tiistai 4. huhtikuuta 2017

MAP-tilastot 2017

Viime viikonloppuna taas Utahissa patsasteltiin kevään yleiskonferenssipuheet ja pontevasti mahtailtiin kirkon tilastoilla. Tapani mukaan kiinnitän huomiota millaisia lukuja Utahista onkaan raportoitu. Itsessään raportoidut luvut eivät yllätä kun muistetaan miten MAP-kirkko järjestelmällisesti paisuttelee jäsenmääräänsä ja tunnuslukujaan luodakseen mielikuvia Herran työn etenemisestä.
Yllä kuvaaja vuodesta 1990 nyt kirkon raportoimaan lukuun kirkkoon vuosittain syntyneistä lapsista. Kirkoon syntyvien lasten määrä on siis ollut tasaisessa laskussa jo pidemmän aikaa. Viime vuonna uusien lasten määrä olikin alin sitten vuoden 1994 vaikka kirkko väittää sillä olevan 7 436 121 jäsentä enemmän kuin vuonna 1994.
Uusia kasteella käyneitä käännynnäisiä kirkko raportoi saalistaneensa myös vähemmän kuin kertaakaan 1990 luvun jälkeen. Itseasiassa pienemmän uusien käännynnäisten määrän löytää vasta vuodelta 1987. Kirkon jäsenet ja maailmalle lähetetyt lähetyssaarnaajat eivät siis kykene enää niihin urotekoihin joita lähes 10 miljoonaa jäsentä pienempi kirkko pystyi 1980-luvun lopulla lähes puolet pienemmällä lähetyssaarnaaja-armeijalla.

Mutta kyllä kirkko raportoi myös kasvulukuja, siis sen alati kasvavaksi väitetyn jäsenmääränkin lisäksi.
Vaarnojen määrää on kaikesta huolimatta kasvatettu. Samalla keskimääräisen vaarnan kirjoilla oleva jäsenmäärä on myös tasaisen hitaasti kasvanut viime vuosiin asti, mutta nyt näyttäisi siltä käänne tapahtuneen. Viime vuosien huippuluvuista vaarnassa keskimäärin kirjoilla oleva luku on muutamia kymmeniä pienempi kuin aiemmin.

Päivän boonuksena tarjoilen laskennallisen jäsenpoistuman kuvaajan vuodesta 1900 nykypäivään.
Kuvaajan käppyrä on siis laskettu kirkon vuosittain ilmoittamista jäsenmääristä, uusien lasten määrästä ja kastettujen käännynnäisten määrästä. Kaava on ollut seuraava:

(Jäsenmäärä(A-1)+Syntyneet+Käännynnäiset) - Jäsenmäärä(A)

Kaavalla siis lasketaan edellisen vuoden jäsemäärä yhteen syntyneiden ja käännynnäisten kanssa sekä saadusta luvusta vähentämällä kulloisenkin vuoden jäsenmäärä saadaan luku, jonka pitäisi sisältää kirkosta vuoden aikana eronneet ja kuolleet jäsenet, jota siis kutsun jäsenpoistumaksi. Kuten kuvaajasta käy ilmi niin MAP-kirkon raportoinnissa olisi jonkin verran toivomisen varaa. Jonain vuosina jäsepoistuma on ollut negatiivinen eli kukaan ei ole kuollut tai eronnut kirkosta vaan kirkko on itseasiassa kasvanut mystisesti enemmän kuin mitä kirkkoon syntyneiden ja kastettujen yhteenlaskettu määrä on ollut. Kaikkein räikeimpänä piikkinä on vuosi 1989 jolloin jäsenpoistuma on ollut peräti -164091 jäsentä.

Mistä raportoinnin eriskummallisuudet johtuvat voidaan vain arvailla, selvää on etteivät kirkon ilmoittamat luvut ole luotettavia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti