tiistai 21. marraskuuta 2017

Hare Krishna, japahelmimeditaatio

Hare Krishna liikkeen uskomuksiin ja tapoihin en tässä tekstissä perehdy tarkemmin, jokainen lukekoon aihetta käsitteleviä muita nettisivuja, joita on siis olemassa runsaasti. Itse liikkeellä on varsin kultinomainen historia ja se on ainakin aiemmin eristänyt jäsenensä ulkomaailmasta voimakkaalla miljöökontrollilla, kuten kulteilla usein on tapana. Tämä teksi raapaisee ainoastaan käsiini saamaa liikkeen japahelmimeditaatiota käsittelevää esitettä.

Esitteen kansilehti antaa ymmärtää, että japahelmimeditaatio on Veda-kirjoitusten mukaan menestyksekkäin itseoivallusmenetelmä. Japahemimeditaatiossa on tarkoitus kuunnella mantran äänivärähtelyä keskittyneesti. Esite esittää kansilehdellään siis tyypillistä pyhää tiedettä, jolla pyritään pukemaan omaa oppia ja käytänteitä tavalla tai toisella loogiseen kehykseen. Esitteen seuraavalla kahdella sivulla esitetään joukko väitteitä japahelmimeditaatioon liittyen.
Aikaisempaa perehtymistä tai pätevyyttä ei tarvita Hare Krishna -mantrameditaatioon. Nuori tai vanha, kuka tahansa voi meditoida ihonväristä, uskonnosta tai asemasta riippumatta.
Kyseessä on tyypillinen uskonyhteisön esittämä väite helposta ratkaisuvaihtoehdosta elämän monimutkaisten ongelmien ratkaisemiseksi. Tarjoamalla helpolta kuullostavaa ratkaisua ihminen saadaan kiinnostumaan ja jos henkilö sattuu kärsimään jostain kriisistä elämässään hän helposti lankeaa kokeilemaan kaikenlaisia poppakonsteja.
Vaikket ymmärtäisi mantran kieltä, ei se haittaa. Se toimii aina.
Väite korostaa ettei ymmärtämistä tarvita. Tavoitteena saada henkilö kokeilemaan ja siten muokkaa ajattelua tekojen kautta.
Hare Krishna -mantrameditaatio vapauttaa syntymän ja kuoleman loputtomasta kiertokulusta, aineellisista kiintymyksistä, huolista ja levottomuudesta.
Väite on puhdasta mystistä manipulointia, jolla luodaan mielikuvia jostain elämää suuremmasta tarkoituksesta luvaten ratkaisuja huoliin ja murheisiin.
Mantran avulla on mahdollista saavuttaa ihmisluonteen kaikki hyvät ominaisuudet. 
Väite on silkkaa euforian käynnistystä, jolla luvataan jäsenille jotain suurta ja ihanaa.
Hare Krishna -mantrameditaatio herättää niin voimakkaan rakkauden Korkeimpaan, että sielun vapautumisesta tulee sivuseikka.
Väite on euforian käynnistystä ja olemassaolon häivyttämistä. Häivyttämällä olemassaolon merkitystä yhteisö pyrkii istuttamaan jäsenten mieliin ajatuksen, ettei elämällä yhteisön ulkopuolella ole merkitystä. Onnistuneesta manipuloinnista seuraa vakavia ongelmia jos jäsen jonain päivänä päätyy epäilemään oppia ja haluaa lähteä yhteisöstä.
Ei ole olemassa tiukkoja sääntöjä siitä, kuinka meditoida. Voit lausua Hare Krishna -mantraa missä ja milloin tahansa.
Toistaa käytännössä ensimmäisen väitteen ja rohkaisee jäseniä meditoimaan myös yhteisön ulkopuolella. Vaikuttamalla jäsenten käytökseen yhteisön ulkopuolella muokataan jäsenten todellisuutta, mikä toimii tehokkaana miljöökontrollin menetelmänä.
Mantrameditaatio on helppoa. Jos korkein itseoivallusmenetelmä on näin yksinkertainen, miksi tehdä elämästä monimutkaista, ja olla tarttumatta siihen?
..edelleen tarjoillaan sitä helppoa ratkaisua ongelmiin.
Hare Krishna -mantra sisältää kaikki Veda-mantrat. Siksi se tunnetaankin maha-mantrana. Maha merkitsee sanskritin kielellä suurta ja voimallista.
Väite tarjoilee lisää pyhää tiedettä ja mystistä manipulointia.
Krishna itse on läsnä pyhän nimensä yliaistillisessa äänivärähtelyssä. Mitä keskittyneemmin meditoi, sitä syvällisemmin sen oivaltaa. 
Tämäkin väite on silkkaa mystistä manipulointia, joka lisäksi sisältää yhteisön ladattua kieltä, jolla yhteisö määrittelee sanoja, käsitteitä ja tunteita tavalla, joka heikentää jäsenen kykyä hahmottaa todellisuutta yhteisön opeista poikkeavilla tavoilla.
Kuka tahansa, joka kuulee Hare Krishna -mantran, saavuttaa henkistä hyötyä, mukaanlukien eläimet ja kasvit. 
Silkkaa pyhää tiedettä jälleen. Väite on mahtipontisen narsistinen ja esittää opin universaalina hyvän elämän lähteenä.
Monet merkittävät henkilöt kautta aikojen ovat mietiskelleet Hare Krishna -mantraa syvän keskittymisen ja rakkauden vallassa. Mikset sinäkin?
Väite pyrkii vetoamaann auktoriteetteihin mainitsematta itse auktoriteettejä. Kyseessä on siis tyypillinen ajatuksenpysäytysklisee. Yhteisön jäsen ymmärtää väitteen jollain tasolla, mutta ulkopuoliselle se on lähinnä kysymyksiä herättävä.
Ainoa hinta Hare Krishna -mantrameditaatiolle on vilpitön sydän ja halu oppia tuntemaan ja rakastamaan Korkeinta.
Tämä väite ehdollistaa meditaatiolla saatavat tulokset meditaatiota kokeilevan henkilön mielentilasta riippuvaisiksi. Väite on ristiriidassa aiemman väitteen: "Vaikket ymmärtäisi mantran kieltä, ei se haittaa. Se toimii aina." kanssa ja muodostaa siten kaksoissidokseen perustuvan asetelman, joka syyllistää uhrin jos menetelmä ei hänen kohdallaan sitten kuitenkaan toimi. Väite toimii siis lähinnä jo yhteisössä olevien jäsenten ajattelunpysäytyksenä syyttävän sormen osoittaessa epäonnistumisesta yksilöä yhteisön tai opin sijaan.
Henkisinä sieluina olemme osa Korkeinta Sielua (Jumalaa). Hare Krishna -mantrameditaatio on paras tapa ilahduttaa Häntä, joka myös sydämessämme asustaa. Näin itsekin saavutamme rauhan.
Väite tarjoilee jälleen ladatulla kielellä muotoiltua mystistä manipulaatiota ja jatkaa tuttua euforian käynnistystä.
Hare Krishna -mantrameditaation avulla voidaan palata sielun alkuperäiseen onnelliseen, ikuiseen ja tiedontäytteiseen tilaan.
Väite heijastelee monille kulteille tyypillistä ajatusta jostain elämää suuremmasta ja kadonneesta tiedosta. Vihjaamalla, että tieto on taas löytynyt ja sen voi löytää ainoastaan yhteisön kautta, korostetaan oman yhteisön ainutlaatuista, elitismiä.
Hare Krishna -mantrameditaatio vapauttaa kaikesta karmasta. Krishnan nimen lausuminen, edes kerrankin, vapauttaa niin monista karmaisevista vaikutuksista, ettei sitä voi edes ymmärtää.
Jälleen mystistä manipulaatiota höystettynä ladatulla kielellä.
Mitä enemmän meditoit, sitä paremmaksi se muuttuu. 
Tämä väite liittyy jäsenen ajankäytön hallintaan, jolla yhteisö määrittelee jäsenen todellisuutta. Kyseessä on siis jälleen yksi miljöökontrollin keino, jolla yhteisö muokkaa jäsenensä ajattelua. Tavoite on pitää jäsenet jatkuvasti toimeliaina, jottei heille jäisi aikaa etsiä tietoa tai ajatella vaihtoehtoja.
Kuten Veda-kirjoituksissa kovasti suositellaan, onnen ja tyytyväisyyden voi helposti löytää lausumalla ääneen tätä maha-mantraa.
Väite on jälleen sekoitus pyhää tiedettä ja euforian käynnistystä.

Esitteen viimeisellä sivulla annetaan käytännön ohjeita kuinka japahelmimeditaatiota voi kokeilla japahelmien kanssa. Helminauhassa on 108 helmeä ja jokaisen helmen kohdalla lausutaan mantra yhden kerran. Yksi meditointikierros saavutetaan kun on meditoinut koko helminauhan läpi ja aikaa kierrokseen kuluu esitteen mukaan n. 5-10 minuuttia. Esite ohjeistaa meditoimaan mahdollisimman paljon ja kertoo kuinka bhaktijoogit meditoivat vähintään 16 kierrosta päivittäin eli n. 80-160 minuuttia joka päivä.

Luokittelen tämän esitteen perusteella japahelmimeditaation voimakkaaksi mielenmuokkausmenetelmäksi, jonka tavoitteena on kontrolloida Hare Krishna -liikkeen jäsenten ajankäyttöä ja todellisuutta. Se noudattaa perusolemukseltaan "teot johtavat uskoon" -kaavaa, jossa meditoija synnyttää ja kasvattaa uskoa uhraamalla merkittäviä määriä aikaa ja resursseja yhteisön määrittelemiin toimintoihin. Näin olleen en suosittele japahelmimeditaation kokeilemista kenellekkään.

perjantai 3. marraskuuta 2017

Teosofia

Kolmesta A4-paperista taitettu lehti on nyt jonkin aikaa lojunut pöydälläni. Poimin lehden mukaani Suomen Teosofisen seuran esitepöydästä taannoin tarkoituksenani tutustua pintapuolisesti mistä Teosofiassa on oikein kyse. Lehti on osuvasti nimetty: "Mitä on teosofia?", joten tutustutaampa hieman antaako lehti vastauksia.
Jopa "onnellisina" aikoina nykyinen elämäntapamme usein epäonnistuu tyydyttämään meitä tai tuomaan meille rauhan.
 Joskus tunnemme olomme tyhjäksi ja niimpä etsimme tyydytystä itsemme ulkopuolelta.  
Aina on niitä, jotka johonkin hintaan ovat valmiita tarjoamaan meille nopean keino poistaa tätä sisäisen tyhjyyden tunnetta. 
Ihmiskunta on niin keskittynyt "haluamiseen ja saamiseen", että näytämme kadottaneen näkyvistämme sen - 
Keitä olemme ja miksi olemme täällä! 
Omat hälytyskelloni soivat jo heti luettuani lehden ensimmäiset lauseet. Teksti on manipuloivaa luoden mielikuvia maailmaa vaivaavasta levottomuudesta ja tyhjyydestä, jota ihmisen normaali elämä ei syystä tai toisesta pysty täyttämään. Teksti pyrkii siis synnyttämään lukijan mieleen tarpeen, johon nyt kädessäni olevassa lehdessä yritetään tarjota vastauksia ja jota lukijan mielessä ei ollut ennen kuin hän avaussanat lukee. Toteamalla ihmiskunnan kadottaneen jotain ja esittämällä kysymyksen: "Keitä me olemme ja miksi olemme täällä!" lehtipaljastaa, että kyse on jonkinlaisesta uskonnosta tai filosofisesta aatesuuntauksesta, joka markkinoi itseään muita parempana totuuden lähteenä.

Manipulatiivisen aloituksen jälkeen lehden seuraavilla sivuilla on esitetty johdattevia kysymyksiä vastauksineen aihepiirien painottuessa karman lakiin ja uudelleensyntymisoppiin. Kyseessä on siis uskonto, jossa uskotaan pitkälti budhalaisuudesta tuttuun uudelleensyntymiseen ja kuinka karma määrittelee sitä mitä milloinkin elämässä yksilölle sattuu ja tapahtuu. Itse lehdessä liikkeen uskonnollisuus kielletään toteamalla, ettei teosofia ole uskonto samalla uskotellen, että jokainen jäsen saa uskoa omalla tavallaan ja kuulua haluamiinsa uskontokuntiin. Liikkeen perusperiaatteiksi lehti kertoo seuraavat:
  • Maailmankaikkeus ja kaikki, mitä siinä on, on yhtä keskinäisessä suhteessa olevaa, toisistaan riippuvaa kokonaisuutta.
  • Kaikki atomista galakseihin perustuu samaan universaaliin elämää luovaan Todellisuuteen. Tämä Todellisuus paljastaa itsensä tarkoituksenmukaisissa, jaksollisissa ja järjestetyissä luonnon toiminnoissa.
  • Me jokainen kuljemme omaa ainutlaatuista polkuamme jatkuvasti laajenevan tietoisuuden matkalla, päästäksemme paluumatkan olemuksen lähteeseen.
Lehden luettuani käännyin Internetin puoleen lisätiedon löytämiseksi teosofisesta seurasta. Liikkeen perusti New Yorkissa Helena Blavatsky 1875 yhdessä Henry Steel Olcottin ja William Quan Judgen kanssa. Omien sanojensa mukaan ennen muuttoaan New Yorkiin Blavatsky matkusteli laajalti ja väitti käyneensä mm. Tiibetissä, jossa hän kehitti psyykkisiä voimiaan. Vuonna 1873 Blavatsky muutti New Yorkiin, jossa hän toimi spiritualistimeediona ja sai osakseen myös syytteitä ihmisten huijaamisesta. Vuonna 1877 hän julkaisi kirjan "Isis Unveiled", johon hän kokosi teosofisen liikkeen perusopit. Kirja itsessään on pitkälti kokoelma filosofisia käsityksiä, jotka on koottu lukuisista lähteistä ja näin luotu uusi uskonnollisfilosofinen aatesuuntaus yhdistelemällä monista eri uskomusperinteistä elementtejä. Vuonna 1879 Blavatsky muutti Olcottin kanssa Intiaan, jossa heidän teosofinen filosofiansa oli paikallisille hyvin tutun oloinen ja Intiaan teosofisen seuran osasto muotoutuikin liikkeen suurimmaksi.

Liikkeen uskonnollista luonnetta alleviivaa mielestäni erityisen hyvin vuosien kun 1890 - 1911 aikana teosofisen seuran johtajat vakuuttuivat "lähettilään" saapumisesta. Vuonna 1911 potentiaaliseksi lähettilääksi tunnistettiinkin 11-vuotias Jiddu Krishnamurti, josta liikkeen Intian osasto ryhtyi koulimaan "maailmanopettajaa." Krishnamurtin valintaa ja kouluttamista liikeen johtajaksi ei kuitenkaan katsottu joka puolella positiivisena asiana ja se johtikin liikkeen sisäisiin valtataisteluihin ja hajaannukseen. Lopullisen kuoliniskun messiaaniselle maailmanopettajaprojektille antoi Krishnamurti itse vuonna 1927 irtisanoutumalla häntä varten perustetusta Itäisen tähden veljeskunnasta ja pari vuotta myöhemmin teosofisesta seurasta kokonaisuudessaan.

1920-luvun lopun myllerryksen jälkeen teosofinen seura ei ole kyennyt houkuttelemaan enää suuria massoja. Nykysellään teosofeja arivoidaan maailmassa olevan n. puolet siitä mitä sillä oli kukoistuksensa huipulla 1920-luvun alkupuolella.

torstai 19. lokakuuta 2017

Uskomukset aiheuttavat oireita

14.10.2017 Helsingin Sanomat uutisoi julkaistusta tutkimuksesta, jossa tutkittiin koehenkilöiden oireilua kun heille annettiin lumelääkevoidetta, jossa väitettiin olevan mahdollisia sivuvaikutuksia. Tutkijat siis istuttivat koehenkilöiden mieleen uskomuksen, että lääkevoiteeksi väitetyllä tuotteella voisi olla sivuvaikutuksia, vaikka voiteessa ei ollut minkäänlaisia vaikuttavia aineita. Koehenkilöiden aivokuvissa kuitenkin havaittiin selkeitä vaikutuksia ja osa koehenkilöistä koki juuri kuvatunlaisia sivuvaikutuksia kuin tilauksesta. Tutkimuksen mielenkiintoa lisää luonnollisesti se, että mitä kalliimmaksi koehenkilöt voidetta luulivat, sitä voimakkaampina he kokivat väitetyt sivuvaikutukset. Ilmiötä kutsutaan noseboksi ja se on läheistä sukua plasebolle. Molemmat ilmiöt liittyvät kokijan uskomuksiin.
NEUROPSYKIATRIAAN ERIKOISTUNUT neurologian dosentti Kati Juva ei sen sijaan ole yllättynyt tuloksista.

”Uudet tutkimukset lyövät niitin siihen ajatukseen, että olisi erikseen psyykkisiä ja elimellisiä reaktioita. Aivot reagoivat koko ajan ja jos odotus on se, että kohta alkaa vatsaan nipistää, aivot voivat tuottaa sen. Viisi vuotta sitten minäkin olisin ollut tästä hämmästynyt, mutta uudet tutkimukset ovat paljastaneet, että toiminnalliset oireet ovat todellisia myös solu- ja hermoverkkotasolla”, Juva sanoo.
Viimeaikaiset tutkimukset vahvistavat, että uskomukset tuottavat uskojalle todellisia kokemuksia ilman, että kokijaan vaikutetaan millään tavoin ulkopuolelta. Tällä tiedolla on mielenkiintoisia heijastevaikutuksia uskonnollisten yhteisöjen jäseniinsä istuttamiin uskomuksiin ja heidän kokemuksiinsa ympäröivästä todellisuudesta. Jos uskovainen mieli uskoo demonien asuvan esineissä tai ihmisissä niin kokeeko kyseinen henkilö demoneita omassa todellisuudessaan. Ilmeisesti sillä tutkimusten valossa uskojan aivot luovat uskomusten mukaisia kokemuksia, jolloin kokija kokee ne juuri niin todellisina kuin minkä tahansa muunkin asian.

Kun uskonnollinen auktoriteetti kertoo kuumasta uskon hurmoksesta, jonka hän väittää olevan Pyhä Henki, niin oletettavasti uskovainen mieli synnyttää uskomusta vastaavan kokemuksen. Ei siis ole ihme, että karismaattiset saarnamiehet kykenevät sitomaan vaikutuspiiriinsä seuraajia, jotka eivät ymmärrä kuinka heidän aivojaan manipuloidaan istuttamalla niihin uskomuksia, joiden perusteella aivot synnyttävät kokemuksia. Uskomuksesta syntyy todellinen kokemus, siitä tulee totta ja se luonnollisesti voimistuu mitä enemmän kokemuksia uskomus synnyttää. Koko prosessin ytimessä todellakin on Jeesuksen vertaus sinapin siemenestä, joka kasvaa suureksi puuksi kunhan sille antaa mahdollisuuden. Uskomus johtaa harhaan, todellisiin kokemuksiin epätodellisesta kun mieli pettää ihmistä itseään julmalla tavalla.

Rakkaat lajitoverit, epäilkää uskomuksianne ja omia kokemuksianne jottette eläisi harhassa.

tiistai 17. lokakuuta 2017

Urantia

Sain käsiini A4-paperille printatun "Valikoituja otteita Urantia-kirja" lehdykän. Kyseessä on Urantia-säätiön rekrytointimateriaalista, jolla he esittelevät omaa uskontoaan.
Vaihdoin muutaman sanan lehtisiä jakaneiden henkilöiden kanssa ja he kertoivat kirjalla olevan n. 100 "lukijaa" Suomessa. Tästä luonnollisesti päättelin, että tämän uskonnon jäsenet kutsuvat toisiaan lukijoiksi. Koska aiempi kosketusrajapintani Urantiaan oli olematon päätin pintapuolisesti selvittää mistä on kyse.

Suomenkielisen wikipediasivun tietomäärä Urantiasta osoittautui hyvin ohueksi ja englanninkielinen wikisivu oli huomattavasti informatiivisempi. Uskontokriitikkona luonnollisesti huomioni kiinnittyi erityisesti liikkeen syntyhistoriaan ja liikettä vastaan esitettyyn kritiikkiin. Uususkonnon synty tuntuu hyvin usein noudattavan samoja lainalaisuuksia. Urantia-kirjan väitetään syntyneen henkiolentojen yöllisistä vierailuista kirjoitettujen muistiinpanojen tuloksena. Koko opus on yli 2000 sivuinen järkäle, josta kriitikoiden mukaan nousee esiin seitsemännen päivän adventistien opeista muokattuja käsityksiä höystettynä kosmisilla UFO-tarinoilla maailmankaikkeudesta. Nähdäkseni Urantia-kirjaa voisikin siis pitää jälleen yhtenä mielikuvituksellisen tuotoksena, joka on pyrkinyt yhdistämään ajan tieteellisiä käsityksiä samalla ammentaen perinteisen kristinuskon opeista. Urantia-kirja onkin ilmeisesti tarjoillut aikalaisille seuraajille tyydyttävän kertomuksen miksi heidän kokemansa maailma näytti sille mille se näytti samalla antaen sisältöä elämään. Kirjan sisältämä "pyhä tiede" vastaa monia kirjoistuajankohdan virheellisiä tieteellisiä käsityksiä eli se on ollut aikalaisille ihmisille mahdollisesti jopa jollain tasolla vakuuttava teos. Liikkeen nimi ja tapa, jolla se määrittelee maailmankaikkeutta, on ladattua kieltä, joka muodostaa liikkeen sisäisen kommunikaation ytimen ja siten määrittelee jäsenten todellisuuskäsityksiä.

Saamaani lehdykkään on ahdettu pienellä präntillä otteita Urantia-kirjasta. Otteet itsessään eivät kuitenkaan ole ihan harmittomia "viisauksia," joten tässä muutamia poimintoja lehdykän teksteistä ja niiden herättämiä ajatuksia.
Kahdennenkymmenennen vuosisadan psykologisesti epävakaisina aikoina, keskellä tieteen aikakauden pyörremyrskyn kaltaisten siirrtymävaiheiden aiheuttamia taloudellisia mullistuksia, moraalin akanvirtoja ja sosiologisia ristiaallokoita ovat tuhannet ja taas tuhannet miehet ja naiset joutuneet hämmennyksiin, niin kuin ihminen vain voi joutua. He ovat huolestuneita, levottomia, pelokkaita ja epävarmoja, eivätkä he osaa asettua aloilleen. Enemmän kuin koskaan ennen maailman historiassa he tarvitsevat terveen uskonnon suomaa lohdutusta ja taspainottavaa vaikutusta. Ennennäkemättömistä tieteellisistä saavutuksista ja mekaanisesta kehityksestä huolimatta vallalla on hengellinen pysähtyneisyys ja filosofinen kaaos. [s. 1090]
Yllä on lehdykän ensimmäiseksi, ja näin ollen oletettavasti tärkeimmäksi, lainaukseksi valittu teksti Urantia-kirjasta. Tarkkaavainen lukija poimii tekstistä heti siinä ilmenevät vaikuttamisen keinot. Lainaus alkaa tyypillisellä uhkakuvien maalailulla, jolla pyritään lukijan mieleen herättämään pelokkuutta. Siinä missä Vanha testamentti uhkailee Jumalan lähettämillä vitsauksilla, Uusi testamentti harmageddonilla ja Mormonin kirja sodilla tai luonnonmullistuksilla, Urantia kirja syöksee lukijaansa epätoivoon ja pelokkuuteen viittaamalla epämääräisesti ihmiskunnan rappioon ja epävakauteen.

Monet lainauset kirjasta, kuten Nykyajan mekanisti, Tiedonhalu - selvilleottamisen henki tai Tieteesä Jumala on ensimmäinen aiheuttaja, esittelevät kirjan pyhää tiedettä sekä mystistä manipulointia.

Elitismiä uskovien mieleen valaa seuraava lainaus:
Uusi ja täydempi ilmoitus Jeesuksen uskonnosta tulee vääjäämättä valloittamaan materialistista sekularismia edustavan imperiumin ja kumoamaan koko maailmaa otteessaan pitävän mekanistisen naturalismin. Urantia huojuu nyt erään hämmästyttävimmän ja kiehtovimman, sosiaalista uudelleensuuntautumista, moraalista elpymistä ja hengellistä valaistumista merkitsevän käännekohtansa partaalla. [s. 2082]
Lukijat luonnollisesti näkevät lainauksen puhuvan lukijoista itsestään, mikä saa heidät tuntemaan itsensä vallan erityiseksi joukoksi eliitti-ihmisiä, jotka ovat matkalla kohti suuria tekoja.

Mustavalkoisuutta valituista lainauksista edustaa seuraava:
Älkää koskaan unohtako, että on vain yksi suuri löytöretki, joka suo suuremman tyydytyksen ja joka on järisyttävämpi kuin pyrkimys saada selville elävän Jumalan tahto, ja se on ylittämätön kokemus siitä, että rehellisesti yrittää toteuttaa tuota jumalallista tahtoa. Ja muistakaa, että Jumalan tahtoa voi toteuttaa missä hyvänsä maisessa tehtävässä. Ei ole niin, että jotkin toimet ovat pyhiä ja toiset maallisia. Kaikki on pyhää niiden elämässä, joita henki johdattaa; toisin sanoen, jotka ovat totuudelle alamaisia, joita rakkaus jalontaa, joita armeliaisuus hallitsee ja joita hillitsee oikeamielisyys – oikeudenmukaisuus. [s. 1732]
Jälleen kerran törmäämme siis yhteen haitallisen uskonyhteisön tunnusomaisimpaan ominaisuuteen, mustavalkoiseen maailmankuvaan kuinka oma oppi on ainoa oikea polku ja josta automaattisesti seuraa, että kaikki muut ovat väärässä.

Lukijoiden olemassaolon häivittämistä edustaa esimerkiksi tämä lainaus:
Lyhyt oleskelusi Urantialla, tällä kuolevaisen ihmisen lapsuudensfäärillä, on vain yksi rengas, heti ensimmäinen pitkässä ketjussa, joka on ulottuva universumien yli ja ikuisten aikakausien läpi. Tärkeätä ei niinkään paljon ole se, mitä opit tässä ensimmäisessä elämässä, vaan tärkeätä on tämän elämän elämisen kokemus. Edes tässä maailmassa tehtävä työ, niin tuiki tärkeää kuin se onkin, ei ole läheskään yhtä tärkeää kuin on se tapa, jolla tämän työn teet. Mitään aineellista palkkiota ei vanhurskaasta elämisestä saa, mutta siitä saa syvällisen tyydytyksen – tietoisuuden saavutuksesta – ja tämä ylittää minkä tahansa ajateltavissa olevan aineellisen palkinnon. [s. 435]
Väheksymällä ihmisen elämän tärkeyttä ja kutoessaan sen osaksi "ikuista jatkumoa" Urantia-liike luo mielikuvaa suuremmasta tarkoituksesta, jonka toteutumisessa ihmisen oma elämä on hyvin vähäarvoinen. Korostamalla "tapaa, jolla työn teet" liike velvoittaa jäsenensä elämään ja toimimaan liikkeen määräämällä tavalla samalla synnyttäen liikettä tukevia uskomuksia. Jäsenten aineellisten tarpeiden sijaan lukijalle tarjotaan syvällistä hengellistä tietoisuutta, jonka pitäisi korvata kaikki aineelliset menetykset.

Me vastaan muut -ajattelua ilmentää kohta, jossa todetaan kristinuskon harhautuneen Jeesuksen opeista.
Uskonto tosiaankin tarvitsee uusia johtajia, hengellisiä miehiä ja naisia, jotka rohkenevat panna luottamuksensa yksinomaan Jeesukseen ja hänen verrattomiin opetuksiinsa. Jos kristinusko yhä jatkaa hengellisen tehtävänsä laiminlyömistä ja jatkuvasti touhuaa vain sosiaalisten ja aineellisten ongelmien parissa, niin hengellisen renessanssin on odotettava äsken mainittujen Jeesuksen uskonnon uusien opettajien tulemista, opettajien, jotka omistautuvat vain ja ainoastaan ihmisten hengelliseen uudelleenvirittämiseen. Ja silloin tulevat nämä hengestä syntyneet sielut oitis tarjoamaan sen johtajuuden ja inspiraation, joka maailman sosiaaliseen, moraaliseen, taloudelliseen ja poliittiseen uudelleenjärjestämiseen tarvitaan. [s. 2082]
Samalla lainattu kohta voimistaa lukijoiden kokemusta omasta erityisyydestä, tärkeydestä ja pyhästä missiosta, joka johtaa Urantia-liikkeen maailmanvalloitukseen.

Valitut otteet Urantia-kirjasta ovat hyvin epämääräisiä. Teksti on ilmeisesti tarkoituksella kirjoitettu hyvin yleisellä tasolla, samoin kuin horoskoopit, jotta mahdollisimman moni voisi löytää tekstistä itseensä, omaan elämäänsä ja havaintoihinsa helposti vahvistusharhan avulla yhtymäkohtia. Onkin selvää kuinka tekstissä esiintyvistä vaikuttamiskeinoista tietämätön uhri voi helposti löytää yhtymäkohtia omiin kokemuksiinsa ja hairahtua uskomaan kirjan kosmologisia selityksiä. Itsessään kirjan ympärille muodostuneen yhteisön uskonnollisten tilaisuuksien sisällöstä en osaa sanoa mitään, koska en ole heidän lukutilaisuuksissaan käynyt.

Urantia-säätiön sivulta löytyvistä vuosikertomuksissa ja tiedotteissa patistetaan jäseniä levittämään kirjaa koko maailmaan eli jäsenhankinta nähdään liikkeessä myös tärkeänä osana toimintaa. Säätiön johto pyytää tiedotteissa myös lahjoituksia niin testamentein kuin muutenkin. Pääosa säätiön tuloista on viimeisen julkaistun vuosiraportin mukaan tullut nimenomaa lahjoituksina. Säätiön vuosiraportin mukaan säätiön johtaja ei nosta palkkaa säätiöstä. Kokonaisuutena Urantia-liike ei näytä verkkosivujen tiedotteiden perusteella olevan päivittäin toiminnassa sillä uutisia ja tapahtumailmoituksia näyttäisi yhdysvalloissa toimivan emosäätiön sivuille ilmestyvän vajaa kolmekymmentä vuositasolla. Suomenkielisten sivujen "lahjoita" -linkki ilmoittaa ettei lahjoitustoiminto ole vielä käytössä suomeksi tarjoillen vaihtoehtoisiksi kieliksi englantia, ranskaa ja espanjaa, mitään mainintaa ei luonnollisesti ole mahdollisesta rahankeräysluvasta. Sivustoa ylläpidetään mitä luultavimmin Yhdysvalloissa, joten mahdolliseen rahankeräysrikokseen puuttuminen ei ehkä onnistuisi muutenkaan.

Määritelmällisesti Urantia-säätiö ilmoittaa sivuillaan olevansa voittoa tavoittelematon koulutusorganisaatio ja kirjan hengelliseen sisältöön keskittyvällä sivulla kielletään, että kyseessä olisi uskonto, ja niinpä Urantia-liike syyllistyykin mielestäni harhaanjohtavan informaation antamiseen itsestään. 6.10.2017 julkaistussa säätiön hallituksen tiedotteessa todetaan kuitenkin rekisteröityjen tuotemerkkien kohdalla englanninkielisen "Urantia" -termin viittaavan henkilökohtaiseen uskoon ja uskomusjärjestelmään eli kyseessä on uskonto, jota koitetaan markkinoida jonain muuna kuin uskontona.

Urantia-liikkeen jakamasta materiaalista löytyy siis haitallisille yhteisöille ominaisia piirteitä, mutta näin pintapuolisen kosketuksen perusteella on mahdoton sanoa voiko yhteisöä todella luokitella haitalliseksi. Liike on hyvin pieni ja sen seurauksena se toimii yleisen huomion ulkopuolella. Toisaalta liike on ollut olemassa jo kohta sata vuotta eikä merkittävissä kultteja ja haitallisia yhteisöjä käsittelevissä lähteissä ole juuri mainintoja Urantiasta, joten voi olla, että tämä liike on loppujen lopuksi aika harmiton.

maanantai 2. lokakuuta 2017

Juttutuokio

Pysähdyin tänään jututtamaan kadulla päivystäviä Jehovan todistajia. Olen aiemminkin leikitellyt ajatuksella ja nyt ensimmäistä kertaa siis pysähdyin toviksi juttelemaan näiden kylmässä syyssäässä värjöttelevien julistajien kanssa.

Avasin keskustelun esittämällä todistajalle kysymyksen: "Mistä tietäisit jos asiat, joihin uskot, eivät pidäkään paikkaansa?" Ensimmäiseksi todistaja yritti kiertää kysymykseni alkaen kertomaan kuinka he uskovat Raamattuun, jolloin jouduin ystävällisesti keskeyttämään hänet ja toistin kysymykseni. Tämän jälkeen keskustelimme itse aiheesta pari minuuttia, joiden aikana keskustelukumppanini tuli todenneeksi kuinka hän ymmärtäisi uskomuksiensa olevan vääriä jos "joku tulisi ja esittäisi paremmin perustellun näkemyksen asioista." Todistajan valitsema sanamuoto melkein yllätti minut, sillä sehän oli hyvin rationaalinen eikä viitannut lainkaan sellaiseen mustavalkoiseen maailmankuvaan, jossa kaikki omat uskomukset ovat absoluuttisen oikein. Muistan hyvin oman mormoni-isäni lukuisat toteamukset kuinka mikään mahti maailmassa ei voisi todistaa hänelle mormonismin olevan väärässä, kuinka usko mormonikirkkoon on tärkeämpää kuin mikään todiste tai perustelu, joka osoittaisi mormonikirkon olevan väärässä. Kohtaamani Jehovan todistajan suhde omaan uskonyhteisöön vaikuttikin tässä kohtaa keskustelua suorastaan inhimilliseltä sisältäen itsekriittisiä elementtejä sekä viestien hänen jopa jollain tasolla olevan valmis kyseenalaistamaan omia uskomuksiaan.

Keskustelun avauksen rohkaisemana tarjosin täkyn Raamatun historiasta. Kerroin lukeneeni Tel Avivin yliopiston arkeologian professori Israel Finkelsteinin kirjoittaman "The Bible Unearthed" -kirjan, jossa arkeologisten todisteiden perusteella Vanhan testamentin kirjoitusajankohta on ajoitettu noin vuoteen 650 eaa. Tämä tieto selkeästi aiheutti melkoisen kognitiivisen dissonanssin Jehovan todistajan mielessä sillä hänen ensimmäinen reaktionsa oli: "Tuota minä en usko," lisäksi hän yritti vähätellä asiaa toteamalla: "Se on vain yhden henkilön mielipide." Kun totesin ettei kyse ole vain yhden ihmisen mielipiteestä vaan kirja perustuu yli 50 vuoden aikana suoritettuihin arkeologisiin tutkimuksiin ja löydettyjen todisteiden perusteella muodostuvaan kuvaan Lähi-idän historiasta, hän jatkoi vähättelyä toteamalla kuinka mielipiteitä maailmassa on paljon. Jehovan todistaja siis havainnollisti minulle paria Jehovan todistajien jäseniinsä soveltamaa mielenhallintatekniikkaa: ajatuksenpysäytyskliseitä ja elitismiä. "Se on vain yhden henkilön mielipide" on tyypillinen ajatuksenpysäytysklisee, jolla kognitiivista dissonanssia kokeva henkilö pyrkii sivuuttamaan kognitiivista dissonanssia synnyttävän informaation ilman, että tarvitsee tarkemmin perehtyä itse informaation sisältöön ja paikkansapitävyyteen. Elitismiä tämä toteamus havainnollisti siten, että usean vuosikymmenen arkeologinen tutkimusaineisto pyritään sivuuttamaan kepeästi, koska uskotaan omalla yhteisöllä olevan parempaa tietoa. Yllätyksekseni keskustelukumppanini kuitenkin totesi jossain välissä, että hänenkin olisi ehkä syytä perehtyä aiheeseen paremmin, joten mainitsin kirjan ja kirjoittajan nimen. Toivottavasti hän todella hankkii tuon Raamatun syntyarkeologiaa käsittelevän teoksen käsiinsä huolimatta kirjan ja uskomustensa välisistä ristiriidoista.

Yhtenä perusteena uskolleen Jehovan todistaja tuntui myös käyttävän työmäärää jota Jehovan todistajat tekevät yhteisönsä hyväksi. Kirjallisen materiaalin tuottaminen ja julistustyö vievät paljona aikaa ja maksaa melkoisesti. Kaikki Jehovan todistajien materiaali on ilmaista ja rahoitetaan jäseniltä saatavilla lahjoituksilla. Tässä kohdin todistaja tuli jälleen havainnollistaneeksi paria yhteisönsä mielenhallintatekniikkaa: "Teot johtavat uskoon" ja "Julkinen sitoutuminen". Lahjoittaessaan yhteisölle aikaa ja rahaa Jehovan todistajat joutuvat perustelemaan itselleen miksi niin toimivat. Luonnollinen perustelu on tietysti se, että asia jonka hyväksi uhraus tehdään täytyy olla oikein ja totta. Julkinen julistustyö myös vahvistaa yksittäisen todistajan uskoa yhteisöön. Julistustyön todistaja kertoi olevan vapaaehtoista, mutta jokainen todistaja tekee sitä. Tässä kohdin totesin, että myös mormonit kertovat lähetystyön olevan vapaaehtoista, mutta todellisuudessa ei sillä yhteisössä sosiaalinen paine pakottaa lukuisat mormoninuoret lähtemään maailmalle julistamaan ja niitä jotka eivät lähde katsotaan yhteisössä kieroon. Vaikka keskustelukumppanini ei asiaa suoraan myöntänyt niin jo se, että hän mainitsee kaikkien Jehovan todistajien tekevän julistustyötä, kertoo yhteisössä vaikuttavasta voimakkaasta sosiaalisesta paineesta ja painostuksesta julistustyön tekemiseen.

Sosiaalisesta paineesta sain hyvän aasinsillan siirtää keskustelun painopistettä kohti karttamista. Kerroin lukeneeni kuinka mormonivaltaisessa Utahissa monet nuoret joutuvat vanhempiensa hylkäämiksi ja kadulle ajetuiksi kun he ovat kertoneet vanhemmilleen homoseksuaalisuudestaan. Keskustelukumppanien kertoman mukaan tällainen ei olisi mahdollista Jehovan todistajien keskuudessa, sillä yksikään Jehovan todistaja ei hylkäisi lastaan. Väite jäi vaivaamaan joten kysyin aiheesta parilta tuntemaltani ex-JT:ltä. Aihepiiri ei ole todellakaan niin suoraviivainen mitä kadulla kohtaamani julistaja antoi ymmärtää. Ottaen huomioon kuinka Jehovan todistajat karttavat yhteisöstä erotettuja ja eronneita sekä kuinka homoseksuaaliset teot nähdään yhteisössä riittäväksi syyksi jäsenen erottamiseen, väitän, että Jehovan todistaja, jonka kanssa keskustelin, syyllistyi harhaanjohtamiseen. Asiaan vaikuttavat merkittävästi ex-JT:den mukaan se onko lapsi kastettu jäseneksi vai ei. Toinen ex-JT totesi, että jos ei ole kastettu niin voi olla lähes minkälainen narkkarihuora tahansa, mutta jos on kastettu niin suhtautuminen on aivan toinen. Pidänkin hyvin mahdollisena, että kastettu lapsi, joka homoseksuaalisten tekojen takia erotetaan yhteisöstä, joutuu vanhempiensa hylkäämäksi viimeistään siinä vaiheessa kun hän muuttaa pois synnyinkodistaan. On myös ilmeistä, että yhteisön sosiaalisen paineen ja perhesiteiden katkeamisen pelossa monet Jehovan todistajanuoret salaavat seksuaalisuutensa myös vanhemmiltaan. Yhteisö siis pakottaa lapset joko kieltämään oman seksuaalisuutensa tai salaamaan sen aivan vastaavasti kuin mormonikirkkokin.

Lopuksi keskustelimme vielä uskonnonvapaudesta ja yhteisöjen itsemääräämisoikeudesta. Tavallaan ymmärrän Jehovan todistajien kannan siitä, että yhteisöllä on itsemääräämisoikeus sisäisiin asioihinsa ja mielipide-eromme olivat lähinnä siitä mikä on moraalisesti oikein ja kuinka pitkälle tuota itsemääräämisoikeutta tulee sallia uskonnonvapauden nimissä. Jehovan todistajat perustelivat ja puolustivat oman yhteisönsä käytäntöjä juuri itsemääräämisoikeudella ja sillä ettei ketään pakoteta jäseneksi vaan se on aina henkilön oma valinta. Jehovan todistajien mukaan kyseessä on aina oma valinta ja jos meno ei miellytä niin aina voi lähteä. Yhteisön jäsenten ja heidän lastensa perus- ja ihmisoikeuksia loukkaavaa painostusta todistajat eivät minulle tietenkään myöntäneet, vaikka aiemmin he olivat kovasti samaa mieltä yhteisön sosiaalisen paineen vaikutuksesta keskustelun sivutessa mormoninuorten lähetystyötä. Kyseessä on siis tyypillinen Bias Blind Spot -kognitiivinen vääristymä, jossa henkilö havaitsee ongelmat ulkopuolisissa tahoissa, mutta ei kykene tunnistamaan samoja ongelmia omassa viitekehysessään.

Loppujen lopuksi keskustelu Jehovan todistajien kanssa oli mielenkiintoista ja miellyttävää merkittävistä mielipide-eroistamme huolimatta. Keskustelu oli molemmin puolin kiihkotonta ja asiallista. Tämän pienen otannan perusteella sanoisin etteivät Jehovan todistajat pahoja ihmisiä ole. He ovat vain harhaanjohdettuja ja arvioni mukaan yhteisön jäseniinsä kohdistaman manipuloinnin uhreja.

maanantai 25. syyskuuta 2017

Väkivalta suljetussa yhteisössä

Turkkulaisessa sairaalassa vuosina 2009 ja 2013 paljastuneiden potilaiden kaltoinkohteluita käsiteltiin käräjäoikeudessa syyskuun alussa. Viikonloppuna psykiatrian professori Jyrki Korkeila kommentoi tapauksia Ylelle.
– Myös keskivertoihmisen toiminnassa voi ilmetä sadistisia piirteitä, jos olosuhteet ovat otolliset, sanoo professori Jyrki Korkeila.
Tällaisia olosuhteita voi hänen mukaansa syntyä esimerkiksi suljetuissa laitoksissa, kuten vankiloissa.
– Olosuhteet, joissa on jyrkkä valta-asema, provosoivat käyttäytymistä, joka ei ole asianomaisille luonteenomaista, Korkeila sanoo.
Lisäksi Korkeila mainitsee Philip Zimbardon vankilakokeen, joka jouduttiin keskeyttämään valta-asemaan nostettujen henkilöiden sadististen toimien vuoksi. Keskeistä Korkeilan mukaan sadistisen käyttäytymisen esiintymiselle on eristyneisyys ja jyrkkä valta-asema, joissa vallankäyttäjällä ei ole riittävää vastuuta toiminnastaan ulkopuolisille. Vaikka Korkeila nostaa esimerkeiksi suljetut laitokset niin mielestäni tämä koskettaa aivan yhtälailla myös muita suljettuja yhteisöjä, joista Uskontojen uhrien tuki ry:n piirissä on runsaasti kokemuksia.

Aini Linjakumpu kirjassaan Uskonnon Varjot, josta kirjoitin viime vuonna, luo katsauksen uskonyhteisöjen sisällä esiintyvään hengelliseen väkivaltaan. Suljetuissa yhteisöissä yksilöiden tai joukon valta-asema provosoi johtoasemassa olevien vahingollista käyttäytymistä. Väkivalta yhteisöissä kohdistuu usein toisinajattelijoihin tai ulkopuolisiin ja väkivallan uhka pitää jäsenet kokoajan varpaillaan.

Usein yhteisössä ulkopuolinen ja vieras nähdään uhkana, joka pitää ehdottomasti sulkea pois. Tästä esimerkkeinä voidaan pitää Jehovan Todistajien karttamiskäytäntöä tai vaikkapa uusnatsien muukalaisvihaa. Kun yhteisö jakaa maailman mustavalkoisesti meihin hyviin ja muihin pahoihin, syntyy tilanne, jossa väkivallalle luodaan oikeutus. Pahaksi koettuihin asioihin väkivallan käyttö nähdään jopa hyvänä asinana kuten Philadelphian katolinen arkkipiista Charles Chaput totesi.
Chaput: "Be like Mary. Punch the devil in the nose."
Ei siis ole ihme, että suljetuissa yhteisöissä, joissa mustavalkoinen ajattelu on voimissaan ja johdon kyseenalaistaminen on kielletty, esiintyy ongelmia. Jos mille tahansa väkivallalle luodaan suotuisat edellytykset, kuten esimerkiksi arkkipiispa Chaput lausunnollaan tekee, niin mielestäni on varsin selvää, että yhteisöissä väkivaltaa esiintyy.

Kuten Zimbardon vankilakoekin osoitti sadistisen väkivallan syttyminen ei tarvitse kovin suurta kipinää suotuisissa olosuhteissa. Useiden uskonnollisten ja poliittisten kulttien, jollaisia ovat olleet esim. Jim Jonesin kansan temppeli, David Koreshin Daavidin oksa, ISIS, natsiaate, stalinismi tai Pohjois-Korean Juche -aate, äärimmilleen kärjistetyt suljetut yhteisöt ja yhteiskunnat ovat johtaneet samoista syistä sadistiseen uhreiksi valikoituneiden ihmisten kohteluun. Korkeilakin totesi:"– Paha voi nousta ihmisistä, jotka ajattelevat itse, etteivät voisi koskaan toimia niin." Jos siis annat pahalle pikkusormen niin se vie sinut kokonaan ja erityisen vaarallisilla vesillä liikutaan kun paha on puettu hyväksi oman yhteisön sisäryhmän identiteetin tai homogeenisyyden suojelemiseksi.

Sulkeutuminen ja sisäänpäin kääntyminen, jollaisina näen esim. Rajat kiinni! -liikkeen tai FMAP-kirkon, vain kasvattaisi riskiä sadistisen väkivallan syttymiseen ulkopuolisia kohtaan. Sulkeutumisen seuraukset voivat olla siis hyvin vakavia ja ehkäpä tässä on myös osasyy sille miksi juuri pienissä eristyneissä uskonyhteisöissä ongelmat ovat kaikkein vakavimpia. Pienessä sulkeutuneessa yhteisössä ulkopuolisen maailman haasteet omalle ideologialle koetaan kaikkein uhkaavimpina, joten niitä vastaan täytyy taistella maksimaalisella intensiteetillä.

torstai 21. syyskuuta 2017

Verisovitus

Jokin aika sitten MormonLeaks julkaisi joukon MAP-kirkon apostolina toimineen Bruce McConkien julkaisemattomia kirjoituksia ja puheiden luonnoksia. Yhdessä näistä dokumenteissa McConkie kirjoitti aiheesta "Kutsun ja valinnan varmuus", jolla viitataan MAP-kirkon käytäntöön toisesta voitelusta. Toinen voitelu on MAP-kirkossa salainen rituaali, josta ei kerrota kuin niille, jotka kutsutaan se saamaan. Rituaalin saajaksi kutsutulle toisella voitelulla taataan korotus, paikka kuolemanjälkeisen elämän korkeimmassa paikassa. Tuo salainen rituaali ei kuitenkaan ole tämän kirjoituksen aihe vaan se mitä McConkie aiheeseen liittyvässä tekstissään tuli kirjoittaneeksi.

Erityisen huomioni McConkien kirjoituksessa kiinnitti seuraava kohta (suomennos omani):
Tämä on verisovitus. Tämä on se syy kaikista nistä saarnoista, joita meillä on kirjallisuudessamme, jotka aiheuttavat niin paljon ongelmia itseoikeutettujen ja turhantarkkojen lahkolaisten maailmassa, jotka rakastavat lainailla niitä irrotettuna asiayhteydestään ilman mitään käsitystä siitä mitä Brigham Young tai kuka tahansa asiasta puhui. Oppia verisovituksesta voidaan harjoittaa, ja sitä voidaan käyttää sinä päivänä kun kirkko ja valtio ovat yhtä. Niin, että julkinen ja kirkollinen valta on samoissa käsissä ja sitä sovelletaan niihin ihmisiin joiden kutsu ja valinta on varma. Sitä sovelletaan ihmisiin, kuten Joseph Smith, jolle Herra sanoi: "Sinetöin sinulle korotuksesi." Ja jos tuollainen ihminen tekee vakavaa syntiä, koska heillä on valo ja tieto ja he kapinoivat valoa vastaan tehdessään syntiä, heidän täytyy maksaa kuten rangaistus olisi heidän omista synneistään, heidät luovutetaan Saatanan vallan alaisuuteen, vaikka heidät lopulta pelastetaan.
McConkie siis kirjoitti kuinka valtion ja kirkon yhdistämisen jälkeen, kun julkinen ja kirkollinen valta on samoissa käsissä, verisovitus voidaan ottaa käyttöön. En pidä ihmeenä, että tätä tekstiä ei ole julkaistu, koska se on suoraan kirkon ja valtion eroa julistavan USA:n perustuslain vastainen. Tekstistä huokuu MAP-kirkon aikalaisen johdon kapina USA:n perustuslakia vastaan ja tavoite yhdistää kirkko ja valtio yhdeksi. Epävirallisesti kirkko on käytännössä saavuttanut tavoitteensa Utahissa, jossa kirkon jäsenillä on määräävä asema osavaltion hallinnossa, joskaan kirkon ylimmät johtajat eivät patsastele osavaltion korkeissa viroissa, kuten vielä Brigham Youngin aikana.

MAP-kirkko USA:ssa myös puuttuu aktiivisesti poliittisiin kysymyksiin, mikä sekin on käsittääkseni kiellettyä. Kaikki muistavat Prop 8:n, jossa MAP-kirkko masinoi laajan kampanjan tasa-arvoisen avioliittolain kaatamiseksi. Vastaavia kampanjoita kirkko on tuon jälkeen masinoinut perustamiensa peiteorganisaatioiden avulla. Vastaavasti pari viikkoa sitten Salt Lake Tribune uutisoi kuinka MAP-kirkko ilmaisi julkisen tukensa leipurille, joka kieltäytyi leipomasta hääkakkua homoparille, ja näin puuttui jälleen julkisoikeudellisiin asioihin. MAP-kirkko on siis hyvin aktiivinen edelleen tänäkin päivänä politiikassa, vaikka se on USA:n lakien mukaan kiellettyä verovapaudesta nauttiville organisaatioille.

Viime vuoden lopulla Mormonleaks julkaisi muutaman videon MAP-kirkon korkeimman johdon tapaamisista. Tuolloin mm. New York Times uutisoi asiasta kertomalla kuinka yhdessä videossa mormonisenaattori kertoo äänestäneensä Irakin sodan puolesta, koska uskoi sen vaikuttavan positiivisesti MAP-kirkon pyrkimyksiin päästä tekemään lähetystyötä alueella. MAP-senaattorin mielestä sotiminen siis ajoi kirkon etua, joten sota oli hänestä kannatettavaa toimintaa. MAP-kirkolla on nähdäkseni selkeitä poliittisia tavoitteita, joita se ajaa jäsentensä välityksellä ja jopa sotien aloittaminen oman agendan ajamiseksi on ilmeisesti OK sillä yksikään kirkon johtaja ei käsittääkseni todennut senaattorin toimineen väärin.

MAP-kirkko ei ole niin viaton kuin se kuva minkä se itsestään pyrkii välittämään. McConkien 1967 kirjoittama teksti heijastelee kirkon johdon silloista tahtotilaa yhdistää valtio ja kirkko. MAP-kirkon aktiivisuus politiikassa viime vuosina ei ole ainakaan vähentynyt. Vaikka lähivuosien poliittiset tavoitteet kirkolla saattavat olla hyvin kaukana McConkien unelmoimasta teokratiasta, jossa verisovitusopin kuolemanrangaistusta sovellettaisiin, niin onnistuessaan kahmimaan tarpeeksi valtaa tämä organisaatio muodostuisi hyvin vaaralliseksi myös liikkeen ulkopuolisille ihmisille.

maanantai 18. syyskuuta 2017

Pettymyksestä

Muutaman viime vuoden aikana olen mietiskellyt omia tunteitani, erityisesti silloin kun olen tuntenut pettymystä. Pettymys tunteena on tietenkin negatiivinen ja siten jotain mitä ei toivoisi tuntevansa kovin usein. Pettymyksen tunne on perustavanlaatuista surun kokemista ja ihmisillä on vahva taipumus kieltää omat pettymyksensä.

Suomen mielenterveysseura toteaa pettymyksestä aihetta käsittelevällä sivulla seuraavasti.
Ihmiset kokevat omat pettymyksensä aina omasta näkökulmastaan. Toinen ei voi ulkopuolelta päätellä menetysten suuruutta tai merkitystä. Toiselle vähäpätöiseltä vaikuttava asia voi olla toiselle lähes elämän ja kuoleman kysymys, tai viimeinen korsi, joka katkaisee kamelin selän. Siksi kenenkään pettymyksiä ei tulisi koskaan vähätellä, aliarvioida tai kieltää.
Pettymys on seurausta oman sisäisen maailman täyttymättömistä odotuksista, joita ihminen itse asettaa. Pettymystä voi tuntea vanhempaa, puolisoa, lasta, työtä, ystävää, itseä tai jotain muuta tärkeänä pidettyä asiaa kohtaan. Pettymystä tuntiessaan kokija vertaa omaa kokemustaan mielikuvien ideaalia vastaan ja tuntee surua kun ideaali ei toteudu. Kyse on siis menetyksen tunteesta kun ei saa jotain sellaista mitä ei koskaan ollutkaan ja kokemus pakottaa hyväksymään todellisuuden: "En saanut sitä mitä toivoin!"

Täyttymättä jääneet toiveet ja sitä kautta tunnettu pettymys purkautuu varsin usein kiukkuna ja ärtymyksenä, koska siten pystyy ylläpitämään ideaalia omassa mielessään. Ne ovat kuitenkin vain mielen suojautumismekanismi, jolla kokija kieltäytyy hyväksymästä todellisuutta: "Asiat eivät tapahdu niinkuin minä toivon."

Omalla kohdallani olen ottanut tietoisen lähestymistavan käsitellessäni pettymyksiä. Kokemani negatiiviset tunteet eivät ole ulkoisten tekijöiden syytä vaan oman sisäisen maailmani tuotoksia, joten muiden syyttäminen omista negatiivisista tunteistani olisi kohtuutonta. Olen myös pohtinut miten lapsuudenkodin fundamentalistiuskovainen kasvatus on vaikuttanut tunnekokemuksiini. Mormonismin mustavalkoinen maailmankuva ei ole ainakaan helpottanut näiden tunteiden käsittelyä. Olen havainnut kuinka monesti ensimmäinen tunnereaktioni pettymyksinä kokemissani asioissa on ollut ns. "ranteet auki" tai "hanskat tiskiin", jopa melko vähäpätöistenkin asioiden kohdalla. Olen siis olettanut mustavalkoisesti, että asioiden tulee mennä niinkuin minä toivon tai sitten ei ollenkaan. Ensimmäisten tunnereaktioiden laannuttua olen kuitenkin yhä useammin kyennyt tunnistamaan sisäisestä maailmastani ulkoiseen maailmaan heijastuneita täyttymättömiä toiveita ja odotuksia, jotka ovat pettymyksen synnyttäneet, ja siten pystynyt suhtautumaan niihin paremmin niille kuuluvalla painoarvolla.

Vastaavaa pettymystä oli havaittavissa Seinäjoen sanomissa 6.9.2017 julkaistussa vierasblogikirjoituksessa. Kirjoituksessaan Hanna Kivisalo purkaa pettymyksentunteitaan yhteiskunnasta, jonka hän kokee pakottavan hänet piilottamaan omaa uskonnollisuuttaan. Kivisalo kirjoittaa:
Vaikuttaa siltä, että sitä mukaan, kun seksuaalivähemmistöjä marssitetaan ulos kaapista, toisesta ovesta työnnetään uutta väkeä sisään.
On varsin selvää, että yhteiskunnan muuttuvat moraalikäsitykset ja kasvanut suvaitsevaisuus seksuaalivähemmistöjä kohtaan ahdistaa Kivisaloa. Onko se kuitenkaan yhteiskunnan vika, jos Kivisalo kokee näin? Ei ole. Kivisalo on antanut kokemuksilleen nimen: "uskontohäpeä", mikä viittaa siihen, että Kivisalo kokee tai on kokenut uskonsa jollain tavalla hävettäväksi asiaksi. Kyse on Kivisalon omista sisäisistä odotuksista, jotka ovat jääneet muuttuvassa yhteiskunnassa vaille täyttymystä. Yleisesti uskonnolliset näkemykset nykysuomessa nähdään pitkälti yksityisasiana ja niiden julistamista esimerkiksi työpaikoilla pidetään sopimattomana, aivan samoin kuin omista seksuaalista aktiviteeteista puhumista pidetään myös sopimattomana yleisessä keskustelussa. Uskontoa ei siis olla painamassa kaappiin yhtään sen enempää kuin seksuaalisuuttakaan, vain seksuaalivähemmistöjen kokema syrjintä yhteiskunnassa on vähentynyt.

Kivisalon pettymys yhteiskuntaan on luonnollisesti ymmärrettävä hänen omassa sisäisessä viitekehyksessään. Hänen, niinkuin kenen tahansa muunkin pettymystä tuntevan henkilön, tunteet ovat aitoja ja todellisia. Omien toiveiden ja unelmien idealisointi on kuitenkin asia, josta jokaisen pettymyksiä kokevan olisi hyvä irrottautua ettei elämä jää pyörimään jatkuvaan pettymysten kierteeseen.

Aivan vastaavia pettymyksen tunteita oli havaittavissa myös viikonlopun aikana monissa sosiaalisen median keskusteluissa, joissa paheksuttiin MTV3:n päätöstä hyväksyä Jussi Halla-aho nettikolumnistiksi. Kyseisen päätöksen leimasi mm. Jori Eskolin rasismin normalisoinniksi. Somessa leimahtaneeseen arvosteluun kirjoitetussa vastineessa MTV3 toteaa pyytäneensä Halla-ahoa kirjoittamaan kolumnin, koska MTV3 on pyytänyt kaikkien muidenkin eduskuntapuolueiden puheenjohtajia kirjoittamaan nettikolumniin tekstejä. Kyse on lähinnä perustuslaillisen yhdenvertaisuuden ja sananvapauden toteutumisesta merkittävässä julkisessa mediassa, joten perus- ja ihmisoikeuksia korkeassa arvossa pitävien tahojen luulisi olevan vain tyytyväisiä. Vaikka olen jokseenkin kaikessa Halla-ahon kanssa eri mieltä niin en silti osaa olla kovin pettynyt MTV3:n päätökseen pyytää Halla-ahoa kirjoittamaan nettikolumnia, koska nähdäkseni MTV3:n päätös heijastelee juuri niitä arvoja, jotka ovat myös minulle tärkeitä.

Halla-ahon johtama protestiliike sen sijaan voidaan mielestäni nähdä "pettyneiden liikkeenä." Liikkeen jäsenet ovat syystä tai toisesta pettyneitä ympäröivään yhteiskuntaan ja siihen haetaan muutosta kanavoimalla pettymyksen synnyttämia vihan ja kiukun tunteita ulkomaalaistaustaisiin ihmisiin. Liikkeen mustavalkoinen maailmankuva, käsitys suomalaisesta yhteiskunnan ideaalista, jäsenten elitismistä, me vastaan muut -ajattelusta, miljöökontrollista ja monista muista uskonnollisista kulteista tutuista manipulointikeinoista johtuen tätä protestiliikettä voidaan pitää poliittisena kulttina. Kultin vaikutuspiiriin ajautuneiden ihmisten profiili vastaa myös sitä millaiset ihmiset ovat altiita kultteihin liittymään eli he ovat niitä joiden elämässä on pettymyksiä ja tuskaa, joihin etsitään lievennystä. Kultti tarjoaa pettyneille henkilöille narratiivin ongelmien syistä sekä tarjoaa helpolta kuullostavaa ratkaisua niihin.

Kaikki pettymykset, kuten alussa jo totesin, kumpuavat kuitenkin ihmisestä itsestään. Omien toiveiden ja odotusten jäädessä toteutumatta tuntuu usein helpommalta kanavoida negatiiviset tunteet vihana ja kiukkuna ulkopuoliseen kohteeseen sen sijaan, että luopuu omista kyseiseen asiayhteyteen liittyvistä toiveista ja odotuksista. Oman sisäisen maailman tuottamien pettymysten vierittäminen oman kontrollin ulkopuolella olevien tahojen kontolle kertoo lähinnä siitä ettei henkilö tiedosta tunteisiinsa liittyviä syitä. Mielenterveysseuran sivulla todetaankin:
Suru, viha ja turhautuminen liittyvät usein läheisesti pettymykseen. Ensijärkytyksen jälkeen pettymyksestä voi kummuta voimakastakin vihaa ja turhautumista. Ne irrottavat pettymyksen kokeneen ihmisen pettymyksen kohteesta, ja ovat ymmärrettäviä reaktioita. Koska ne pitävät sisällään voimakasta tunne-energiaa, niitä on hyvä purkaa puhumalla tai fyysisellä toiminnalla. Viha ja turhautuminen eivät saa kuitenkaan johtaa itsen tai toisten vahingoittamiseen. Tämä vain johtaisi kielteisten tunteiden moninkertaistumiseen.
Oli pettymyksen aihe mikä tahansa olisikin ehkä hyvä jos jokainen ensimmäisen tunnereaktion jälkeen pysähtyisi itsekriittisesti pohtimaan tunteidensa syitä ennen kuin kohdistaa vihaansa ulkopuolisiin kohteisiin. Negatiivisten tunteiden sinkoaminen ympäristöön ei ainakaan paranna yleistä ilmapiiriä ja mielialaa.

torstai 14. syyskuuta 2017

Pappi vihki homoja osa 2

Kai Sadinmaa sai toiminnastaan tuomiokapitulilta postia eilen. Ylen uutisen mukaan Sadinmaa on saanut vakavan moitteen vihittyään homoparin avioliittoon. Kirjoitin aiheesta jo aiemmin heinäkuussa, jolloin vielä odoteltiin tuomiokapitulin päätöstä.

Tuomiokapitulin päätös itsessään on mielenkiintoinen. Irja Askola totesi rangaistuksesta näin:
– Päädyimme siihen, kun kokonaiskuvan näkökulmasta tarkastelimme asiaa, että hän saa kuitenkin vakavan moitteen siitä, että on toiminut vastoin piispan ohjeistusta tässä hiippakunnassa. Mutta se ei ole kirkkolain mahdollistama sanktio tai rangaistus.
Pitääkin kysyä millä pelisäännöillä tuomiokapituli pelaa ja ojentaa pappisvirkojen hoitajia kun he toimivat tuomiokapitulin ohjeiden vastaisesti ja tuomiokapituli määräillee sanktioita tai rangaistuksia, jotka eivät ole kirkkolain mahdollistamia?

Mikä on vakava moite on ja mitä se tarkoittaa käytännössä? Sadinmaata ei erotettu pappisvirasta, joten hän jatkanee toimintaansa kuten ennenkin. Ylen uutisessa todetaan kuitenkin, että moitteesta on mahdollisuus valittaa hallinto-oikeuteen, joten kyseessä on sanktio, jolla on juridista painoarvoa. Iltalehden uutisen mukaan moite ei ole edes kirjallista varoitusta vastaava asia, joten jos Sadinmaa jatkaa moitittua toimintaa se ei voi johtaa tulevaisuudessakaan virkasuhteen purkuun.
- Tämä on paras mahdollinen päätös tässä tilanteessa. Okei, "vakava moite". Ehkä joutuu vähän kovistelemaan ja heristelemään sormella, annetaan hieman myöten sille konservatiiviselle rintamalle, että pysyvät aisoissa. Siinä mielessä hyväksyn sen, mutta pappislupauksen rikkomista en voi hyväksyä, koska olen mielestäni toiminut täysin pappislupauksen ja kirkon linjausten mukaan. En ansaitse edes moitetta, mutta hyväksytään se nyt. Olen niin armollinen, Sadinmaa pohti.
Tuomiokapitulin moite on siis ilmeisesti lähinnä vain toteamus, että "Soo soo, nyt teit meidän mielestä väärin, mutta jatka samaan malliin."

Seuraavaksi aihetta käsitellään muissa tuomiokapituleissa. Jäänkin mielenkiinnolla odottamaan muiden tuomiokapitulien linjauksia ja muodostuuko ev.lut. kirkon sisälle alueellisia eroja Suomessa. Mikäli muissa tuomiokapituleissa sanktiot poikkeavat nyt annetusta niin lienee selvää, että kaikkia pappeja ei kohdella kirkossa yhdenvertaisesti kuten perustuslaki edellyttäisi.

maanantai 11. syyskuuta 2017

Rahankeräyslaki ja yhdistysseurakunnat

Tänä aamuna sosiaalisen median uutisvirtaani ponnahti artikkeli rahankeräyslain "uudistuneesta tulkinnasta" poliisihallituksessa. Ylen uutisessa kerrottiin kuinka vapaat seurakunnat ovat nyt "yllättäen" huuli pyöreänä kun poliisihallitus on "ryhtynyt tulkitsemaan rahankeräyslakia uudella tavalla." Mitäpä siellä rahankeräyslaissa sitten oikeastaan todetaan, miten poliisihallitus sitä tulkitsee ja miksi vapaat seurakunnat ovat nyt niin kovasti huolissaan aiheesta?

Ongelman ytimessä on se, että vapaat seurakunnat toimivat yhdistyksinä eivätkä rekisteröityinä uskonnollisina yhdyskuntina, joiden kolehdin keräys on rajattu rahankeräyslain ulkopuolelle rahankeräyslain 2§ perusteella.
Tämän lain soveltamisalaan eivät kuulu:
6) uskonnonvapauslaissa (453/2003) tarkoitetun uskonnollisen yhdyskunnan julkisen uskonnonharjoituksen yhteydessä siihen osallistuvien keskuudessa suoritettava kolehdin keräys; (25.8.2016/736)
Poliisin verkkosivulla kolehdin keräämisestä uskonnollisissa tilaisuuksissa ohjeistetaan tällä hetkellä näin:
Kolehdin kantaminen on sallittua ilman rahankeräyslupaa, jos kolehtia kerää uskonnonvapauslaissa tarkoitettu uskonnollinen yhdyskunta julkisen uskonnonharjoituksensa yhteydessä ja jos kolehtia kerätään vain tähän uskonnonharjoitukseen osallistuvien keskuudesta. Uskonnollisella yhdyskunnalla tarkoitetaan uskonnollisten yhdyskuntien rekisteriin merkittyjä, virallisia uskonnollisia yhdyskuntia. Kolehdin keräämisen mahdollisuus ilman rahankeräyslupaa koskee vain näitä uskonnollisia yhdyskuntia, mutta ei esim. uskonnollista toimintaa harjoittavia yhdistyksiä.
Voimassaoleva rahankeräyslaki määrittelee itseasiassa millaiset yhteisöt voivat kerätä varoja ilman rahankeräyslupaa. Ylen artikkelissa esitetään väite, että viime vuosiin asti vapaiden seurakuntien jumalanpalvelusten olisi tulkittu olevan ns. yleisiä kokouksia, joissa rahankeräys on sallittua kokoukseen osallistujilta. Rahankeräyslain 5§ 3. momentti toteaa asiasta näin:
Rahankeräyslupaa ei tarvita myöskään kokoontumislaissa (530/1999) tarkoitetun yleisen kokouksen järjestäjän kokoukseen osallistuvien keskuudessa suorittamaan rahankeräykseen silloin, kun yleinen kokous järjestetään sisätiloissa.
Yllä viitattu kokoontumislain (530/1999) 2§ määrittelee yleisen kokouksen näin:
Yleisellä kokouksella tarkoitetaan tässä laissa mielenosoitusta tai muuta kokoontumisvapauden käyttämiseksi järjestettyä tilaisuutta, johon muutkin kuin nimenomaisesti kutsutut voivat osallistua tai jota he voivat seurata. Yleisenä kokouksena ei kuitenkaan pidetä sellaista mielenosoitusta, joka on tarkoitettu ainoastaan yksittäisten henkilöiden mielipiteen ilmaisemista varten.
Yleinen kokous ei siis ole yksittäisten henkilöiden, jollaisiksi jumalanpalvelustilaisuuksissa puhuvat pastorit voidaan laskea, mielipiteiden ilmaisemista varten. Lisäksi samainen pykälä rajaa uskonnollisten yhdyskuntien jumalanpalvelustoiminnan kokoontumislain ulkopuoliseksi toiminnaksi näin:
Tätä lakia ei sovelleta julkisyhteisöjen järjestämiin virallisiin tilaisuuksiin eikä uskonnollisten yhdyskuntien tunnusomaiseen toimintaan kuuluviin tilaisuuksiin, jotka järjestetään julkista uskonnonharjoitusta varten yhdyskunnan omissa tai niitä vastaavissa tiloissa.
Yhdistysmuotoisen vapaan seurakunnan järjestämä tilaisuus ei siis poliisihallituksen nykytulkinnan mukaan ole yleinen kokous eivätkä sitä myöskään näin ollen koske uskonnonvapauslaissa tarkoitetun rekisteröidyn uskonnollisen yhdyskunnan erivapaudet kolehdin keräämiseen. Poliisihallituksen tulkinta on mielestäni perusteltu ja yhdistysmuotoisten seurakuntien jumalanpalveluksissa toteutettava rahankeräys (kolehti) on todellakin rahankeräyslain perusteella luvanvaraista toimintaa. Laki on mielestäni asiassa aika selkeä ja tilanne vaikuttaa siltä, että vapaissa seurakunnissa onkin epähuomiossa kerätty varoja vuosikaudet lain vastaisesti. Jos vapaille seurakunnille sallittaisiin oikeus kerätä rahaa järjestämissään tilaisuuksissa niin käytännössä sama pitäisi sallia kaikille yhdistyksille aatteellisuudesta riippumatta.

Se, että aiemmin vapaiden seurakuntien villi rahankeräys on onnistunut välttelemään julkisvallan huomiota vuosikausia, ei ole mikään peruste sille, että tilanne voi jatkua samalla tavalla myös tulevaisuudessa. Vetoamalla vakiintuneisiin tapoihin, jotka ovat vuosia rikkoneet lakia, vapaiden seurakuntien edustajat itseasiassa vaativat yhdistyksilleen erityiskohtelua muihin yhdistyksiin verrattuna. Vapaiden seurakuntien vaatimuksen erityiskohtelusta vahvistaa kansanedustaja Antero Laukkanen, vapaisiin seurakuntiin kuuluvan Majakka seurakunnan pastori, moittiessaan KD -lehdessä poliisihallituksen laintulkintaa.
– Poliisihallitus on alkanut soveltaa rahankeräyslakia perin omituisella tavalla. Se katsoo, että jumalanpalveluksessa kerättävä kolehti on rahankeräysluvan piirin kuuluvaa rahankeräystä, Laukkanen kertoo.
En tiedä mitä Antero Laukkasen päässä liikkuu kun hän väittää poliisihallituksen laintulkinnan olevan perin omituista. Rahankeräyksen nimittäminen kolehiksi ei poista tosiasiaa, että kyseessä on nimenomaa rahankeräys. Yllä lainatut lakipykälät aika selkeästi rajaavat lakien soveltamisalan, jonka piiriin yhdistyksen tilaisuuksissaan järjestämä rahankeräys kuuluu.

Mielenkiintoisen mausteen koko asiaan tarjoilee myös Ristin Voitto -lehdessä julkaistu artikkeli aiheesta, jonka lopussa todetaan näin:
Esko Matikainen korostaa sitä, että asiassa ei eletä akuutin kriisin keskellä. Helluntaikirkko on kuitenkin lähettänyt asiasta tiedotteen kaikkiin helluntaiseurakuntiin ja asia on esillä tällä viikolla järjestettävillä liikkeen Syyspäivillä. 
Samalla Helluntaikirkko pyrkii lobbaamaan sisäministeriössä valmisteltua rahankeräyslain uudistamista. 
– Olemme vetoamassa sisäministeriöön sekä eri puolueiden kansanedustajiin. Toivomme lakimuutoksen kiirehtimistä sekä sitä, että laki muuttuisi avoimemmaksi niin, ettei yhdistysseurakuntien uskonnonharjoitus jäisi vain paikallispoliisien harkintaan, Esko Matikainen toteaa.
Esko Matikaisen toteamus kuinka helluntaikirkko pyrkii lobbaamaan sisäministeriötä siten, että vapaampi rahankeräys ilman lupaa tulisi sallia, alleviivaa vain kuinka julkeasti nämä uskonsoturit ovat vaatimassa erityiskohtelua. Kirkkokansaa huijaavista karismaattisista kaatajapastoreista ja demoneita karkottavista parantajasaarnaajista meillä on jo ihan tarpeeksi kokemuksia, eivätkä ne ole suinkaan positiivisia. Rahankeräysmahdollisuuksien vapauttaminen helpottaisi näiden uskolla ihmisiä huijaavien tahojen toimintaedellytyksiä, mikä ei ole toivottavaa. Vapaiden seurakuntien edustajien lausunnot aiheesta heijastelevatkin lähinnä heidän itsekeskeistä ajattelumaailmaansa, jossa he omasta mielestään eivät tarvitse minkäänlaisia lakeja oman toimintansa sääntelyyn.

KD-lehden artikkelissa todettiin poliisihallituksen ohjeistuksesta myös näin:
Poliisihallituksen ohjeissa todetaan, ettei rahankeräyslupaa myönnetä hakijan perustoiminnan menoihin, kuten palkkakustannuksiin. Tämä ehto vie seurakunnalta lähes kokonaan mahdollisuuden saada rahankeräyslupaa.
Pidän poliishallituksen linjausta tervetulleena ja toivon sen rauhoittavan muuten niin villiä menoa vapaissa seurakunnissa. Suomi ei todellakaan tarvitse yhtään uutta uskovaisilta huijatuilla varoilla paksua tilipussia ansaitsevaa saarnaajaa.

keskiviikko 16. elokuuta 2017

Kielilläpuhumisen psykologiaa

Syystä tai toisesta mieleeni pulpahti kysymys onko kielilläpuhumista tutkittu psykologisena ilmiönä, joten raapustin Googleen muutamia hakuja aiheesta. Yhtenä hakutuloksena ruudulleni ilmestyi psykohistorioitsija -blogi, josta löytyi aiheesta lyhyt yhteenveto. Kielilläpuhumisella on itsessään hyvin pitkä historia etenkin uskontoon liittyvissä asiayhteyksissä ja mm. Plato on kuvaillut kreikkalaisten oraakkeleiden kielilläpuhumista. Raamatussa kielilläpuhuminen mainitaan armolahjaksi, joten ilmiö on ollut tuttu myös Paavalille. Nykypäivänä kielilläpuhumista esiintyy lähinnä voimakkaan karismaattisissa liikkeissä ja ainakin helluntailaiset uskovat kielilläpuhumisen armolahjaan sekä sen aktiiviseen harjoittamiseen.

Toisen vuosituhannen taittuessa kohti loppuaan psykologitkin alkoivat muodostaa jonkinlaista käsitystä ilmiöstä. Vuonna 1997 Grady and Loewenthal julkaisivat kristittyjen parissa tekemänsä tutkimuksen, jossa he totesivat kielilläpuhumisen olevan itseasiassa yleisempää yksityisessä ympäristössä kuin seurakunnissa. Kielilläpuhujat siis höpöttelevät kummia myös itsekseen, usein juuri silloin kun olivat tekemässä "pitkästyttäviä, tylsiä tai arkipäiväisä" asioita sekä seurakunnissa julkisesti. Kielilläpuhujat kertoivat olevansa tietoisia kielilläpuhumisestaan kun se tapahtui yksityisyydessä kun taas julkisesti seurakunnassa kielilläpuhuminen ei ollut tietoista eivätkä kielilläpuhujat itse olleet läsnä. Grady ja Loewenthal spekuloivatkin, että kielilläpuhuminen voitaisiin jakaa kahteen luokkaan: ei-patologiseen ja patologiseen, mutta asia vaatii lisää tutkimuksia.

Kielilläpuhumista esiintyy monissa muodoissa. Jotkin kielilläpuhujat tärisevät, toiset näyttävä olevan jonkinlaisessa transsissa ja jotkut jopa menettävät tajuntansa. Vaikuttaakin siltä, että kielilläpuhujien käyttäytyminen vastaa pitkälti yhteisön odotuksia ja että kielilläpuhuminen opitaan juuri yhteisössä. Muutamissa tutkimuksissa on pystytty jopa osoittamaan kuinka kielilläpuhumista voidaan opettaa, joten kyseessä tuskin on mikään ihme tai armolahja. Kielilläpuhujat käyttäytyvät siten kuin käyttäytyvät, koska sitä odotetaan heiltä ja siihen rohkaistaan seurakunnan kulttuuriympäristössä. Pohjimmiltaan kielilläpuhuminen voidaan ymmärtää äänellisenä käyttäytymisenä, jonka voi oppia kuka tahansa, jolla on riittävästi motivaatiota ja joka altistuu sille riittävän usein sosiaalisessa yhteisössään. Nyky-yhteiskunnassa kielilläpuhumiseen rohkaisevat ja sitä harjoittavat yhteisöt ovat lähes yksinomaa uskonnollisia.


sunnuntai 6. elokuuta 2017

Festinord

Helsingin Sanomat julkaisi 5.8.2017 artikkelin mormonien Festonord tapahtumasta. Itse tapahtumasta kertoessaan Elina Kervinen kuvailee tapahtumaa uskoakseni hyvinkin totuudenmukaisesti ja tapahtuma itsessään on varmasti hyvin hauska siihen osallistuvien sinkkujenkin mielestä. Kyseessä on todellakin mormoninuorille tarkoitettu leiri, jossa avioitumattomat 18-30 vuotiaat mormonit etsivät kuumeisesti itselleen sitä ainoaa oikeaa, jonka kanssa viettää ikuisuus. Tapahtuman positiivinen ilmapiiri ja meininki ovat luonnollisia bonuksia ja helposti kiinnittävät ulkopuolisen huomion, jolloin tapahtuman kääntöpuoli jää kokonaan ymmärtämättä: "Miksi mormoninuoret tarvitsevat Festinordin kaltaisia tapahtumia?"
”Monet tulevat, koska on hauskaa tavata kavereita samasta yhteisöstä. Jos vaikka, kuten Suomessa, kirkolla on noin 5 000 jäsentä, ei heitä ole kovin monta samassa koulussa tai yliopistossa. Silloin voi tuntea itsensä hiukan yksinäiseksi. Tästä saa vahvistusta uskoonsa”, sanoo Daniel Palm, leirin tämän vuoden vastaava.
Samalla leirillä on monen nuoren mielessä toinen, epävirallisempi tarkoitus: löytää rakkautta, ehkä jopa puoliso, jonka kanssa jakaa elämä. ”Kyse ei ole yksin siitä, mutta on selvää, että sellainen pohjavire tässä on”, Palm sanoo vähän nauraen.
Festinord, kaikesta hauskuudesta ja positiivisuudestaan huolimatta, on juuri sitä itseään, nuorten eristämistä ulkopuolisesta maailmasta. Festinord on miljöökontrollia puettuna hauskanpitoon ja biletykseen. Omat kirkon sisäiset tapahtumat omille jäsenille eristävät tehokkaasti osallistujat ulkomaailman vaikutuksilta. Samalla tapahtuma tukee kirkon ihanteiden mukaista kirkon sisäistä parinmuodostusta. Kannnustaessaan avioitumaan kirkon sisällä muiden kirkon jäsenten kesken kirkko tehokkaasti onnistuu minimoimaan ulkopuolista vaikutusta nuorten mieleen ja tässä tavoitteessa kirkko näyttääkin onnistuneen:
Moni mormoninuori kertoo haluavansa kumppanikseen nimenomaan toisen kirkon jäsenen, koska samat arvot ja periaatteet jakavan kanssa nyt vain on helppoa olla.
Euroopassa voimakkaasti jäseniään menettävä kirkko näyttääkin ajautuneen tilanteeseen, jossa kirkon sisäisiä aviopareja joudutaan etsimään ulkomaita myöten. Tämä heijastuu myös Suomen MAP-kirkkoon, jossa nuorilla sopivan aviopuolison löytäminen on vaikeaa kirkon sisäsiittoisuuden seurauksena. Suomen MAP-kirkossa on, toisin kuin yllä lainattu Daniel Palm väittää, väestörekisterin mukaan vain n. 3200 jäsentä (lähde: Uskonnot Suomessa). Kirkon pienen koon, muutaman suuren suvun ja suhteellisen tasaisesti kutistuvan jäsenmäärän seurauksena monet nuoret ovat keskenään jo liian läheistä sukua toisilleen löytääkseen kirkosta itselleen sopivaa aviopuolisoa.

Kaiken juhlinnan ohella Festinordista kirjoitettu artikkeli ilmentää kirkon jäseniinsä soveltamaa manipulointia ja suomalaisten mormonisinkkujen epätoivoista tilannetta puolison löytämiseksi. Sinkkujen epätoivoa kirkko voisi helpottaa muuttamalla opetuksiaan maailmamyönteisemmiksi, mutta niin kauan kun kirkko istuttaa nuorten mieliin kirkkaan kuvan lähetystyönsä kunniakkaasti suorittaneen temppelikelpoisen jäsenen ylivoimaisuudesta avioparina, helpotusta tuskin on luvassa.

keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

Pappi vihki homoja

Tänään on taas homoliittopäivä! Illan Yle A-studiossa keskustellaan Suomen lain ja kirkon käytäntöjen välisestä ristiriidasta ja pyörteen silmässä on Kai Sadinmaa, pappi, joka vihki homoparin avioliittoon heti kun avioliittolaki teki sen mahdolliseksi. Sadinmaa kiirehti siis rikkomaan tuoreen lain voimalla kirkon oppeja ja linjauksia, joiden mukaan avioliitto on vain naisen ja miehen välinen. Yle pohjustaa illan A-studiota artikkelilla, jossa Sadinmaa kertoo odottavansa jonkinlaista rangaistusta.
– Katson, että tuomiokapitulin pitäisi antaa minulle jokin rangaistus. Jos he eivät minkäänlaista rangaistusta anna, niin silloinhan se on meille kaikille papeille merkki siitä, että on avoimet ovet, vihkikää, Sadinmaa sanoo.
Jos kurinpitoseurauksia tulee, Sadinmaa aikoo viedä ne oikeuteen.
Ylen artikkeli toteaa kirkon luottavan uskonnonvapauteen ja autonomiaan sekä mainitsee kirkon tehneen juridisen selvityksen, jonka mukaan avioliittolaki antaisi kirkolle päätäntävallan siitä ketä se vihkii.
– Kirkolla on hyvin vahva autonomia ja uskonnonvapaus takaa kirkkojen toimintaedellytykset omilla ehdoillaan. Tällä hetkellä avioliittolaki sanoo, että kirkoilla ja uskonnollisilla yhdyskunnilla on oikeus asettaa myös omia ehtojaan vihkimiselle.
Tämä viitannee avioliittolain 16§:ään, joka kuuluu näin:
Sen lisäksi, mitä vihkimisestä säädetään 15 §:ssä, kirkollisen vihkimisen muut ehdot ja muodot määrää se uskonnollinen yhdyskunta, jossa vihkiminen toimitetaan. 
Siviilivihkimisen toimittamisesta säädetään asetuksella.
Avioliittolain perusteella uskonnolliselle yhdyskunnalla on edelleen mahdollisuus määritellä ehtoja ja muotoja, joilla vihkiminen toimitetaan. Nähdäkseni avioliittolaki ei kuitenkaan kumoa millään tavalla uskonnonvapauslakia, jonka 7§ 2. momentti kuuluu näin:
Yhdyskunnan tulee toteuttaa tarkoitustaan perus- ja ihmisoikeuksia kunnioittaen.
Lisäksi Suomen perustuslain 6§ 2 momentti kuuluu näin:
Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. 
Avioliittolaki siis antaa uskonyhteisöille vapauden asettaa ehtoja vihkimiselle, mutta uskonnonvapauslaki ja perustuslaki puolestaan asettavat rajoja sallituille ehdoille. Perustuslain mukaan ketään ei saa asettaa ilman hyväksyttävää syytä eri asemaan henkilöön liittyvän syyn perusteella ja uskonnonvapauslaki velvoittaa kunnioittamaan perus- ja ihmisoikeuksia. Sukupuolineutraalin avioliittolain tultua voimaan uskonnolliset yhteisöt, jotka kieltäytyvät vihkimästä samaa sukupuolta olevia pareja, mielestäni syyllistyvät syrjintään eli ne eivät kunnioita perus- ja ihmisoikeuksia. Argumentoidessaan oikeudestaan syrjiä homopareja kirkko vetoaa perustuslailliseen uskonnonvapauteen. Perustuslain 11§ kuuluu näin:
Uskonnon ja omantunnon vapaus
Jokaisella on uskonnon ja omantunnon vapaus. 
Uskonnon ja omantunnon vapauteen sisältyy oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, oikeus ilmaista vakaumus ja oikeus kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan. Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen.
Perustuslaillinen uskonnonvapaus on siis jokaisen henkilökohtainen oikeus. Perustuslaillinen uskonnonvapaus ei nähdäkseni ole yhteisöllinen oikeus eli uskonnolliset yhteisöt eivät kuulu tämän oikeuden piiriin eivätkä ne tällä perusteella voi määritellä itselleen oikeutta syrjiä joitain tiettyjä ihmisryhmiä toiminnassaan tähän vedoten. Uskonnollisen yhteisön oikeudet ja velvollisuudet onkin itseasiassa määritelty juuri uskonnonvapauslaissa. Yle jatkaa:
Helsingin yliopiston siviilioikeuden professori Urpo Kangas pitää selvänä, ettei kirkon kanta kestä oikeudessa. Hänen mukaansa avioliittoja solmittaessa käytetään aina julkista valtaa, ja siksi mahdollisen oikeusprosessin lopputulema on helppo ennakoida.
Vihkimisoikeus on Kankaan mukaan julkishallinnollinen oikeus, jolloin on noudatettava perustuslaillista yhdenvertaisuutta. Tällä näkemyksellä on käsittääkseni laajempia seurauksia sillä vihkimisoikeutta käyttävät monet uskonnolliset yhteisöt, ei ainoastaan Ev.lut kirkko. Vihkimisoikeuden julkisen vallankäytön luonteen perusteella monet uskonyhteisöt voidaan nähdä julkisen vallan käyttäjinä ja sellaisina niiden tulee noudattaa samoja perustuslaillisia yhdenvertaisuusperiaatteita sekä kunnioittaa perus- ja ihmisoikeuksia. Kaikkien niiden uskonnollisten yhteisöjen, joille on myönnetty vihkimisoikeus, olisi siis nähdäkseni hyväksyttävä myös homoliitot vihkimisoikeuden julkisen vallan luonteen takia.

Illan A-studiosta tulee varmasti mielenkiintoinen.

tiistai 27. kesäkuuta 2017

Nuoret Hihhulit

Yle Areenasta löytyy "Nuoret Hihhulit" dokumenttiohjelma, jossa kaksi nuorta kertoo kokemuksistaan helluntailaisuudesta. Dokumentti alkaa "Annan" kerronnalla kuinka hänen on oltava helluntailainen, jottä hänen perheensä ja seurakuntansa hyväksyisi ja rakastaisi häntä.

Annan sanat ovat pysäyttäviä, sillä ne kertovat juuri yhdestä kaikkein vahingollisimmista ominaisuuksista, joita uskonyhteisöissä ilmenee: "Ehdollisesta rakkaudesta." Kun hyväksyntä ja rakkaus on ehdollistettu jonkin uskonyhteisön jäsenyydelle on lapselta kielletty tai varastettu oma tahto ja uskonnonvapaus. Ehdollinen rakkaus on psykologisen manipuloinnin ja henkisen väkivallan muoto, josa lapsi saatetaan tuntemaan häpeää omasta itsestään, ajatuksistaan ja haluistaan. Jyväskylän yliopiston varhaiskasvatustieteen professori Marja-Leena Laakso totesi vuonna 2013:
Kaikki kasvatusmenetelmien haitalliset ominaisuudet eivät liittyneet pelkkään ulkoiseen kontrollointiin tai väkivallan käyttöön. Laakso mainitsee myös psykologisen kontrollin. Lasta voitiin kasvattaa syyllisyyden ja häpeän tunnetta herättämällä ja manipuloimalla.

– Pyrittiin saamaan lapsi häpeämään sitä, ettei ole halutun lainen sanomalla esimerkiksi: "Tiedätkö millaista tuskaa aiheutat äidille, kun käyttäydyt tuolla tavalla."

Laakso kertoo, että näin toteamalla aikuinen teki rakkautensa ehdolliseksi. Lapselle välittyi sanoma, että vanhemmat rakastavat vain silloin, kun käyttäytyy tietyllä tavalla.

– Tämmöisten kasvatuskeinojen on todettu olevan erityisen isoja riskitekijöitä ahdistukselle ja masennukselle eli sisäänpäin oireilevalle käyttäytymiselle.
Omasta kasteestaan Anna toteaa myöhemmin ohjelmassa kokeneensa sen lähinnä epämiellyttvänä ja menneensä kasteelle äitinsä tahdosta. Kuten niin monessa muussakin ongelmallisessa yhteisössä niin Annan kohdalla hän näyttää toimineen tyydyttääkseen vanhempiensa tahtoa oman valinnan ja vakaan harkinnan sijaan. Ohjelman loppupuolella Anna vielä toteaa kuinka hän elää kahdessa maailmassa kykenemättä elämään elämäänsä omana itsenään. Saadakseen tärkeäksi kokemansa seurakunnan hyväksynnän hänen odotetaan käyttäytyvän tietyllä tavalla. Kertoessaan seurakunnan ulkopuolella toisille olevansa helluntailainen hän ei pääse irti niistä stereotypioista, joita ihmiset säilyttävät hänen päällensä. Anna kertoo ettei voi käyttäytyä itselleen luontaisilla tavoilla tuntematta häpeää. Todetessaan: "Ehkä jonain päivänä vois vaan huomata, että mulla on vaan se yks pää ja mulla on jotenkin tosi hyvä olla sen kanssa." Annan ilme on paljon puhuva, surullinen, mikä mielestäni selkeästi ilmaisee kuinka Annalla ei ole kaikki hyvin uskon ja helluntailaisuuden kanssa. Anna onkin mielestäni tiedostamattaan uskonnon uhri. Annan vanhemmat ja hänen kasvatukseensa osallistunut uskonyhteisö näyttää syyllistyneen vahvaan psykologiseen kontrolliin ja uskonnolliseen manipulointiin.
Psykologinen kontrolli on vanhemman toimintaa, joka on tunkeilevaa ja manipuloi lapsen ajatuksia ja tunteita käyttäen lapsen kiintymyssuhdetta vanhempaan hyväksi.
- Brian Barber
Dokumentti kertookin mielestäni uskonnon uhreista, jotka etsivät sallivampaa uskoa ja oppia kuin perinteinen helluntailaisuus. He ovat edelleen riippuvaisia yhteisön ja vanhempiensa hyväksynnästä, mutta ovat jo jollain tasolla tiedostaneet etteivät yhteisön opit ja käsitykset ole heidän hyvinvoinnilleen eduksi. Toivottavasti nämä nuoret toisinajattelijat löytävät itsensä ja ennen kaikkea sen rohkeuden, jonka avulla uskaltavat tavoitella itsenäistä autenttista elämää.

maanantai 12. kesäkuuta 2017

Poliittiset kultit

Poliittiset kultit ovat tänä päivänä hyvin ajankohtaisia, joten jokaisen olisi hyvä oppia tunnistamaan ne. Poliittinen kultti esittäytyy usein haastajana vallitsevalle yhteiskuntajärjestykselle näin etsien kannatuksensa yhteiskunnan pudokkaiden ja radikaalien joukosta. Monissa kohdin poliittisten kulttien toiminta muistuttaa hyvin paljon uskonnollisia kultteja. Usein poliittiset kultit ovat ns. yhden asian kultteja, jolloin niiden ideologinen sisältö on helposti omaksuttavissa. Oman ideologiansa ne usein myös väittävät olevan ainoa mahdollinen tulevaisuus, johon syystä tai toisesta kaikkien on pakko alistua. Tavoitteidensa saavuttamiseksi poliittiset kultit ovat myös valmiita käyttämään väkivaltaa ja terroria.

Aivan samoin kuin uskonnolliset kultit niin poliittisen kultin vallan kulmakivenä on informaatiokontrolli. Lietsomalla kannattajiensa mieliin epäluuloa ja vihaa erilailla ajattelevia ihmisiä ja sen itsensä kannalta kriittisiä tietolähteitä kohtaan poliittinen kultti pyrkii rajoittamaan ihmisten pääsyä oman agendan kannalta kriittiseen tietoon. Harhaanjohtaminen on kultin tiedottamisessa arkipäivää. Omasta ideologiasta välitetään ulospäin kaunisteltua kuvaa, se esitetään hiljaisen enemmistön tai pienen ihmisen äänenä valtaeliitin paineen alla. Tämä on näkynyt nykypäivänä ääriliikkeiden äänenpainoissa niiden esittäessä näkemyksiään kuinka valtamediaksi kutsutut tahot ovat osa jotain suurta salaliittoa, jolla yritetään pimittää totuus kansalaisilta. Kannattajat myös omaksuvat usein kultin retoriikan, jossa kaikki erilailla ajattelevat leimataan jollain tasolla halveksuttaviksi epäihmisiksi kuten esim. suvakkihuoriksi, ihmissaastaksi, syöpäläisiksi, maahantunkeutujiksi, natseksi jne. Eri tavalla ajattelevien epäinhimillistäminen laskee myös jäsenen kynnystä väkivallan käyttöön kyseisiä ihmisryhmiä kohtaan.

Poliittisten kulttien voimakas mustavalkoinen ajattelu, elitismi ja me vastaan muut ajattelu voimistaa liikeen sisäistä yhteenkuuluvuutta. Jäsenen mieli pidetään vangittuna istuttamalla fobioita jatkuvilla uhkakuvilla ja sotaretoriikalla, jossa vihamiehiä vilisee kaikkialla. Vain liikkeen oma poliittinen ideologia pystyy korjaamaan vallitsevan korruptoituneen yhteiskunnan. Ladatulla kielenkäytöllä kärjistetään mielikuvia entisestään sekä hankaloitetaan merkityksellisen dialogin syntymistä ulkopuolisen maailman kanssa. Ulkopuolisen maailman vihamieliseksi kokevan jäsenen toimintaa ohjaa yhteisöltä saatavissa oleva hyväksyntä, jossa kaksiteräisyys näyttelee merkittävää osaa. Kritiikin esittäminen ideologiaa tai johtajia kohtaan johtaa jäsenen eristämiseen, sulkemiseen pois yhteisöstä tai häntä voidaan uhata suoralla väkivallalla.

Poliittisten kulttien ideologia on pääsääntöisesti sisäänpäin kääntynyttä ja sulkeutunutta. Valtioihanne on homogeeninen totalitarismi, johon ulkopuolisilla ei ole asiaa. Esimerkkeinä valtion johtoon päässeistä poliittisista kulteista mainittakooon Pohjois-Korea, Maon Kiina, Stalinin Neuvostoliitto, Hitlerin Saksa ja Francon Espanja. Kaikkia esimerkkejä yhdistää voimakas vallan keskittäminen, jossa vallassa olevat eivät ole vastuussa vallankäytöstään kansalle. Kansalaisten arvo ja ihmisoikeudet riippuvat kansalaisen omistautumisesta ideologialle. Toisinajattelijat vaiennetaan kidutuksilla, terrorilla, karkotuksilla ja murhilla.

Poliittiset kultit ovat viime vuosina nostaneet päätään. ISIS ja uusnatsijärjestöt eivät päämääriltään juuri poikkea toisistaan tavoitteiltaan tai toimintatavoiltaan. Onpa meillä juuri tällä hetkellä Suomessa myös hallituspuolueena puolue, jonka viikonloppuna valittu tuore puheenjohtaja kirjoitti aikoinaan blogissaan näin:
”Tehtaanpuiston homon kanssa mietin hetken, että jospa hakisin yläkerrasta pyssyn ja ampuisin päähän. Olisiko siitä seuraava hekuma niin suuri, että se ylittäisi vankilareissusta seuraavan harmituksen? Väkivalta on nykyään aliarvostettu ongelmanratkaisukeino.” (Jussi Halla-Aho 17.10.2003 Scripta, korostus lisätty)
Halla-aho ei ole irtisanoutunut väkivaltafantasioistaan, joten on mielestäni ihan asiallista kysyä mihin hän aikoo puoluetta viedä. Kehittyykö puolueesta täysiverinen poliittinen yhden aatteen kultti, jossa toisinajattelijat nähdään legitiiminä väkivallan kohteina?

Poliittiset kultit soveltavat pitkälti samoja psykologisia manipulointikeinoja sitoakseen oman kannattajakuntansa liikkeeseen kuin uskonnollisetkin kultit. Siinä missä uskonnolliseksi luokiteltavat kultit käyvät jatkuvaa mielikuvasotaa sielunvihollista ja harhaoppeja vastaan niin poliittiset kultit käyvät mielikuvasotaa vihollisia ja harhaoppisia ideologioita vastaan. Ajauduttuaan tällaisen kultin vaikutuspiiriin kultin uhrin riski radikalisoitumiseen kasvaa. Radikalisoiduttuaan uhrin kynnys käyttää väkivaltaa vihollisiksi koettuja tahoja kohtaan madaltuu ja mikäli liike saavuttaa riittävän suuren kannatuksen voivat seuraukset olla järkyttäviä.

tiistai 6. kesäkuuta 2017

Karismaattisuus Suomessa

Espoon Metroareenalla kaatuiltiin hurmoshengessä 19.-20.5.2017 "Nouse Suomi" -tilaisuudessa. Helsingin Sanomat uutisoi (HS) tapahtumasta jälkijättöisesti 5.6.2017. Ilahduttavaa on kuinka HS oli uutisessaan erityisesti kiinnittänyt huomiota lasten hyvinvointiin ja pyytänyt lausunnot mm. lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttilalta ja ammattipsykologeilta, jotka kaikki totesivat ettei tilaisuus olllut lapsille sopiva. Lisäksi Kurttila arvioi tapahtuman olleen lasten etujen vastainen. Iltalehden (IL) otsikko tapahtumasta kertovasta uutisesta oli vieläkin tylympi: "Alaikäiset tärisivät ja kaatuivat "Nouse Suomi" -messussa - "Lapsen oikeuksia rikottu räikeästi". Iltalehti oli lisäksi kysynyt mielipidettä psykologiliiton puheenjohtajalta:
Psykologiliiton puheenjohtaja, kehitys- ja kasvatuspsykologian erikoispsykologi Annarilla Ahtola yhtyy Kurttilan mielipiteeseen siitä, etteivät huoltajat välttämättä tiedä, mikä on lapselle parasta.
Uskovaiset vanhemmat, jotka mahdollisesti uskovat toimivansa lapsen parhaan edun mukaan, eivät toimi niin kun vievät lapsiaan tällaisiin uskonnollisiin tilaisuuksiin. Iltalenhden mukaan Mission Church -seurakunnan pastori Jukka Mononen ei kuitenkaan näe näissä tapahtumissa mitään ongelmaa ja se onkin se suurin ongelma. Seurakunnat ja ihmiset, jotka ovat näiden ongelmien takana, eivät itse kykene näkemään mitään vikaa toiminnassaan. Mieleen nousee Raamatusta Jeesuksen sanat:
Luuk 6:41. Kuinka näet rikan, joka on veljesi silmässä, mutta et huomaa malkaa omassa silmässäsi?
42. Kuinka saatat sanoa veljellesi: 'Veljeni, annas, minä otan pois rikan, joka on silmässäsi', sinä, joka et näe malkaa omassa silmässäsi? Sinä ulkokullattu, ota ensin malka omasta silmästäsi, sitten sinä näet ottaa pois rikan, joka on veljesi silmässä.
43. Sillä ei ole hyvää puuta, joka tekee huonon hedelmän, eikä taas huonoa puuta, joka tekee hyvän hedelmän;
44. sillä jokainen puu tunnetaan hedelmästään. Eihän viikunoita koota orjantappuroista, eikä viinirypäleitä korjata orjanruusupensaasta.
Karismaattiset pastorit ilmeisesti uskovat olevansa hyvän puolella ja tekevänsä oikein, mutta todellisuudessa he vahingoittavat ihmisiä, etenkin lapsia toimillaan. Voi toki olla, että joukossa on myös pastoreita, jotka käyttävät hengellisiä ihmeitä elämäänsä kaipaavia seuraajia räikeästi hyväkseen, mutta itse haluan uskoa kuitenkin siihen, että valtaosa ihmisistä ainakin uskoo olevansa oikealla asialla. Steven Weinberg onkin todennut:
Uskonto on loukkaus ihmisen arvokkuudelle. Sen kanssa tai ilman sitä olisi hyviä ihmisiä, jotka tekisivät hyviä asioita, ja pahoja ihmisiä, jotka tekisivät pahoja asioita. Mutta siihen, että saadaan hyvä ihminen tekemään pahoja asioita, tarvitaan uskontoa.
Derren Brown, englantilainen psykologiseen manipulointiin erikoistunut viihdetaiteilija, teki aiheesta joitakin vuosia sitten "Miracles for Sale" TV-ohjelman, jossa hän kouluttaa maallikosta karismaattisen uskolla parantajan. Samalla Derren paljastaa millaisia temppuja nämä karismaattiset ihmeidentekijät showjumalanpalveluksissaan tekevät ja kuinka show on tarkkaan käsikirjoitettu, jotta yleisö saadaan shown aikana lietsottua vastaanottavaiseen mielentilaan. Mitään yliluonnollisia voimia ei tarvita, jotta ihmiset saadaan kokemaan "Pyhä Henki" ja näkemään ihmeitä.

Aiemmin Ilkassa ollut Jorma Metsä-Ketelän "Nouse Suomi" -tilaisuutta käsitellyt lukijan kirjoitus kiinnitti huomiota samoihin seikkoihin kuin HS ja IL uutisissaan. Metsä-Ketelä myös mainitsi kuinka tilaisuuden avauspuhujana oli toiminut kansanedustaja Antero Laukkanen (KD). Meillä on siis eduskunnassa ainakin yksi kansanedustaja, mahdollisesti useampikin, joka näyttää avoimesti tukevan tällaista vahingollista hengellistä toimintaa. Samainen Antero Laukkanen oli paikalla myös kun Uskontojen uhrien tuki ry:n (UUT) edustajat tapasivat eduskunnan Uskonnon- ja omantunnonvapausryhmän aiemmin keväällä. Metsä-Ketälä nosti kirjoituksessaan esiin myös Alfa-TV:ssä näytettyn keskusteluohjelman, jossa Terho Miettinen ja Raija Pelli, uskonyhteisöissä ilmeneviä ongelmia käsittelevän Harhaanjohtajat -kirjan kirjoittajat, keskustelivat mm. juuri Antero Laukkasen kanssa hengellisissä liikkeiden piirissä esiintyvistä ongelmista. Metsä-Ketälän tulkinnan mukaan Laukkanen oli ilmeisen ymmärtämätön uskonyhteisöissä ilmenevistä ongelmista tai haluton ymmärtämään niitä. Alfa-TV:n keskusteluohjelma oli useita viikkoja eduskunnassa järjesteltyn UUT:n edustajien tapaamisen jälkeen, jossa UUT luovutti kansanedustajille lausunnon, johon oli liitetty kattava luettelo aihetta käsittelevistä kirjoista ja julkaisuista. On hämmentävää kuinka kansanedustaja, jonka pitäisi olla kiinnostunut kansalaisten hyvinvoinnista, näyttää olevan täysin välinpitämätön uskonnollisiin yhteisöihin liittyvistä ongelmista. Ongelmia aiheuttavien uskonnollisten lieveilmiöiden ilmeisellä tukijalla Antero Laukkasella lieneekin se kuuluisa malka silmässä samoin kuin pastori Monosella.

UUT ja muut lasten oikeuksien toteutumisesta huolissaan olevat tahot, kuten lapsiasiavaltuutettu ja uutisissa haastatellut psykologit, joutuvatkin kiipeämään melkoista vuorenrinnettä löytääkseen ongelmiin ratkaisuja kun eduskunnan uskonnon- ja omantunnonvapausryhmästä vastakaikua ei ilmeisesti ole tarjolla. Verkostoituminen muiden perus- ja ihmisoikeuksista kiinnostuneiden kansanedustajien kanssa näyttää välttämättömältä, mutta asiasta kiinnostuneiden edustajien löytäminen varmasti tulee viemään aikaa elleivät kyseiset henkilöt syystä tai toisesta itse ilmoittaudu potentiaalisiksi yhteistyökumppaneiksi.

sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

The Bible Unearthed - Karkotus ja paluu

Raamatun syntyhistoria ei pääty Jerusalemin tuhoutumiseen 587 eaa. On ensiarvoisen tärkeää ymmärtää miten Raamattua editoitiin Babyloniassa kun koitetaan hahmottaa kokonaiskuvaa Raamatun synnystä.

Babyloniassa Mooseksen kirjat ja deuteronimistinen historia editoitiin vielä kertaalleen uudelleen ennen kuin se saavutti lopullisen muotonsa samalla kun monoteististen uskontojen muut jumalat kieltävä jumalkuva kiteytyi sellaiseksi kuin me sen nykyään tunnemme juutalaisuudessa, kristinuskossa ja islamissa.

Israelilaisten historia olisi voinut päättyä Babylonian valloitettua Juudean, mutta niin ei kuitenkaan käynyt. Toisen kuninkaiden kirjan viimeisen luvun lopussa kerrotaan Nebukadnessarin nimittäneen Gedaljan Juudean maaherraksi. Gedalja murhataan ja murhan jälkeen teksti kertoo kansan paenneen Egyptiin ja jättäneen maan tyhjäksi pelätessään kaldealaisia.

Seuraavien viidenkymmenen vuoden ajalta Raamattu kertoo vain harvoja yksityiskohtia karkotettujen elämästä. Hesekielin ja deuterojesajan hajanaisista viittauksista voisi päätellä, että israelilaiset sijoitettiin kehittymättömille alueille. Käytännössä Raamatun tarina jatkuu vasta kun Kyyros II valloittaa Babylonian ja antaa israelilaisille luvan palata takaisin Jerusalemiin n. 539 eaa.

Jerusalemin tuhoutuminen 587 eaa. merkitsi teologisesti YHWH:n rikkoneen Daavidille antamansa lupauksen ikuisesta dynastiassa Jerusalemissa. YHWH:n lupaus oli deuteronmisen teologian ydin, joka särkyi Josian kuollessa ja viimeistään Babylonian tuhotessa Jerusalemin. Seuranneina hiljaisuuden vuosikymmeninä pakkosiirretyn kansan aristokraatit joutuivat miettimään maailmankuvansa uudelleen ja deuteroministit päivittivät tarinaa jälleen kerran. Uuden version oli selitettävä miksi aiempi tarina ei enää pitänyt paikkaansa ja miksi YHWH petti Daavidille antamansa lupauksen. Niinpä Babyloniassa tarinaan tehtiin muutamia muutoksia, kuten lisäämällä ehto Daavidille annettuun lupaukseen (1 Kun 2:4, 8:25, 9:4-9) sekä pahaenteinen viittaus vääjämättömästä tuhosta (2 Kun 20:17-18) samalla vieritettiin syy tuhosta kokonaan Manassen harteille (2 Kun 21:10-15). Josian oikeamielisyyden kerrottiin nyt vain lykänneen vääjäämätöntä tuhoa (2 Kun 22:18-20), eikä vanhurskas Daavidin suvun kuningas enää ollut riittävä kansan pelastajaksi.

Babyloniassa israelilaiset omaksuivat myös uuden tavan käsittää Jumala, muotoivat uuden uskonnon organisaation ja tavat. Babyloniassa otetut askeleet olivat monoteististen maailman uskontojen synnyn kannalta kriittisiä sillä ensimmäinen Raamatun kohta, joka julistaa monoteismiä ja kieltää muiden jumalien olemassaolon, kirjoitettiin juuri Babyloniassa:
Jes 44:6 Näin sanoo Herra, Israelin kuningas
ja sen lunastaja, Herra Sebaot:
-- Minä olen ensimmäinen ja minä olen viimeinen,
ei ole muuta Jumalaa kuin minä.
 
Deuteronominen narratiivi, joka kuvasi kansakunnan historiaa Abrahamista Jerusalemin tuhoutumiseen, loppuu äkillisesti Babylonian vankeudessa tehtyihin muutoksiin. Babyloniasta vapautumisen jälkeen Raamatun tekstiä editoivat uudet kirjoittajat, joita kutsutaan pappislähteeksi, jotka olivat Jerusalemiin palanneita pappeja. Palanneiden pappien tavoite oli selittää Jerusalemin tuho teologisesti ja saattaa israelilaiset jälleen temppelin yhteyteen. Papisto muokkasikin tesktejä antaakseen kansalle uuden toivon paremmasta elämästä, ohjeita miten kohdella muita ja elää naapurikansojen kanssa sekä raamit yhteisön sisäisten riitojen ratkomiseen. Palattuaan Jerusalemiin israelilaiset ryhtyivät rakentamaan uutta temppeliä, joka valmistui 516 eaa aloittaen juutalaisuuden toisen temppelikauden.

Temppelin valmistumisen jälkeen oli jälleen yli puoli vuosisataa hiljaista ennen Esran saapumista Jerusalemiin n. 458 eaa. Jerusalemissa Esra nuhtelee kansaa YHWH:n lain rikkomisesta, jonka jälkeen hän vaikenee. Esran jälkeen Nehemia saapuu Jerusalmiin n. 445 eaa. ja aloittaa jälleen kaupungin linnoitustyöt. Esran ja Nehemian vaikutusta toiseen temppelijuutalaisuuteen ei voi kieltää. Heidän ponnistelunsa johtivat lopulta nykypäivänä tunnetun heprealaisen Raamatun syntyyn.

Pappislähteen aikana Abrahamin synnyinpaikaksi kirjoitettin Ur, joka paluumuuttajien silmissä näyttäytyi kaiken sivistyksen kehtona ja näin kohotettiin israelilaiset ympäröiviä primitiivisinä nähtyjä kansoja sivistyneemmäksi. Jälleen kerran Israelin ylimystö päätyi siis editoimaan historiaa ajaakseen omaa agendaansa ja yhdistääkseen kansan.

Aiemmin kirjoitetut tarinat Abrahamista, israelilaisten vapautumisesta Egyptistä ja matkasta luvattuun maahan on Babyloniasta vapautumisen yhteydessä koettu varmasti voimakkaasti ja hyvin henkilökohtaisina metaforina omasta vapautumisesta, toisesta eksoduksesta. Palanneet eivät kuitenkaan saaneet haltuunsa kaikkia tarinoissa mainittuja alueita, joiden omistaja kansa nyt uskoi olevansa jumalallisella etuoikeudella. Tämä seitsemännellä vuosisadalla eaa. alkunsa saanut uskomus israelilaisten oikeudesta Raamatussa Jumalan heille lupaamiin alueisiin on edelleen tänä päivänä iso osa Lähi-idän poliittista ilmapiiriä.

Raamatun syntyhistoria, kuten se modernien historiantutkimusmenetelmien perusteella voidaan kertoa, sai alkunsa pienessä Juudean kuningaskunnassa. Se kuvaa israelilaisina tunnetun kansan toiveita, kokemuksia suurempien valtioiden puristuksessa, sen kohtaamia haasteita ja itsenäisyyden kaipuuta. Arkeologian suurin riemuvoitto Raamatun syntytarinan selvittelyssä on epäilemättä se kuinka tarinan pääpiirteet koottiin ja yhdisteltiin vanhemmista lähteistä pitkälti vain muutaman vuosikymmen aikana. Niin uskomattomalta kuin se kuullostaakin niin varsin vähäpätöisessä Juudeassa onnistuttiin tuottamaan varsin pian kirjoitustaidon omaksumisen jälkeen poikkeuksellinen tekstikokoelma, joka on muokannut maailmaa perustavanlaatuisilla tavoilla.