Ymmärtääkseen Raamatun tarinan kiihkoa ja voimaa on hahmotettava ne aivan erityislaatuiset olosuhteet, joissa se kirjoitettiin. Vasta Israelin kuningaskunnan tuhouduttua Juudea kasvoi todelliseksi kuningaskunnaksi, jossa oli riittävästi ammattipapistoa ja resursseja kirjan tuottamiseksi. Juudea jäi omaksi yllätyksekseen yksin ei-israelilaisen maailman kanssa ja se todellakin tarvitsi jonkinlaisen selityksen tilanteeseen johtaneista syistä. Juudean jäädessä yksin kirjoittamaan israelilaisten historiaa lienee selvää, että teksti korostaa kaikilta osin Juudean erityisasemaa.
Raamatun Juudeaa ylistävästä kirjoituksesta huolimatta arkeologia ei ole löytänyt merkkejä, että tämä syrjäinen ja karu alue olisi ollut juuri kenenkään mielenkiinnon kohteena. Israel oli merkittävä geopoliittinen toimija ja kauppaa käyvä valtio alueella, toisin kuin Juudea. Kun nämä kaksi kuningaskuntaa riitelivät oli Juudea vastaanottava osapuoli, joka joutui kutsumaan muita naapureita avukseen. Ennen kahdeksatta vuosisataa eaa. ei ole mitään merkkejä, että Juudea olisi ollut mitään muuta kuin marginaalinen toimija, jonka pohjoisen Israelin valloittanut Sargon II totesi olevan kaukainen.
Kahdeksannen vuosisadan eaa. lopulla tapahtui kuitenkin jotain poikkeuksellista, mikä muokkasi Juudeaa perustavanlaatuisella tavalla. Pohjoisen Israelin tuho synnytti pakolaisvirran, joka paisutti Juudean väkimäärän ennen näkemättömäksi ja viimein Jerusalemin YHWH -kultti sai ympärilleen kuhisevan suurkaupungin.
Ei ole varsinaisia syitä epäillä Kuningasten kirjoissa ja Aikakirjoissa esitettyä Jerusalemin hallintojatkumoa Daavidista kahdeksannen vuosisadan eaa. loppupuolelle. Vertailemalla Raamatun mainintoja Jerusalemin ja Isrelin kuninkaista ulkopuolisiin lähteisiin muodostuu suhteellisen luotettava kuva kuka Jerusalemia on hallinnut milloinkin. Jerusalemia näyttää hallinneen Daavidin jälkeen ennen Hiskiaa yksitoista kuningasta, joista vain yksi ei ollut Daavidin jälkeläinen alenevassa polvessa. Raamatun tarina jakaa kuninkaat hyviin ja pahoihin kuninkaisiin. Hyvien, YHWH:lle uskollisten, kuninkaiden aikana Raamatun kuvaama kuningaskunta menestyi ja pahojen, syntisten kuninkaiden, aikana Jumala rankaisi, mikä johti kuningaskunnan heikkenemiseen.
Raamattu kertoo Jerusalemin 13. kuninkaan Hiskian aloittaneen uskonnollisen reformin (2 Kun 18:3-7) tuhoten muille kuin YHWH:lle omistetut palvontapaikat, josta teksti antaa Hiskialle ylitsepursuavaa suitsutusta. Toisin kuin Raamattu väittää niin Daavidin aikaan palvonta ei ollut YHWH keskeistä vaan YHWH keskeisyys näyttää voimistuneen juuri Hiskian aikaan tai vähän hänen jälkeensä. Arkeologisten todisteiden perusteella israelilaiset olivat palvoneet useita jumalia satoja vuosia ennen omistautumistaan yhdelle jumalalle (henoteismi).
Hiskiaa edeltänyt palvonta oli Juudeassa varsin monimuotoista ja se noudatteli samoja pääpiirteitä kuin naapurialueidenkin palvontamenot. Ihmiset uhrasivat lukuisilla alttareilla ja sukuhaudoilla etsiessään jumalien ja esi-isiensä suosiota, eikä juuri kukaan kuningaskunnan hallitsijoista ennen Hiskiaa koskenut näihin palvontapaikkoihin. Paikalliset palvontapaikat eivät olleet, kuten Raamattu väittää, harhautumista oikean YHWH:n palvonnasta, vaan alueen ikiaikaista jumalten palvontaa. Muiden kuin YHWH jumalan palvonnasta todistavat arkeologien löytämät sadat keramiikka figuurit, jotka kuvaavat alueen jumalia. Alueen yksi tärkeimmistä jumalista on ollut hedelmällisyyden jumala Asera, johon liittyy myös maininta YHWH:n vaimona tai kumppanina. Raamatussa toistuvat väärien profeettojen esiintymiset vahvistavat kuinka myös muiden kuin YHWH:n palvonta oli voimissaan kuningaskunnassa. Raamattu nimeää Aseran lisäksi vieraiksi jumaliksi mm. Baalin, Moolokin ja Kemosin. Jeremian kirja 11:13 toteaa, että Juudeassa oli jumalia yhtä paljon kuin kaupunkeja, mikä kertonee ihmisten uskoneen vahvasti paikallisiin jumaliin.
Kuten aiemmissa teksteissä on jo käynyt ilmi niin Israel ja Juudea olivat kaksi hyvin erilaista kuningaskuntaa, joilla ei ollut taloudellisesti, hallinnollisesti, arkkitehtuurisesti tai sotilaallisesti juuri mitään yhteistä. Jerusalemista tai sen ulkopuolelta ei ole löydetty mitään merkkejä keskusjohtoisesta monarkiasta ennen kahdekstatta vuosisataa eaa. ja Jerusalem näyttäytyy varsin vähäpätöisenä parin kamelin kylänä. Arkeologisten todisteiden perusteella onkin selvää, että Juudeassa ei koettu vastaavaa kulta-aikaa kuin pohjoisessa Israelin kuningaskunnassa.
Juudea oli taka-alalla suurimaan osan pohjoisen Israelin kaksi sataa vuotta kestäneen kukoistuksen aikana. Kuningas Aahasin päätös liittyä Assyyrian vasalliksi muutti kuitenkin tilanteen ja Juudeasta tuli peluri alueen geopolitiikassa. Samarian kaaduttua Juudea oli Assyyrian vasallivaltioiden ympäröimä ja Jerusalemista tuli yhtäkkiä alueen hermokeskus. Pakolaistulva kasvatti Jerusalemista yhden sukupolven aikana vaatimattomasta neljän hehtaarin pikkukylästä viisitoistakertaiseksi tiheään asutuksi n. 15000 asukkaan kaupungiksi. Samaan aikaan aiemmin lähes tyhjä maaseutu koki voimakkaan kasvubuumin ja uusia kyliä ilmestyi kuin sieniä sateella. Juudean väkiluku, joka oli pitkään kitunut n. 10000:ssa, kasvoi n. 120000:een. Samalla Juudea omaksui tarvittavan hallinnollisen byrokratian, kivirakennustaidot, keramiikkatuotannon ja muut kuningaskunnan toiminnan kannalta keskeiset teknologiat. Onkin selvää, että Juudea ei keksinyt näitä itse vaan ne tulivat Assyyrian vasalliuden ja pohjois Israelin pakolaisten mukana. Vasallius avasi Juudealle myös kauppasuhteet Assyyriaan, mistä seurasi voimakas talouden kasvu.
Näissä aivan erityislaatuisissa olosuhteissa tapahtui myös raju uskonnollisideologinen muutos, jonka suorana seurauksena syntyi Raamattu. Ennen pohjoisen Israelin tuhoa uskonnon harjoittaminen Juudeassa oli monimuotoista ja hajaantunutta. Jerusalemin temppelissä oli kuninkaallinen YHWH -kultti, mutta lukemattomia paikallisia jumalia ja esivanhempien henkiä palvottiin laajalti joka puolella. Arkeologisten todisteiden valossa jumalten palvonta ei juuri poikennut Raamatussa epäjumalien palvonnasta parjatun pohjoisen Israelin perinteistä. Samarian kaatumisen jälkeen ajatus keskusjohtoisesta ja keskitetystä palvonnasta sai kuitenkin jalansijaa ja se liitettiin erottamattomaksi osaksi israelilaisten yhdistämistä tavoittelevaa poliittista agendaa. Onkin selvää kuinka Juudean hallinnon ja YHWH-kultin papiston yhteistyönä seuraavien vuosikymmenten aikana synnytettiin juutalais-kristillisen tradition kulmakivenä tunnettut autoritääriset tekstit.
Ei voida tarkkaan sanoa kuka ensimmäisen kerran esitti ajatuksen yhdelle jumalalle keskitetystä uskonnosta. Ajatus nousee selvästi esiin Elian ja Elisan teksteissä, jotka kirjoitettiin kauan Omrien dynastian jälkeen. Myös Aamos ja Hoosea, jotka olivat aktiivisia kahdeksannella vuosisadalla eaa. pohjoisen Israelin alueella, sisältävät tämän ajatuksen. Jotkut tutkijat ovatkin ehdottaneet ajatuksen syntyneen pohjoisen Israelin kuningaskunnan viimeisinä vuosina. Toiset tutkijat taas ovat ehdottaneet, että ajatus olisi syntynyt Jerusalemin hallinon tarpeeseen saada hajanainen maaseutu paremmin keskitetyn hallinnon alaisuuteen. Ehkäpä molemmat tekijät ovat olleet vaikuttamassa uuden henoteistisen uskonnon syntyyn. Jokatapauksessa olosuhteet Jerusalemissa seitsemännellä vuosisadalla ovat olleet muutokseen otollisimmillaan kun väestöräjähdyksen seurauksena kuhisevaksi keskukseksi nousseen Jerusalemin valtaeliitti on miettinyt miten yhdistää ja hallita kansaa. Niinpä näyttää selvältä miksi valtaeliitti päätti kirjoittaa israelilaisten historian mieleisekseen ja muotoilla tarinan kansan suhteesta yhteen jumalaan monien sijaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti