lauantai 27. toukokuuta 2017

The Bible Unearthed - Mistä israelilaiset ilmestyivät?

Raamatun alun kuvaukset israelilaisen kansan syntyvaiheista kertovat selkeän tarinan siitä mistä ihmiset ovat peräisin. Kuten The Bible Unearthed kirjan aiemmista luvuista jo hyvin kävi ilmi niin nuo tarinat eivät pidä paikkaansa, joten israelilaisten alkuperälle on löydettävä vastaus muualta.

Joosuan kirjan jälkeen Tuomarien kirja sisältää lukuisia sotaisia tarinoita kuinka kansan tulee pysyä puhtaana ja eristäytyä sitä ympäröivistä kansoista. Tuomarien kirjan teologinen sisältö on hyvin selkeä: "Seuratkaan Jumalan lakia tai Jumala rankaisee teitä kovalla kädellä." Kansa ei kuitenkaan kuunnellut ja vain tuomareina tunnetut innoitetut johtajat pystyivät pelastamaan kansan toistuvasti Jumalan vihalta. Tuomarien kirjassa kuvatulla tarinalla onkin ilmeisesti aivan toinen tarkoitus kuin kuvata oikeaa historiaa.

Meremptahin steela vahvistaa israelilaisina tunnetun kansan ilmestyneen Kaanaan ylängölle hieman ennen vuotta 1207 eaa. Kaanaalaisten ja israelilaisten selkein ero liittyy kulttuuriin. Siinä missä kaanaalainen kulttuuri oli verrattain hienostunutta ja korkealaatuista niin välittömästi monien pronssikauden kaanaalaisten kaupunkien raunioiden yläpuolelta arkeologit löytävät tasaisesti varsin vaatimattomia keramiikkaesineitä ja asumuksia. Kaanaalaisen kulttuurin korvanneet israelilaiset näyttivät siis olevan primitiivisempiä kuin kaanaalaiset.

Vuoden 1967 jälkeen Israelin ylänköjen lähes kaikki alueet on tavalla tai toisella kartoitettu arkeologien toimesta ja löydöt ovat olleet mullistavia. Alueella on syntynyt tiheä pikkukylien verkosto muutamien sukupolvien aikana myöhäisellä pronssikaudella n. 1200 eaa. alkaen. Alueella ei ole merkkejä väkivaltaisesta alueelle tunkeutumisesta vaan kyse näyttää olleen mullistavasta muutoksesta elintavoissa kaukana Kaanaan kuihtuvista kaupungeista. Israelin ylängöiltä löytyivät ensimmäiset etniset israelilaiset.

Tyypillinen varhaisisraelilainen kylä rakennettiin kukkulalle tai jyrkälle harjanteelle, jolta oli hyvä näköala ympäristöön. Kylät ovat olleet omavaraisia sillä ne rakennettiin paikkoihin, joista oli helpot yhteydet laidunmaille, pelloille ja metsiin. Yllättävintä kylissä oli niiden pieni koko, niissä asui keskimäärin viitisenkymmentä aikuista ja suunnilleen saman verran lapsia. Suurimmissa kylissä oli maksimissaan noin muutama sata asukasta. Kaanaalaisiin kyliin ja kaupunkeihin verrattuna israelilaisissa kylissä ei ollut julkisia hallintorakennuksia, mitään kirjoitustaitoon viittaavaa tai korkeatasoisia luksustavaroita kuten koruja jne. Rakennukset rakennettiin työstämättömistä kivistä ja ne olivat suunnilleen samankokoisia, mikä viittaa siihen, että kylissä kaikki jaettiin jokseenkin tasan asukkaiden kesken. Monin paikoin talojen väleihin on kaivettu siiloja viljan säilytystä varten, joskin eläinten pito on ollut edelleen hyvin tärkeää sillä pihat oli aidattu suojaamaan kotieläimiä ja estämään niitä karkaamasta. Elämä kylissä oli varsin vaatimatonta, eikä niissä ollut temppeleitä tai alttareita, joten asukkaiden uskomuksiin liittyvästä kulttuurista tiedetään hyvin vähän. Kyliä ei myökään linnoitettu mitenkään eikä niistä ei ole löytynyt aseita, mikä on ristiriidassa Raamatun jatkuvia taisteluita pursuilevan kerronnan kanssa.

Kaikki todisteet viittaavat siihen, että varhaiset israelilaiset taistelivat enemmän luontoa ja olosuhteita vastaan kuin naapurikansoja vastaan. He elivät suhteellisen rauhanomaisesti ylläpitäen omavaraistalouttaan. He olivat syrjässä kauppareiteiltä sekä melko eristytksissä toisistaan sillä merkittäviä todisteita kaupankäynnistä ei ole löydetty. 

Alueen kaikkein vanhimmissa kylissä suoritetut arkeologiset kaivaukset paljastavat mistä israelilaiset alueelle ilmestyivät. Varhaisimmissa kylissä rakennukset ja pihat muodostivat paimentolaiskulttuureista tutun ovaalin muodon ja vastaa sitä miten paimentolaiset järjestävät leirinsä. Varhaiset israelilaiset olivat siis aloilleen asettuneita paimentolaisia, joiden pääelinkeino oli edelleen karjanhoito. Vanhojen telttaleirien sijaan he ryhtyivät jostain syystä rakentamaan pysyviä asutuksia. Vastaavia aloilleen asettumisesta kieliviä merkkejä nähdään joka puolella Lähi-itää eli israelilaiset eivät olleet mitenkään poikkeuksellisia tässäkään asiassa. Varhaiset israelilaiset olivat siis vaatimattomia paimentolaisia, jotka asettuivat aloilleen ja hiljalleen siirtyivät vaeltelevasta paimentolaiselämästä maanviljelyyn.

Alueella oli vastaavia paimentolaisten aloilleen asettumisaaltoja tapahtunut edellisinä vuosituhansina pariinkin otteeseen. Ensimmäisen aalto alkoi n. 3500 eaa. jolloin asumukset pysyivät hengissä reilut tuhat vuotta, jonka jälkeen ne hylättiin ja alue autioitui uudelleen. Toinen aalto käynnistyi n. 2000 eaa. jolloin laajaan kyläverkostoon kuului noin 220 asutusta vaihdellen pienistä kylistä linnoitettuihin aluekeskuksiin. Toisen aallon aikaan alueella oli noin 40000 asukasta. Toinen aalto kuitenkin tuli tiensä päähän n. 1600 eaa. jonka jälkeen asutus alueella oli varsin harvaa ja hajanaista. Viimein kolmas aalto, jonka seurauksena israelilaisiksi itsensä mieltävä kansa syntyi, alkoi n. 1200 eaa. aivan kuten edellisetkin pienillä maalaiskylillä, kasvaen suunnilleen 45000 asukkaan ja 250 kylän rajaseudusta Juudean ja Israelin kuningaskunniksi, joissa oli yhteensä n. 160000 asukasta. Voimakkaan kasvun mahdollisti alueen maatalousresurssien tehokas valjastaminen ja ennen kaikkea oliivi ja viini, joiden viljelyyn pohjoisemman Israelin kuningaskunnan ylänkö sopi erinomaisesti. Oliivi ja viini olivat myöhäisellä pronssikaudella tuottoisimpia Lähi-idän viljelykasveja ja ne loivat vaurautta synnyttävää kaupankäyntiä.

Mikä sitten sai paimentolaiset asettumaan aloilleen ja aloittamaan maanvilejlyn? Lähi-idässä on kautta aikain vallinnut maanviljelijöiden ja paimentolaisten erityislaaatuinen suhde. Paimentolaiset tarvitsevat markkinapaikan ostaakseen viljaa ja maanviljelijät puolestaan tarvitsevat paimentolaisia turvatakseen lihan, maidon ja nahkojen saannin. Tämä suhde ei kuitenkaan ole tasapuolinen, sillä kylissä asuvat maanviljelijät pystyvät tuottamaan vaikeina aikoina vain sen verran kuin mitä he itse kuluttivat jolloin viljaa ei riitä myytäväksi paimentolaisille. Paimentolaiset kuitenkin tarvitsevat aina maanviljelijöiden viljaa tasapainottamaan liharuokavaliotaan ja ruokkimaan eläimensä. Niin kauan kun maanviljelijät pystyivät tuottamaan enemmän kuin he itse tarvitsivat ja suostuivat käymään kauppaa paimentolaisten kanssa paimentolaiset saattoivat keskittyä eläinten hoitoon. Jos jokin kuitenkin häiritsi viljan saantia paimentolaisten oli pakko asettua aloilleen ja ryhtyä viljelemään viljaa itse.

Kaanaan talouden ajauduttua syöksykierteeseen merikansojen ryöstellessä ja tuhotessa alueen asutuksia suuri joukko paimentolaisia oli pakotettu asettumaan aloilleen ja aloittamaan maanviljelyn. Varhaisten israelilaisten ilmestyminen ylängölle oli seurausta kaanaan kaupunkien ongelmista, eivätkä israelilaiset suinkaan hyökänneet ja valloittaneet aluetta itselleen. Heitä ei vapautettu Egyptin orjuudesta vaan heidän oli yksinkertaisesti asetuttava aloilleen ja lopetettava vaeltelu erämaassa eläinlaumojensa kanssa. He olivat juuri sitä samaa paikallista väestöä, jolta he Raamatun mukaan maan valloittavat ja jonka asukkaat he Raamatussa teurastavat Jumalan käskystä.

Samanlainen prosessi näyttää käynnistyneen monilla ympäröivillä alueilla lähes samaan aikaan. Yhdestä kulttuurisesta näkökulmasta katsoen varhaiset israelilaiset kuitenkin poikkesivat naapurikansoistaan: He eivät syöneet possua. Sikojen luita on löydetty kaikilta ympäröiviltä alueilta, mutta ei Juudean ja Israelin ylängöltä. Possun syöntikieltoa ei voida perustella ympäristösidonnaisilla argumenteilla. Ehkäpä varhaiset israelilaiset lakkasivat syömästä possua erottuakseen ympäröivistä kulttuureista sillä ruokakulttuuri on yksi merkittävä ihmisryhmien eroavuuksia määrittelevä ominaisuus. Monoteismi ja Raamatuun kirjatut lait tulivatkin näyttämölle epäilemättä vasta noin 500 vuotta myöhemmin.

Tuomarien kirjan tarinoiden alkuperää on vaikea hahmottaa. Se oletettavasti perustuu vanhoihin kansantaruihin ja legendoihin. Tuomarien kirjan teologinen viesti on kuitenkin selvä ja se on eittämättä välittänyt seitsemännen vuosisadan juudealaisille vahvan viestin, jolla kansaa on paimennettu kuuliaiseksi Jumalalle ja kuningas Josialle. Tuomarien kirjan toistuva sykli yhä uudelleen Jumalaa vastaan rikkovasta kansasta on varmasti koettu seitsemännellä vuosisadalla eaa. hyvin henkilökohtaisesti koskettavan myös itseä. Kirja sisältää viittauksia kuinka tämä kierre saadaan katkaistua ja kuinka pohjoisella Israelilla ei ole oikeaa Daavidin sukuista kuningasta (Josiaa). Epäjumalien palvonta näyttääkin arkeologisten löydösten perusteella saaneen kylmää kyytiä sillä jokseenkin kaikki muut alttarit, paitsi Jerusalemin temppelin alttari, tuhottiin Juudeasta juuri seitsemännen vuosisadan eaa. lopulla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti