torstai 28. huhtikuuta 2016

Uskonnollinen manipuointi - Mystinen manipulointi




Mystisen manipuloinnin tavoite on synnyttää tunne korkeammista päämääristä, joilla oikeutetaan kaikki keinot. Oleellisena osana mystiseen manipulointiin kuuluu kuvaukset voimista, jotka ovat ihmistä suurempia ja joihin on sopeuduttava. Ihmeitä lavastetaan ja jokapäiväisille tapahtumille etsitään mystisiä alkuperiä kuten esimerkiksi taskuun unohtuneen kympin setelin löytyminen saatetaan nähdä siunauksena ja ihmeenä eli tapahtumana, joka vahvistaa yhteisön julistamien korkeampien voimien todellisuutta.

Käännytettävälle uhrille vakuutellaan kuinka yhteisö on olemassa korkeampaa tavoitetta varten. MAP-kirkossa tavoitteeksi on määritelty Jumalan valtakunnan rakentaminen, ihmiskunnan valmistaminen Kristuksen toista tulemista varten ja henkilökohtaisella tasolla elämän tarkoitukseksi määritelty kehittyminen Jumalaksi. Yksilöä vaaditaan alistumaan yhteisön päämäärille sekä vaimentamaan epäilyksensä, sillä kukapa voisi epäillä korkeampia voimia ja tarkoitusta?

Mystinen manipulointi jatkaa siitä mihin Pyhä tiede loppuu. Opin ollessa kaiken kattava ja Jumalasta lähtöisin tulee mahdottomasta odotettu ja siten muutama hengellinen kokemus, aito tai kuviteltu, voi sinetöitä uhrin yhteisöön. Kokemus voidaan synnyttää joko tarkoituksellisesti tai tahattomasti altistamalla uhri monille erilaisille tunne- ja transsitiloille erilaisten jumalanpalvelusmenojen ja rituaalien aikana siten, että uhri kuvittelee kokemuksensa syntyneen spontaanisti.

Mystinen manipulointi on hyvin lähellä kognitiivisia vääristymiä, jotka hämärtävät ihmisen kykyä havainnoida todellisuutta. Äärimmissä tapauksissa kognitiiviset vääristymät vallanhimoisten manipuoijien mielissä luovat edellytykset kammottaville teoille, esimerkkinä mainittakoon Mansonin kultin tekemät murhat Kaliforniassa 1960 -luvulla ja samaan kategoriaan voitaneen lukea myös mormonien Utahissa suorittama Mountain Meadowsin verilöyly. Motiiviksi teoille on rakennettu mielikuva korkeammista voimista ja/tai tehtävästä, joka korvaa yksilön mooraalikäsitykset vallankäyttäjän tahdolla. Uskonnollisissa yhteisöissä kognitiiviset vääristymät vaikuttavat uhriin voimakkaasti ja niitä voidaan käyttää uhrin vaientamiseksi sekä yhteistyöhalukkuuden voimistamiseksi. Opettaen uhri tunnistamaan elämänsä tapahtumakulku sarjana mysitisiä siunauksia ja koettelemuksia uhrin oma tahto ja moraali murennetaan järjestelmällisesti kunnes hän alistuu täydellisesti vallankäyttäjän tahtoon. MAP-kirkossa alistuminen vallankäyttäjän tahtoon on suorastaan välttämätön edellytys jumalaksikehittymisen kannalta.

Mystiseen manipulointiin MAP-kirkossa kuuluu merkittävänä osana myös narratiivi Saatanasta ja kuinka Saatana jatkuvasti yrittää kampittaa jäseniä ja tuhota kirkkoa. Hyvän Jumalan vastavoimana kosmoksessa riehuu siis myös toinen ihmistä suurempi voima, jota pitää alati varoa.

Totalitaristisen järjestelmän tarvitsee ainoastaan ohjata mieli kohti jotain tiettyä tarkoitusta, mieli täyttää tämän jälkeen itse aukot ja manipuloi itsensä vahvistusvinouman voimalla. Ihmiselle luonnollinen taipumus nähdä omia uskomuksia tukevia todisteita kaikkialla yhdistettynä vallankäyttäjän istuttamaan tapaan tulkita elämän tapahtumia mystisesti synnyttää helposti maagista ajattelua, uskoa rukouksen voimaan, Jumalan johdatukseen jne. Siunauksiksi lasketaan kaikki positiiviset asiat elämässä kun taas kielteiset nähdään Jumalan  mystisinä koettelemuksina tai Saatanan synnyttämänä pyhien vainona. Mystinen manipulointi ammentaa voimaansa vallankäyttäjien rakentamista kehäpäätelmistä, jotka pitävät uhrin mielen vangittuna mystisten tulkintojen todistaessa uhrin mielessä kirkon totuudesta.

Kirkon ei itseasiasssa edes tarvitse lavastaa ihmeitä kun jäsenet on koulutettu tulkitsemaan elämänsä tapahtumia yllä olevan taulukon kuvaamalla tavalla.

Mystisen manipuloinnin uhriksi joutuneen mielen on opeteltava ajattelemaan uudella tavalla voidakseen vapautua kirkon mielenhallinnan otteesta. Kuten monia muutakin aivopesumenetelmiä myös mystistä manipulointia vastaan voi puolustautua ylläpitämällä skeptisyyttä ja kyseenalaistamalla kaikkea. Ainoat totuudet, joista voimme olla varmoja, ovat totuudet jotka saadaan mittaamalla asioita sekä ilmiöitä toistuvasti ja johdonmukaisesti. Mystisen manipuloinnin uhriksi joutunut mieli taas tulkitsee yksittäisiä sattumuksia todisteina korkeammista voimista kirkon mieleen istuttaman kaavan mukaan.

maanantai 25. huhtikuuta 2016

Uskonnollinen manipulointi - Pyhä tiede

Pyhä tiede on filosofista kerrontaa, jolla puetaan ihmeellinen järkeenkäyväksi. Pyhässä tieteessä sovelletaan logiikkaa samalla synnyttäen hengellistä ihmetystä. Se edesauttaa täydellisen luottamuksen syntymistä ja synnyttää halun jatkuvaan osallistumiseen. Pyhä tiede istuttaa kokonaisvaltaisuuden totalitaristiseen järjestelmään.

Pyhän tieteen kolme avaintavoitetta ovat:
  • Osoittaa järjestelmän erehtymättömyys
  • Lujittaa johtajien auktoriteettiä ja osoittaa jäsenille kuinka johtajat ovat Jumalan edustajia ja pyhiä
  • Vaimentaa epäilyksiä ja hiljentää kritiikkiä
Yksilötasolla pyhä tiede voi tarjota lohtua ja turvallisuutta. Sen vetovoima perustuu näennäiseen loogiset ja mystiset kokemukset yhdistävään kerrontaan. Koska pyhässä tieteessä mystinen ja looginen erotetaan toistaan vain näennäisen keinotekoisesti se kykenee luomaan intensiivisen henkisen tunne-elämyksen totuudesta. Karismaattinen johtaja pystyy kutomaan mystisen ja loogisen järkeenkäyväksi kerronnaksi, mikä vetoaa ihmiseen intuitiivisella tasolla ja tyydyttää primitiivistä vastausten kaipuuta, jopa niin, että uhri näkee näin saadut vastaukset ylivertaisina kaikkiin muihin totuusteorioihin nähden.

Se miten MAP-kirkossa hämärretään mystisen ja loogisen rajaa ilmenee esimerkillisesti seuraavasta:
OL 93:36  Jumalan kirkkaus on äly eli toisin sanoen valo ja totuus.
Lause sulattaa mystisen Jumalan hengellisyyden ja tieteellisen totuuden loogisuuden yhdeksi konseptiksi ja näin määrittelee logiikan  käsitteellisesti uudelleen. Ajatusrakennelma ei jätä tilaa erimielisyydelle, koska erimielisyys johtaisi välittömästi tilaan jossa uhri olisi erimieltä Jumalan kanssa, joten uhrin soveltaman logiikan on noudatettava ennalta määriteltyä jumalasidonnaista kerrontaa.

Pyhän tieteen päämäärä on sammuttaa kaikki sisäiset ristiriidat, ylläpitää yhtenäisyyttä ryhmässä, opissa ja jopa yksilössä. Kaikkinainen henkilökohtaisten epäilysten ilmaiseminen rajoitetaan kanssakäymiseen johtajien kanssa ja kielletään yleisessä diskurssissa, koska jos yksilö kuvittelee olevansa epäilystensä kanssa yksin hän taipuu helpommin epäilemään omia epäilyksiään kuin ryhmän näennäistä yhtenäisyyttä. Jäädessään yksin epäilystensä kanssa uhreille muodostuu helposti harhakuvitelma kuinka kaikki muut hyväksyvät kaiken mitä ympärillä tapahtuu. Omien epäilysten ilmaiseminen johtajille tarjoaa johtajille myös tilaisuuden rationalisoida uhrin epäilykset maton alle valmiilla patenttivastauksilla.

MAP-kirkossa, kuten monissa muissakin hengellisissä ryhmissä, tunteakseen Jumalan tahdon on jäsenen seurattava Jumalan edustajia maanpäällä. Saadakseen seuraajansa tottelemaan sokeasti johtaja ei ainoastaan maalaa itsestään kuvaa pyhänä auktroiteettinä vaan tekee itsestään ja Jumalasta vaihtokelpoisia keskenään. Vuonna 2002 yleisauktoriteetti Conrad Shultz totesi huhtikuun yleiskonferenssi puheessaan seuraavasti:
Kysymys on yksinkertainen: Luotammeko Taivaalliseen Isäämme? Luotammeko profeettoihimme?
Samaa julistaa myös seuraava:
OL 1:38  Minkä minä, Herra, olen puhunut, sen olen puhunut, enkä minä puolustele itseäni, ja vaikka taivaat ja maa katoavat, minun sanani ei katoa vaan toteutuu täysin; olipa se puhuttu minun omalla äänelläni tai minun palvelijoideni äänellä, se on sama.
Sekä Ezra Taft Bensonin aikoinaan muotoilemat 14 profeetan seuraamisen perusperiaatetta.

Luottaakseemme Jumalaan on luotettava profeettaan ja näin nämä kaksi yhdistyvät käytännössä yhdeksi ja samaksi konseptiksi. Jumala ja profeetta sulautuvat yhdeksi, jossa ylin auktoriteetti on näennäisesti Jumalalla, mutta todellisuudessa profeetalla.

MAP-kirkko asettaa jatkuvasti mystisiä periaatteita loogiseen viitekehykseen. Monet mormonit suorastaan ylpeilevät evankeliuminsa tieteellisillä lähtökohdilla, jotka eivät kuitenkaan kestä loogista tarkastelua vaan logiikka on merkittävällä tavalla väristynyttä. Malliesimerkkinä tästä vääristyneestä logiikasta antoi L. Whitney Clayton puhuessaan viime viikolla Brigham Youngin yliopistosta valmistuneille nuorille.
"The faithless often promote themselves as the wise, who can rescue the rest of us from our naivete," Clayton said. "We should disconnect, immediately and completely, from listening to the proselytizing efforts of those who have lost their faith, and instead reconnect promptly with the holy spirit."
He said students who attend BYU have a "wonderful opportunity" to participate in academic programs while staying connected to God.
Clayton kehottaa nuoria suoraan sivuuttamaan täysin kaikkinaisen kanssakäymisen uskonsa menettäneiden kanssa ja pyrkimään joutuisasti uudelleen yhteyteen Pyhän Hengen kanssa. Clayton sulauttaa yhteen mystisen ja loogisen keinotekoiseksi pyhäksi tieteeksi, jossa loogisen ja mystisen ajattelumaailman tuottama kokemus arvotetaan kokonaisvaltaisesti ylivertaiseksi.

Pyhää tiedettä harjoitetaan MAP-kirkossa järjestelmällisesti ja tarkoituksenhakuisesti. Tämä näkyy monin paikoin kirkon oppikirjoissa ja johtajien puheissa, joissa lainataan jatkuvasti runsain mitoin aiempien vuosien johtajia ja Pyhiä kirjoituksia. Pitkät lähdeviitelistat tekstien ja puheiden lopussa luovat illuusiota kirkon opin loogisuudesta ja muuttumattomuudesta. Todellisuudessa kuitenkin lähdeviitteitä seuraamalla päädytään helposti tilanteeseen, jossa lähdeviite yhdestä paikasta palauttaa lisää lähdeviitteitä jne. ja lopulta pitkän ketjun päästä alkuperäistä lähdettä etsivät saattavat löytää täysin erilaista oppia julistaneen edesmenneen johtajan tai peräti yhden henkilön alulle paneman jutun jostain takavuosilta, jota on vain kierrätetty puheesta toiseen, todellisten loogisten näyttöjen jäädessä hyvin ohuiksi.

Totalitaristisessa järjestelmässä, kuten MAP-kirkko, kaikki nuolet osoittavat keskelle määritellen järjestelmän olevan yksi ja ainoa tie. Kysymyksillä ei ole merkitystä, ainoastaan vastaus ratkaisee. Todellisessa ja avoimessa maailmassa kysymykset ohjailevat logiikkaa ja looginen päättelyketju vie totuuteen riippumatta henkilökohtaisista ennakko-oletuksista. On jokaisesta itsestään kiinni millaisilla kysymyksillä logiikkansa käynnistää vastausten löytämiseksi. Pääasia on ettei aloita vastauksesta ja sen jälkeen koita sovittaa kerättyä tietoa valitsemaansa vastaukseen.

keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Uskonnollinen manipulointi - Harhauttaminen

Totalitarististen uskonliikkeiden on turvauduttava harhauttamiseen uusien jäsenten houkuttelemiseksi. Kaikki opit tai käytännöt, jotka ulkopuolisista tuntuvat käsittämättömiltä ja suorastaan mauttomilta, on piilotettava etteivät ne herättäisi epäilyksiä tai vakavia kysymyksiä liikettä kohtaan.

MAP-kirkon lähetyssaarnaajat eivät kerro liikkeestä kiinnostuneelle rehellisesti kuinka paljon aikaa, rahaa, kuuliaisuutta ja tottelevaisuutta jäseniltä odotetaan. Vastalauseita aiheuttavat opit kerrotaan vasta myöhemmin, kun uhri on jo saatu sitoutettua yhteisöön niin hyvin ettei hän enää todennäköisesti vastusta hänen harteilleen asetettua kuormaa. Tiedot liikkeen historiasta, johtajien väärinkäytöksistä, taloudenpidosta, opin sisältämistä ristiriidoista ja muiden jäsenten valitukset piilotetaan uhrilta.

Harhauttaminen on yksi merkittävimmistä tekijöistä mikä erottaa kultit eettisesti toimivista instituutioista. Eettisiä hallintotapoja noudattavat organisaatiot ovat läpinäkyviä ja paljastavat itse omat virheensä voidakseen korjata ne ja parantaakseen toimintaansa entisestään. MAP-kirkon toimintatavat ovat täysin päinvastaisia ja se käytännössä pyrkii pakottamaan jäsenet tekemään päätökset ilman oikeaa informaatiota tai peräti hyvin vääristellyn informaation perusteella. Informaatiokontrolli onkin merkittävä osa harhauttamista.

MAP-kirkosta kiinnostuneille tutkijoille (mormonien termi pontentiaaliselle käännynnäiselle) ei kerrota juuri mitään liikkeen historiasta tai edes temppelirituaaleista, jotka sisältävät monien ulkpuolisten mielestä hyvinkin arveluttavien valojen vannomista. Tutkijat hoputetaan kasteelle mahdollisimman nopeasti ilman, että he ymmärtävät mihin ovat sitoutumassa. Lähetyssaarnaajia saatetaan suoranaisesti jopa kieltää kertomasta liikaa opillisia asioita tutkijoille ja keskittyä ainoastaan yksinkertaisiin ja helposti omaksuttaviin kohtiin, puhutaan "maitoa ennen lihaa" -opettamisesta, sillä ne jotka oppivat "liikaa" liian aikaisin hylkäävät kirkon.

Tietoa tarjoillaan siis pienissä helposti omaksuttavissa annoksissa vähän kerrallaan. Tämä vaikeuttaa kokonaiskuvan muodostamista ja helpottaa keskenään ristiriitaisten oppien istuttamista uhrin mieleen. Kun prosessi onnistutaan tekemään riittävän hitaasti uhri on lopulta niin syvällä verkossa ettei mikään enää lopulta voi horjuttaa hänen uskoaan.

Internetistä löytyy monia sivustoja, joilla paljastetaan MAP-kirkon harhautusyrityksiä, ja erityisesti kirkon oppeihin tehtyihin muutoksiin ja historiaan keskittyneet sivustot ovat avainasemassa kirkon aivopesusta toipumisessa. Tässä lyhyt lista muutamista aiheista, joita kirkko aktiivisesti vähättelee ja peittelee:
Näiden voimakkaita kielteisiä tunteita MAP-kirkkoa kohtaan aiheuttavien aiheiden lisäksi kirkko ei avoimesti kerro myöskään monista muista "vähäpätöisimmemmistä" aiheista kuten taloudenpidostaan tai omistamistaan liikeyrityksistä. MAP-kirkko on myös aktiivisesti pyrkinyt vaikuttamaan politiikassa ja on jo yli 20 vuotta taistellut homojen oikeuksia vastaan joko suoraan ohjeistamalla jäsenistöään lahjoittamaan kampanjoihin rahaa, lahjoittanut itse rahaa ja käyttämällä peiteorganisaatioita kuten NOM oman agendansa ajamiseen peitelläkseen verovapailta organisaatioilta kiellettyä osallistumistaan poliitiikkaan.

Mormonikirkossa vallalla onkin kulissien ylläpitokulttuuri, joka ulottuu myös yksittäisiin jäseniin. Jäsenille on sosiaalisesti tärkeämpää näyttää oikeamielisiltä ja vanhurskailta kun todellisuudessa olla sitä. Tekopyhät jäsenet pääsevät helposti "kuin koira veräjästä" kunhan vain pystyvät ylläpitämään kulissiaan muiden yhteisön jäsenten silmissä pukeutumalla oikein, imitoimalla juuri oikeita eleitä ja puhumalla oikeita sanoja oikeissa kohdissa. Jokaisella jäsenellä on myös kova paine näyttää onnelliselta, koska Jumala siunaa oikeamielisiä ja vanhurskaita tehden heidät onnelliseksi, joten todellisten tunteiden näyttämistä ja mielipiteiden ilmaisua vältellään.

maanantai 18. huhtikuuta 2016

Jeremy T. Runnells

Jeremy T. Runnells, CES-kirjeen kirjoittaja, luovutti erokirjeensä MAP-kirkolle kun vastausten sijaan sai kutsun kurinpitotuomioistuimeen. Redditin exmormonikeskustelupalstalta löytyy linkit aiheeseen.
A decision has been made. I have excommunicated the LDS church (laughter), President Ivins, and their kangaroo court from my life. I handed my resignation to President Ivins just a few minutes ago. My membership evaporated the second that I gave President Ivins my resignation letter. I am no longer a member of this church.
Jeremy nimeää MAP-kirkon kurinpitotoimet "kenguruoikeudeksi" ja mielestäni aivan oikeutetusti, sillä mitään tekemistä näillä "oikeustoimilla" ei ole oikeuden tai oikeudenmukaisuuden kanssa. Haastattelussaan kurinpito-oikeuden jälkeen Jeremy totesi kuinka hänen suurimmaksi synnikseen todettiin se, että hän julkaisi CES-kirjeensä, kirjeen johon kirkko ei antanut riittäviä vastauksia kolmen vuoden aikana. Jeremy päätteli, että kirkolla ei ole päteviä vastauksia esitettyihin kysymyksiin eikä myöskään hallussaan totuutta.

MAP-kirkko jatkaa edelleen kurinpitotoimenpiteiden kohdistamista ihmisiin, jotka esittävät oikeutettuja kysymyksiä ääneen. Kysymysten esittäjät leimataan harhaoppisiksi ja ihmisiä harhaanjohtaviksi apostaateiksi, eikä kirkon johto salli jäsenten joukkoon kirkon oppia, käytäntöjä ja kirkon omaa historiankerrontaa kyseenalaistavia henkilöitä. 30 vuotta sitten tämä taktiikka olisikin ehkä voinut toimia, mutta vapaan informaation aikakaudella kirkko ei enää pysty kontrolloimaan informaatiota samalla tavalla kuin ennen.

Kirkon informaatiokontrolli ja hengellisen kiristyksen temput eivät enää toimi ja kirkko näyttäisi menettävän jäseniään kovalla tahdilla. Pari viikkoa sitten julkaistut kirkon jäsentilastotkin paljastavat jäsenvuodon tarkkaavaiselle lukijalle. Laskeva syntyvyys MAP-kirkossa viittaa noin 160 000 jäsenen nettotappioon vuosittain ja mikä asettuu samaan kokoluokkaan kuin Huffinton Postissa marraskuussa julkaistussa uutisessa, jonka mukaan viimeisen kahdeksan vuoden aikana MAP-kirkko on menettänyt yli miljoona jäsentä.

Jeremy T. Runnells onkin vain viimeisin ns. korkeanprofiilin jäsenmenetys, eikä hän jää varmasti viimeiseksi.

Päivitys 20.4.2016: Reddit foorumilla julkaistiin Jeremyn kurinpitoistunnon nauhoite.

torstai 14. huhtikuuta 2016

Uskonnollinen manipulointi - Horjuttaminen

Kognitiivinen dissonanssi toimii ihmismielen suojamekanismina uusia ja vieraita uskomuksia vastaan. Jotta uusi uskomus voisi juurtua mieleen sen on ensin läpäistävä kognitiivisen dissonanssin aiheuttama ristiriita mielessä jo olevien uskomusten kanssa. Jotta mieli hyväksyisi uuden vanhojen uskomusten kanssa ristiriitaisen uskomuksen on uuden uskomuksen osoittauduttava jollain tavalla hyödyllisemmäksi mielelle. Uskomusten, joiden varaan ihmiset usein rakentavat minäkuvansa, horjuttaminen on tehokas keino, jolla manipuloinnin kohde saadaan kuuntelemaan ja mahdollisesti hyväksymään uusia uskomuksia ilman vastaväitteitä. Kaava on yksikertaistettuna seuraava:

Sulattaminen: 
Myyjä: "Maksat liikaa vakuutuksestasi!"
Kohde
: "(Olenko tehnyt virheen?)"
Muuttaminen:
Myyjä:"Pystyn tekemään sinulle tarjouksen, jolla säästät selvää rahaa."
Kohde: "(Voin korjata virheen helposti.)"
Jäädyttäminen:
Myyjä: "Tee kaupat nyt!"
Kohde: "Kyllä kiitos! Mihin allekirjoitan?"
Manipuloija pyrkii siis horjuttamaan kohteen omia uskomuksia ja minäkuvaa, jotta saa kohteen kuuntelemaan. Tämänkaltainen vaikuttaminen voi olla uhrille jopa hyödyllistä, jos se tehdään tarjoamalla kohteelle tietoa rehellisesti peittelemättä, salaamatta tai valehtelematta. Manipulointi voidaan luokitella kielteiseksi kun manipuloijan pyrkimyksenä on saada kohde tekemään ennalta manipuloijan toivoma päätös sen sijaan, että uhri tekisi itsenäisen päätöksen kokonaisvaltaisten tietojen perusteella. Hälytyskellojen tulisikin aina soida kun joku määrittelee "oikean polun," jolla jokaisen tulisi kulkea.

Totalitaarisessa systeemissä, kuten autoritaarisesti ylhäältä johdettu mormonismi, yksilön minä on jatkuvan hyökkäyksen kohteena, koska individuaalinen minä voi ryhtyä vastustamaan totalitaarista järjestelmää. Mormonikirkossa minää horjutetaan jatkuvasti osoittamalla yksilöstä vikoja ja puutteita, mutta samalla luvataan kirkon tekevän minästä entistä eheämmän. Tällainen ulkoisesti muokattu pseudominä kyseenalaistaa itsetunnon, psyykkisen tasapainoon, yksilön autonomian ja mielenterveyden. Evankeliumin luvataan korvaavan vihan rakkaudella, valheet totuudella ja kuoleman ikuisella elämällä, joita kaikkia mielen on vaikea vastustaa. MAP-kirkko opettaa kuinka luonnollinen ihminen on Jumalan vihollinen, mikä ruokkii pahimpia painajaisia siitä ettet voi koskaan olla hyvä. Kirkon lista moraalitomuuksista on pitkä ja niitä kaikkia voidaan käyttää yksilön minän vastustuksen murentamiseen.

Lokakuussa 1990 pidetyssä MAP-kirkon yleiskonferenssissa pitämässään puheessa Neil A. Maxwell kävi läpi koko Sulattaminen-Muuttaminen-Jäädyttäminen prosessin. Saarnatessaan ylpeyttä vastaan hän tarkoituksenmukaisesti riisuu kuulijoidensa identiteeteistä palasia, jotka eivät ole yhteensopivia kirkon opetusten kanssa. Maxwell on puheessaan määritellyt ylpeyden nöyryyden puutteeksi ja kykenemättömyydeksi omaksua kirkon oppeja ja kapinaksi Jumalaa vastaan.
Sulatus:
So many times prophets warn about the dangers of selfishness—the inordinate and excessive concern with self. The distance between constant self-pleasing and self-worship is shorter than we think. Stubborn selfishness is actually rebellion against God, because, warned Samuel, “stubbornness is as … idolatry.” (1 Sam. 15:23.)
Selfishness is much more than an ordinary problem because it activates all the cardinal sins! It is the detonator in the breaking of the Ten Commandments.
Muuttaminen:
Of this personal battle, the Lord has urged us to so live that we would “come off conqueror.” (D&C 10:5.) But we cannot “come off conqueror,” except we first “put off” the selfish, natural man!
The natural man is truly God’s enemy, because the natural man will keep God’s precious children from true and everlasting happiness. Our full happiness requires our becoming the men and women of Christ.
Jäädyttäminen:
The Prophet Joseph promised that when selfishness is annihilated, we “may comprehend all things, present, past, and future.” (The Personal Writings of Joseph Smith, comp. Dean C. Jessee, Salt Lake City: Deseret Book Co., 1984, p. 485.) Even now, however, in gospel glimpses we can “see things as they really are.” (Jacob 4:13.)
Indeed, the gospel brings glorious illumination as to our possibilities. Scales fall from our eyes with the shedding of selfishness. Then we see our luminous and true identity.
Kirkon opetusten mukaan jäsenen tulee alistua Jumalaa maanpäällä edustavan kirkon tahtoon. Kirkon opeista poikkeavien mielipiteiden muodostaminen ei ole mahdollista ilman syyllistymistä ylpeyteen ja itsekkyyteen. Viesti on selvä: Avaa mielesi kirkon johtajille, sulata minäsi, muutu kirkon määrittelemän kehyksen mukaiseksi ja jäädytä itsesi uudelleen. Jäseniä ja kirkosta kiinnostuneita henkilöitä motivoidaan tähän lupaamalla täydellisen muutoksen tuovan ikuisen onnen, kuten Richard D. Scott julisti huhtikuun yleiskonferenssissa vuonna 2002.
Your happiness now and forever is conditioned on your degree of conversion and the transformation that it brings to your life.
MAP-kirkossa yksilön minä on jatkuvan minää horjuttavan pommituksen alla ja jos et ole onnellinen syy on ylpeydessäsi kun et kykene seuraamaan Jumalan (kirkon johtajien) määrittelmää "oikeaa polkua." Manipuloinnin temppukirja on MAP-kirkossa kovassa käytössä.

maanantai 11. huhtikuuta 2016

Uskonnollinen manipulointi - Rakkauspommitus

Rakkauspommitus on yksilöön kohdistuva manipulointimenetelmä, jolla yhteisö tai ryhmä pyrkii muokkaamaan yksilön ajattelua ja asenteita myötämieliseksi yhteisöä tai ryhmää kohtaan, sekä synnyttää yksilölle halu liittyä kyseiseen ryhmään. Termin teki tunnetuksi Sun Myung Moonin perustama Yhdistymiskirkko, joka ohjeistaa jäseniään ystävystymään potentiaalisten uusien jäsenten kanssa ja kutsumaan heitä yhteisön tapahtumiin. Yhdistymiskirkossa jäsenet toteuttavat tätä direktiiviä kohtelemalla potentiaalisia uusia rekrytoitavia ylitsepursuavilla ystävyyden ja rakkaudenosoituksilla ottaakseen selvää heidän statuksestaan, haluistaan, peloistaan, mahdollisista sidosryhmistään jne. Rakkauspommituksen pyrkimyksenä on voittaa uhrin luottamus ja tehdä hänestä myötämielinen yhteisöä kohtaan, sekä saada uhri ajattelemaan: "Kun tämän yhteisön jäsenet näyttävät ja tuntuvat olevan niin iloisia, ystävällisiä ja onnellisia niin minäkin haluan olla." Samalla uhri tulee riippuvaiseksi näistä rakkaudenosoituksista, sillä ylenpalttinen positiivinen huomio imartelee uhrin itsetuntoa.

Yksittäiset MAP-kirkon jäsenet eivät toki ole pahantahtoisia, mutta eivät myöskään usein tiedosta kohdistavansa lähimmäisiinsä voimakkaita manipulointitekniikoita. Jäsenet itsessään ovat usein vilpittömiä ja soveltavat näitä tekniikoita koska kirkossa on opetettu, että näin tulee toimia. MAP-kirkossa rakkauspommitus tunnetaan termillä ystävystyminen. MAP-kirkon oppi- ja ohjekirjamateriaalit sisältävät useita ohjeita kirkon jäsenille, johtajille ja lähetystyöntekijöille kuinka heidän tulee ystävystyä ja huomioida uusia potentiaalisia jäseniä. Kirkon Käsikirja 2 Johtaminen ja Palveleminen Kirkossa toteaa luvussa 5. Pelastuksen työ seurakunnassa (ohjeita uusien jäsenten hankinnasta ja kohtelusta) mm. näin:
5.1.6 Piispa tutustuu kaikkiin tutkijoihin ja seuraa heidän edistymistään. Vaikka hän ei pidäkään kastepuhuttelua kasteelle aikoville, hän tapaa heidät henkilökohtaisesti, ennen kuin heidät kastetaan. Hän myös valvoo seurakuntalaisten pyrkimyksiä ystävystyä heidän kanssaan. On todennäköisempää, että tutkijat ottavat kasteen ja konfirmoinnin ja pysyvät aktiivisina, kun heillä on kirkon jäseniä läheisinä ystävinään.
5.2.2 Piispalla on kokonaisvastuu käännynnäisten aktiivisena pitämisestä. Auttaakseen uusia jäseniä pysymään aktiivisina kirkossa piispalla ja hänen neuvonantajillaan  on  seuraavat  tehtävät.  Piispa voi  antaa  toiselle  neuvonantajistaan  tehtävän koordinoida näitä toimia.
He valvovat pyrkimyksiä huolehtia siitä, että jokaiseen uuteen jäseneen ystävystytään.
5.2.5 Kotiopettajilla ja kotikäyntiopettajilla on tärkeä  tehtävä  ystävystyä  uusiin  jäseniin.  Piispan kanssa  neuvotellen  Melkisedekin  pappeuden  ja Apuyhdistyksen johtohenkilöt pyrkivät ensisijaisesti siihen, että uusille jäsenille annetaan omistautuneet kotiopettajat ja kotikäyntiopettajat.
5.2.7 Pappeusjohtajat ja apujärjestöjen johtohenkilöt kannustavat seurakuntalaisia vahvistamaan uusia jäseniä osoittamalla rakkautta ja ystävystymällä.
Luvussa 8 Aaronin pappeuden haltijoille ohjekirja listaa velvollisuudeksi ystävystymisen muiden nuorten kanssa ja mm. pappien koorumin kokouksien esityslistalle ohjekirja tarjoaa mm. seuraava kohdan:
1. Suunnitellaan  keinoja  vahvistaa  koorumin jäseniä, myös uusia jäseniä ja vähemmän aktiivisia  jäseniä.  Suunnitellaan  myös  keinoja ystävystyä  nuoriin  miehiin,  jotka  kuuluvat muihin uskontokuntiin.
Nuorten naisten luokkien johtokuntien tehtävälistalle ystävystyminen on kirjattu seuraavasti:
10.3.5 He huolehtivat luokan jäsenistä ja ystävystyvät heidän kanssaan, varsinkin niiden kanssa, jotka ovat uusia jäseniä tai vähemmän aktiivisia tai joilla on jokin vamma tai muita erityistarpeita. He rukoilevat heidän puolestaan, viettävät aikaa heidän kanssaan ja ystävystyvät heidän kanssaan aidosti.
He auttavat luokan jäseniä luomaan läheisiä ystävyyssuhteita, oppimaan johtamistaitoja ja elämään evankeliumin mukaan.
He auttavat jokaista nuorta naista tuntemaan itsensä  tervetulleeksi,  kun  hänestä  tulee  heidän luokkansa jäsen.
Samoin kuin Aaronin pappeuden kohdalla, sama ohje nuorten naisten luokkien johtokkuntien kokousten asialistalle löytyy myös kirjan luvusta 10.4.5:
1. Suunnitellaan keinoja vahvistaa luokan jäseniä, myös uusia jäseniä ja vähemmän aktiivisia jäseniä. Suunnitellaan myös keinoja ystävystyä  nuoriin  naisiin,  jotka  kuuluvat  muihin uskontokuntiin.
Vastaavia ohjeita ystävystymisestä vähemmän aktiivisten jäsenten ja muihin maailmankatsomuksiin uskovia kohtaan kehotetaan toistuvasti harjoittamaan. MAP-kirkon ystävystymistoiminta on johdettua, valvottua ja tarkoituksenhakuista. Piispakunnan nuorisokomitean kokouksen esityslistalle ohjekirja tarjoaa seuraavaa 18.2.9:
2. Suunnitellaan keinoja kannustaa kutakin nuorta osallistumaan kirkon kokouksiin ja toimintoihin, myös seminaariin. Suunnitellaan pyrkimyksiä ystävystyä vähemmän aktiivisiin nuoriin, vastakastettuihin nuoriin ja kirkkoa tutkiviin  nuoriin,  sekä  raportoidaan  näistä toimista.
Ystävystymistoimiin (rakkauspommitukseen) ei siis ainoastaan kannusteta ja opasteta jäseniä kädestä pitäen vaan ystävystymistoimista myös raportoidaan. Kirkkoa tutkivat henkilöt tuskin ovat tietoisia heihin kohdistuvasta raportoinnista ja esim. tietosuojavaltuutettu olisi varmaan hyvin kiinnostunut  raporttien käyttötarkoituksista ja siitä millaisia henkilöreksitereitä niiden pohjalta on mahdollisesti olemassa.

MAP-kirkossa jäseniä kehotetaan toistuvasti rakastamaan lähimmäisiään vilpittömästi. Usein jäsenten osoittama rakkaus ei kuitenkaan ole vilppitöntä tai ehdotonta. Jäsenillä on liian monia kirkon asettamia prioriteettejä todellisten ystävyyssuhteiden ylläpitämiseksi. Monesti jäsenen huomattua ettei hänen yrityksensä tuota toivottua vastakaikua jäsen siirtää huomionsa toisaalle. Jäsen ei kovin usein ole aidosti kiinnostunut todellisen ystävyyden rakentamisesta uuden tuttavuuden kanssa kuin hän on kiinnostunut käännyttämään uuden tuttavuuden mormoniksi. Käännytyksen kohde saattaa näissä tilanteissa tuntea itsensä hyväksikäytetyksi ja aktivointiyritysten kohteeksi joutunut kirkosta pois jäänyt usein tuntee itsensä loukatuksi.

Rakkaudenosoitukset myös varsin usein lakkaavat ja uhri saa osakseen halveksuntaa, inhoa ja mahdollisesti suoranaista vihaa jos hän elää kirkon standardien ja oppien vastaisesti, varsinkin jos vielä arvostelee kirkkoa. Kirkon tapojen vastaisesti elävät ja/tai kirkkoa julkisesti arvostelevat joutuvatkin sisäisen kurinpitoelimen hampaisiin ja voivat tulla erotetuiksi. Onkin perusteltua todeta kuinka ystävyydenosoitukset ovat monin kohdin ehdollisia ja toimivat näin myös osana kirkon jäsenistöönsä kohdistamaa käytöksen hallintaa.

sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

MAP-kirkko raportoi, mutta uskooko kukaan?

Joka keväinen MAP-kirkon yleiskonferenssi puksuttaa raiteillaan Utahissa ja jäsenet kokoontuvat kuulemaan itsensä korottaneiden johtajien määrittelemiä totuuksia. Yksi kevään yleiskonferenssin vakio-osuuksista on kirkon julkaisemat jäsentilastot. Kuten jo aiempinakin vuosina tilastojulkistus noudattelee samaa tutuksi tullutta kaavaa, jossa todellisuus ja esitetyt luvut eivät kohtaa. Tänä vuonna kirkko väittää sillä olevan 15,634,199 jäsentä, mutta lukuja tarkemmin tarkastellessa voimme luottavaisin mielin todeta, että lukuun on laskettu mukaan ihmisiä, jotka eivät enää määrittele itse itseään mormoneiksi.


Kirkon kasvu-% jatkaa laskutrendiään, kuten jo totesin viime vuonna, jälleen saavuttaen kaikkien aikojen alimman arvon 1,7%. Tämä luku on laskettu kirkon ilmoittamista jäsenmääristä 2015 ja 2014.

Tänä vuonna ilmoitettu uusien käännynnäisten määrä 257,402 on alin kymmeneen vuoteen. Lähetystyöntekijämäärän merkittävä kasvattaminen 2013 ei siis ole tuonut toivottuja tuloksia ja huippuvuoden 2013 83,035 lähetyssaarnaajasta ollaan tultu alas 74,079:ään, mikä on yllättäen sama määrä kuin edellisenäkin vuonna. Tämä lähetyssaarnaajajoukko ei kuitenkaan tulosten valossa ole tuonut kirkon toivomaa kasvua.
Uusien lasten määrä on pysynyt melko tasaisena, joskin trendi on ollut loivasti laskeva vuoden 2009 jälkeen. Kuolleiden ja eronneiden määrän olen määritellyt laskemalla kirkon ilmoittaman edellisen vuoden jäsenmäärän, uusien kastettujen ja uusien lasten lukumäärän yhteen, sekä vähentänyt näin saadusta luvusta nyt ilmoitetun jäsenmäärän, jolloin jäljelle jäävä luku edustaa poistumaa eli kuolleiden ja eronneiden yhteenlaskettua määrää. 2015 poistuma oli ilmoitettujen lukujen perusteella 110,090, mikä on vain hieman vähemmän kuin uusien lasten lukumäärä.

Yllä esitetyt luvut ovat siis MAP-kirkon itsensä virallisessa raportissa ilmoittamien lukujen perusteella laskettuja ja niiden avulla voidaan arvioida pari hyvin mielenkiintoista jäseniin liittyvää arvoa. MAP-kirkkon jäsenten syntyvyyttä voidaan karkeasti arvioida ilmoitetun jäsemäärän ja uusien lasten määrän perusteella

MAP-kirkon syntyvyys on siis laskussa, ollut jo monta vuotta. Syntyvyys maailmassa on sunnilleen 18,5/1000 ihmistä kohden ja MAP-kirkon ilmoittamien lukujen perusteella laskettu syntyvyys jää tästä alle puoleen. MAP-kirkon ilmoittamat luvut poikkeavat niin merkittävästi maailman syntyvyystilastoista, että tämä paljastaa MAP-kirkon merkittävästi paisuttelevan kirkon todellista jäsenmäärää.
Maailman kuolleisuus on noin 7,9/1000 ihmistä kohden, joten jos MAP-kirkon ilmoittamien lukujen perusteella laskettu poistuma sisältäisi vain kuolleet niin parin viime vuoden luvut voisivat olla uskottavia, mutta koska kyseinen luku sisältää myös kirkosta eronneet vahvistuu kirkon jäsenmääräänsä liiottelevaa raportointia tukeva näyttö edelleen ja varsinkin vuonna 2012 raportoitujen lukujen perusteella poistuma on ollut räikeästi virheellinen.

Kirkon todellista jäsenmäärää voidaan vain arvioida näiden lukujen perusteella ja jos lasken arvion käyttäen maailman syntyvyyttä ja uusien lasten lukumäärää niin MAP-kirkon jäsemäärä olisi noin 6,2 miljoonaa. Uutiset Utahista, jossa mormonitiheys maailmassa on suurin, kertovat kuitenkin kuinka Utahin syntyvyys on merkittävästi korkeampi kuin Yhdysvaltojen syntyvyys, mikä antaa syyn olettaa, että mormonit synnyttävät keskimäärin enemmän lapsia kuin ympäröivä yhteiskunta. Näin ollen arvioitaessa todellista jäsenmäärää olisi ehkä syytä käyttää maailman keskimääräistä syntyvyyttä korkeampaa arvoa kuvaamaan mormonien syntyvyyttä. Utahin ja USA:n lukujen perusteella mormonien syntyvyyden voisi arvioida olevan noin 29% korkeampi kuin ympäröivässä yhteiskunnassa. Arviolla korjattu mormonien syntyvyys olisi siis 23,8/1000 ja laskettu arvio kirkon jäsemäärästä jäisi noin 4,8 miljoonaan. Todelliset luvut tiedetään ainoastaan kirkon pääkonttorilla, jos sielläkään. Selvää kuitenkin on ettei ilmoitettu jäsemäärä vastaa todellisuutta ja kirkko uskottelee itsellään olevan noin kolminkertainen määrä jäseniä mitä sillä todellisuudessa on. Ilmeisesti kyseessä on kirkon johdon taholta halu luoda jäsenistöön mielikuvia mahtavammasta kirkosta ja vuodesta toiseen raportoitavilla kasvuluvuilla illuusio Jumalan työn edistymisestä vaikka tilastojen tarkempi tarkastelu antaa osviittaa päinvastaisesta trendistä.