Carolin tarinassa seksuaalinen väkivalta näyttäytyy hengellisenä vallankäyttönä.

Mormonikirkossa miehet ovat vallassa ja jotkin heistä käyttävät kirkon heille suomaa valtaa häikäilemättä omaksi edukseen. Kirkon korkeimmat johtajat ovat monissa puheissaan korostaneet olevansa Jumalan edustajia ja kuinka pappeushierarkian alimmilla tasoillakin olevien pappeusjohtajien sanaa tulee noudattaa kyseenalaistamatta. Kirkon pyhissä temppelitoimituksissa naista myös vannotetaan seuraamaan miestään, perheensä pappeusjohtajaa, yhtä kuuliaisesti kuin mies seuraa Jumalaa. Nainen alistetaan mormonikirkon uskonnollisessa narratiivissa jumalaksi korotetun miehensä vallan alle. Tämä epätasa-arvoinen valta-asetelma luo otolliset olosuhteet monelle kyseenalaiselle vallankäytölle perheissä ja seurakunnissa sekä altistaa erityisesti heikommassa asemassa olevat naiset ja lapset väkivallalle.

The Guardianin artikkelissa Carol kertoo kuinka kirkossa hänen isäänsä ei rangaistu millään tavalla kun hän nosti asian esiin. Carolin isä ei tunnustanut seksuaalista hyväksikäyttöä kirkon pappeusjohtajille, joten pappeusjohtajat nostivat kätensä pystyyn. Kirkon pappeusjohtajat totesivat, etteivät voi tehdä tapaukselle mitään ja jättivät sen "Herran haltuun." Tarinat, joissa uskonyhteisön johtajat peittelevät ja painavat villaisella mahdollisia hyväksikäyttötapauksia, ovat yleisiä. Jehovan Todistajille määrättiin marraskuussa kumulatiivisesti $4000 dollaria/päivässä sakkoa, kunnes tuovat oikeuteen asiakirjat, jotka paljastavat yhteisön tienneen hyväksikäytöstä, mutta ei ole toiminut lainedellyttämillä tavoilla. Elokuussa MormonLeaks julkaisi MAP -kirkon sisäisen 316 sivuisen raportin, joka listasi MAP-kirkossa tapahtuneet lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyneet oikeustapaukset USA:ssa vuodesta 1959 nykypäivään. MormonLeaksin julkaisemassa dokumentissa ei siis ollut mahdollisesti julkisuudelta piiloon jääneitä tapauksia lainkaan. En olisi lainkaan yllättynyt, jos mormonikirkon holveista löytyy paksuja kansioita vastaavista tapauksista vuosien varrelta, sillä MAP-kirkko kerää kaikista jäsenistään ja lähetyssaarnaajien kohtaamista ihmisistä tietoja jatkuvasti.

Mormonikirkko esineellistää naisen kehoa, mikä entisestään voimistaa kirkon miesten käsityksiä siitä, että heillä on oikeus naisen kehoon riippumatta naisen omasta tahdosta. Naisen tärkein ominaisuus kirkon siveyskäsityksen mukaan on neitsyys ennen avioliittoa, joka synnyttää automaattisen häpeäkierteen jos nainen kokee siveyttään loukkaavaa seksuaalista häirintää. Pelko leimautumisesta epäsiveäksi ja/tai epäpuhtaaksi estää naisia kertomasta kokemastaan ahdistelusta tai mahdollisesti jopa suoranaisista raiskauksista. Ilmapiiri on luonnollisesti otollinen ahdistelijoille kun riski kiinnijäämiseen pienenee. Puhutaan mormonikirkossa vallitsevasta raiskauskulttuurista, jossa uhrit vaikenevat kohtaamistaan ongelmista kirkkoyhteisön sosiaalisen paineen alla ylläpitääkseen omaa itsetuntoaan ja imagoaan yhteisössä. Ongelmaa ei helpota mormonikirkon ohjeistus avun pyytämisestä oman seurakunnan piispalta, joka on luonnollisesi mies ja saattaa jopa olla ahdistelijan hyvä ystävä. Seurakuntien johtajilla ei useinkaan ole tarvittavaa koulutusta kohdata uhreja ja heidän antamansa neuvot voivat joissain tapauksissa jopa pahentaa tilannetta jos he esim. antavat ohjeita kuinka uhrin tulisi vain antaa anteeksi ja jatkaa elämäänsä, jolloin trauman käsittely jää kokonaan avuttomaksi itsensä tuntevan uhrin yksin tehtäväksi.

Utahissa mormonikirkossa vallitseva naisia esineellistävä ja alistava kulttuuri elää luonnollisesti voimakkaimpana. Mormonikulttuuriin liittyvien ongelmien vakavuudesta malliesimerkin tarjoili viime keväänä oikeuden tuomari Thomas Low tuomitessaan entisen mormonipiispan raiskauksesta. Lukiessaan tuomiota Thomas Low tuli tokaisseeksi, että raiskaukseen syyllistynyt Keith Robert Vallejo on "erityisen hyvä mies...mutta toisinaan hyvätkin miehet tekevät pahoja asioita." Tuomari Lown sanat viestivät kuinka vakaviakin miesten tekemiä rikoksia ollaan valmiita ymmärtämään mormonikulttuurissa uhrien kustannuksella. Tietoja vastaavanlaisista tapauksista, joissa uhreiksi joutuneita naisia vähätellään ja heidän kokemaansa väkivaltaa yritetään mitätöidä, on kantautunut korviini myös suomalaisen mormoniyhteisön piiristä. Vaikka ongelma on Utahissa voimakkainta niin se koskettaa myös paikallisella tasolla suomalaisia mormoneja, joskaan ongelman laajuudesta Suomessa ei ole selkeää kuvaa.

MAP-kirkossa epätasa-arvoinen valta-asema altistaa vallan väärinkäytölle. Jäsenten uskoessa kirkon olevan täydellinen, jota monesti olen kuullut jäsenten sanovan, on ongelmiin puuttuminen hyvin hankalaa, koska "täydellistä ei tarvitse muuttaa." Ongelmat MAP-kirkossa ovat siis suoraa seurausta täydelliseksi mielletystä patriarkaalisesta valtarakenteesta, jota jäsenten ei ole lupa kyseenalaistaa. Vallan uusjakoa kirkossa todellakin tarvittaisiin, mutta vallan saatuaan kirkon johtajat tuskin ovat siitä valmiita luopumaan. En siis valitettavasti näe kovin merkittäviä edistysaskelia asian suhteen lähitulevaisuuden horisontissa. MAP-kirkko on jämähtänyt pahasti menneisyyteen ja jatkaa olemassaoloaan vailla tahtotilaa kipeästi tarvittaviin uudistuksiin.