Pyhä avioliitto

Viime kesänä oli taas yhdet häät tuttavapiirissä. Nuori pari asteli alttarille ja pappi saarnasi kuinka Jumala asetti avioliiton luomisen yhteydessä miehen ja naisen pyhäksi liitoksi. Istuskellessani kirkon penkissä kuunnellen tuota saarnaa mieleeni kumpusi ajatuksia, kuinka papin historiantuntemus oli merkittävällä tavalla puutteellista.

Varhaisessa juutalaisuudessa avioliitto nähtiin miehen omistussuhteena tiettyä naista kohtaan. Nainen oli siis miehen omaisuutta. Avioliiton katsottiin olevan voimassa kun nainen tuotiin miehen telttaan tai luolaan, jonka jälkeen he harrastivat seksiä. Vasta myöhemmin, Raamatun aikaan, juutalaisuudessa ryhdyttiin kutsumaan avioliittoa pyhäksi, Jumalan omaksi.

Jeesuksen aikaan avioliitto nähtiin nuoren siirtymäriittinä aikuiseksi. Alkukristilliset yhteisöt kuitenkin suosivat selibaatta Jeesuksen esimerkin mukaan. Paavalin kielteistä suhtautumista avioliittoon ja seksiin sivusin jo viime syksynä käsitellessäni ensimmäistä kirjettä korinttilaisille. Alkukirkon suhtautuminen avioliittoon ja seksiin oli siis varsin kielteinen eikä avioliittoa nähty mitenkään erityisen tärkeänä tai pyhänä instituutiona, jota jokaisen tulisi tavoitella. Alkukristillinen liike haastoikin ajan kulttuuria tarjoten naisille päätäntävaltaa omasta kehostaan ja mahdollisuuden pidättäytyä seksistä pysymällä neitsyenä omistautuen Jumalalle. Neitsyys on nähty kristinuskossa aina alkukristillisiltä ajoilta alkaen ylevämpänä kuin naiminen.

Kirkolliseksi sakramentiksi avioliitto kehittyi vasta keskiajalla. Alkusysäyksen avioliiton määrittelemiseksi sakramentiksi antoi itseasiassa kataarilaisuus, jossa avioliitto ja lisääntymisen opetettiin olevan syntejä. Ensimmäinen julistus avioliiton pyhyydestä annettiin vuonna 1184 Veronassa osana Kataarit harhaoppisiksi tuomitsevaa julkilausumaa. Avioliitto sisällytettiin katolisen kirkon sakramentteihin kuitenkin vasta vuonna 1274 Lyonissa. Avioliiton pyhyyden juuret ovat siis erilaisten uskonsuuntausten välisessä valtapolitiikassa.

Pyhä kirkollinen toimitus kristinuskon tai juutalaisuuden alkuaikoina avioliitto ei ollut. Vielä 1200-luvun alkupuolella Englannissa avioliiton solmiminen oli kristityille verrattain helppoa. Avioliiton katsottiin olevan laillinen kunhan kaksi henkilöä vain ilmaisivat suostumuksensa. Suostumuksen saattoi antaa vaikka sängyssä kesken petipuuhien, ettei tulisi harrastettua haureutta ja syntiä. Myös kihlauksen katsottiin olevan sitova ja näin ollen seksin harrastamisen kihlatun kanssa katsottiin täyttävän laillisen avioliiton vaatimukset. Englannin oikeusistuimissa käsiteltiinkin 1200-luvulla taajaan oikeusriitoja, jossa puitiin avioliittojen laillisuutta.

Nykypäivän kristityt ja kristillisestä perinteestä jollain tasolla ammentavat liikkeet, jotka julistavat avioliiton pyhyyttä ja jumalallista auktoriteettia, välittävät vääristynyttä kuvaa todellisuudesta ja historiasta. Todellisuudessa avioliitto julistettiin pyhäksi vasta 1274 ja väitteet avioliiton Jumalallisesta alkuperästä ovat vailla perusteita.