maanantai 2. lokakuuta 2017

Juttutuokio

Pysähdyin tänään jututtamaan kadulla päivystäviä Jehovan todistajia. Olen aiemminkin leikitellyt ajatuksella ja nyt ensimmäistä kertaa siis pysähdyin toviksi juttelemaan näiden kylmässä syyssäässä värjöttelevien julistajien kanssa.

Avasin keskustelun esittämällä todistajalle kysymyksen: "Mistä tietäisit jos asiat, joihin uskot, eivät pidäkään paikkaansa?" Ensimmäiseksi todistaja yritti kiertää kysymykseni alkaen kertomaan kuinka he uskovat Raamattuun, jolloin jouduin ystävällisesti keskeyttämään hänet ja toistin kysymykseni. Tämän jälkeen keskustelimme itse aiheesta pari minuuttia, joiden aikana keskustelukumppanini tuli todenneeksi kuinka hän ymmärtäisi uskomuksiensa olevan vääriä jos "joku tulisi ja esittäisi paremmin perustellun näkemyksen asioista." Todistajan valitsema sanamuoto melkein yllätti minut, sillä sehän oli hyvin rationaalinen eikä viitannut lainkaan sellaiseen mustavalkoiseen maailmankuvaan, jossa kaikki omat uskomukset ovat absoluuttisen oikein. Muistan hyvin oman mormoni-isäni lukuisat toteamukset kuinka mikään mahti maailmassa ei voisi todistaa hänelle mormonismin olevan väärässä, kuinka usko mormonikirkkoon on tärkeämpää kuin mikään todiste tai perustelu, joka osoittaisi mormonikirkon olevan väärässä. Kohtaamani Jehovan todistajan suhde omaan uskonyhteisöön vaikuttikin tässä kohtaa keskustelua suorastaan inhimilliseltä sisältäen itsekriittisiä elementtejä sekä viestien hänen jopa jollain tasolla olevan valmis kyseenalaistamaan omia uskomuksiaan.

Keskustelun avauksen rohkaisemana tarjosin täkyn Raamatun historiasta. Kerroin lukeneeni Tel Avivin yliopiston arkeologian professori Israel Finkelsteinin kirjoittaman "The Bible Unearthed" -kirjan, jossa arkeologisten todisteiden perusteella Vanhan testamentin kirjoitusajankohta on ajoitettu noin vuoteen 650 eaa. Tämä tieto selkeästi aiheutti melkoisen kognitiivisen dissonanssin Jehovan todistajan mielessä sillä hänen ensimmäinen reaktionsa oli: "Tuota minä en usko," lisäksi hän yritti vähätellä asiaa toteamalla: "Se on vain yhden henkilön mielipide." Kun totesin ettei kyse ole vain yhden ihmisen mielipiteestä vaan kirja perustuu yli 50 vuoden aikana suoritettuihin arkeologisiin tutkimuksiin ja löydettyjen todisteiden perusteella muodostuvaan kuvaan Lähi-idän historiasta, hän jatkoi vähättelyä toteamalla kuinka mielipiteitä maailmassa on paljon. Jehovan todistaja siis havainnollisti minulle paria Jehovan todistajien jäseniinsä soveltamaa mielenhallintatekniikkaa: ajatuksenpysäytyskliseitä ja elitismiä. "Se on vain yhden henkilön mielipide" on tyypillinen ajatuksenpysäytysklisee, jolla kognitiivista dissonanssia kokeva henkilö pyrkii sivuuttamaan kognitiivista dissonanssia synnyttävän informaation ilman, että tarvitsee tarkemmin perehtyä itse informaation sisältöön ja paikkansapitävyyteen. Elitismiä tämä toteamus havainnollisti siten, että usean vuosikymmenen arkeologinen tutkimusaineisto pyritään sivuuttamaan kepeästi, koska uskotaan omalla yhteisöllä olevan parempaa tietoa. Yllätyksekseni keskustelukumppanini kuitenkin totesi jossain välissä, että hänenkin olisi ehkä syytä perehtyä aiheeseen paremmin, joten mainitsin kirjan ja kirjoittajan nimen. Toivottavasti hän todella hankkii tuon Raamatun syntyarkeologiaa käsittelevän teoksen käsiinsä huolimatta kirjan ja uskomustensa välisistä ristiriidoista.

Yhtenä perusteena uskolleen Jehovan todistaja tuntui myös käyttävän työmäärää jota Jehovan todistajat tekevät yhteisönsä hyväksi. Kirjallisen materiaalin tuottaminen ja julistustyö vievät paljona aikaa ja maksaa melkoisesti. Kaikki Jehovan todistajien materiaali on ilmaista ja rahoitetaan jäseniltä saatavilla lahjoituksilla. Tässä kohdin todistaja tuli jälleen havainnollistaneeksi paria yhteisönsä mielenhallintatekniikkaa: "Teot johtavat uskoon" ja "Julkinen sitoutuminen". Lahjoittaessaan yhteisölle aikaa ja rahaa Jehovan todistajat joutuvat perustelemaan itselleen miksi niin toimivat. Luonnollinen perustelu on tietysti se, että asia jonka hyväksi uhraus tehdään täytyy olla oikein ja totta. Julkinen julistustyö myös vahvistaa yksittäisen todistajan uskoa yhteisöön. Julistustyön todistaja kertoi olevan vapaaehtoista, mutta jokainen todistaja tekee sitä. Tässä kohdin totesin, että myös mormonit kertovat lähetystyön olevan vapaaehtoista, mutta todellisuudessa ei sillä yhteisössä sosiaalinen paine pakottaa lukuisat mormoninuoret lähtemään maailmalle julistamaan ja niitä jotka eivät lähde katsotaan yhteisössä kieroon. Vaikka keskustelukumppanini ei asiaa suoraan myöntänyt niin jo se, että hän mainitsee kaikkien Jehovan todistajien tekevän julistustyötä, kertoo yhteisössä vaikuttavasta voimakkaasta sosiaalisesta paineesta ja painostuksesta julistustyön tekemiseen.

Sosiaalisesta paineesta sain hyvän aasinsillan siirtää keskustelun painopistettä kohti karttamista. Kerroin lukeneeni kuinka mormonivaltaisessa Utahissa monet nuoret joutuvat vanhempiensa hylkäämiksi ja kadulle ajetuiksi kun he ovat kertoneet vanhemmilleen homoseksuaalisuudestaan. Keskustelukumppanien kertoman mukaan tällainen ei olisi mahdollista Jehovan todistajien keskuudessa, sillä yksikään Jehovan todistaja ei hylkäisi lastaan. Väite jäi vaivaamaan joten kysyin aiheesta parilta tuntemaltani ex-JT:ltä. Aihepiiri ei ole todellakaan niin suoraviivainen mitä kadulla kohtaamani julistaja antoi ymmärtää. Ottaen huomioon kuinka Jehovan todistajat karttavat yhteisöstä erotettuja ja eronneita sekä kuinka homoseksuaaliset teot nähdään yhteisössä riittäväksi syyksi jäsenen erottamiseen, väitän, että Jehovan todistaja, jonka kanssa keskustelin, syyllistyi harhaanjohtamiseen. Asiaan vaikuttavat merkittävästi ex-JT:den mukaan se onko lapsi kastettu jäseneksi vai ei. Toinen ex-JT totesi, että jos ei ole kastettu niin voi olla lähes minkälainen narkkarihuora tahansa, mutta jos on kastettu niin suhtautuminen on aivan toinen. Pidänkin hyvin mahdollisena, että kastettu lapsi, joka homoseksuaalisten tekojen takia erotetaan yhteisöstä, joutuu vanhempiensa hylkäämäksi viimeistään siinä vaiheessa kun hän muuttaa pois synnyinkodistaan. On myös ilmeistä, että yhteisön sosiaalisen paineen ja perhesiteiden katkeamisen pelossa monet Jehovan todistajanuoret salaavat seksuaalisuutensa myös vanhemmiltaan. Yhteisö siis pakottaa lapset joko kieltämään oman seksuaalisuutensa tai salaamaan sen aivan vastaavasti kuin mormonikirkkokin.

Lopuksi keskustelimme vielä uskonnonvapaudesta ja yhteisöjen itsemääräämisoikeudesta. Tavallaan ymmärrän Jehovan todistajien kannan siitä, että yhteisöllä on itsemääräämisoikeus sisäisiin asioihinsa ja mielipide-eromme olivat lähinnä siitä mikä on moraalisesti oikein ja kuinka pitkälle tuota itsemääräämisoikeutta tulee sallia uskonnonvapauden nimissä. Jehovan todistajat perustelivat ja puolustivat oman yhteisönsä käytäntöjä juuri itsemääräämisoikeudella ja sillä ettei ketään pakoteta jäseneksi vaan se on aina henkilön oma valinta. Jehovan todistajien mukaan kyseessä on aina oma valinta ja jos meno ei miellytä niin aina voi lähteä. Yhteisön jäsenten ja heidän lastensa perus- ja ihmisoikeuksia loukkaavaa painostusta todistajat eivät minulle tietenkään myöntäneet, vaikka aiemmin he olivat kovasti samaa mieltä yhteisön sosiaalisen paineen vaikutuksesta keskustelun sivutessa mormoninuorten lähetystyötä. Kyseessä on siis tyypillinen Bias Blind Spot -kognitiivinen vääristymä, jossa henkilö havaitsee ongelmat ulkopuolisissa tahoissa, mutta ei kykene tunnistamaan samoja ongelmia omassa viitekehysessään.

Loppujen lopuksi keskustelu Jehovan todistajien kanssa oli mielenkiintoista ja miellyttävää merkittävistä mielipide-eroistamme huolimatta. Keskustelu oli molemmin puolin kiihkotonta ja asiallista. Tämän pienen otannan perusteella sanoisin etteivät Jehovan todistajat pahoja ihmisiä ole. He ovat vain harhaanjohdettuja ja arvioni mukaan yhteisön jäseniinsä kohdistaman manipuloinnin uhreja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti