tiistai 26. elokuuta 2014

Seksistä pidättäytyminen

No nyt sitten tätäkin on tutkittu tai oikeammin sitä miten se vaikuttaa nuoriin miehiin. Helsingin Sanomat uutisoi aiheesta aiemmin viime viikolla, mutta vasta nyt kävin tutustumasa HS:n lähteeen aiheesta. Sarah Diefendorf Washingtonin yliopistosta tutki miten nuorten miesten esiaviollisesta seksistä pidättäytyminen vaikutti näiden ihmisten ihmissuhteisiin heidän avioiduttuaan. Tutkimuksen tulokset eivät olleet mitenkään suosiollisia, sillä tutkimuksen perusteella näyttää siltä, että aiemmin "pyhänä velvollisuutena" koettu seksistä pidättäytyminen oli synnyttänyt miesten mieliin tabun, josta ei osata keskustella partnerin kanssa. Miehet kokivat seksistä ja omista haluista keskustelemisen kiusalliseksi ja epäkunnioittavaksi omaa vaimoaan kohtaan. Pyhä velvollisuus pidättäytyä seksistä näyttäisi siis muotoilevan nuorten miesten mieliin varsin ikäviä yllätyksiä, joiden uhriksi joutuvat nuoren miehen lisäksi tämän mahdollinen tuleva puoliso ja perhe.

Vastaavasti joku aika sitten luin tarinan naisesta, joka kertoi kuinka esiteini-iässä tehty neitsyyslupaus oli tuhota hänen koko elämänsä. Nuoren naisen koko identiteetti ja omanarvontunto kieroutui synkällä tavalla hänen neitsyytensä ympärille. Kaikki oli hyvin niin kauan kunnes hän aviovuoteessaan neitsyytensä menetti aviomiehelleen.  Neitsyyden menetyksen jälkeen hän tunsi itsensä tahrituksi ja arvottomaksi, vaikka oli juurikin saavuttanut sen mitä oli neitsyyslupauksellaan tavoitellut. Seksistä muotoustui vastenmielistä pakonomaista puolison tarpeiden tyydytystä, siis iso ongelma, josta hän ei osannut puhua puolisonsa kanssa tai hakea siihen apua.

Diefendorfin tutkimus ja koskettava nuoren naisen tarina kantavat merkittäviä yhtäläisyyksiä keskenään. Molemmat liittyvät olennaisella tavalla uskontoon ja monien uskonnollisten yhteisöjen vaalimaan siveelliseen puhtauteen, joka nyt näyttäisi vahingoittavan ihmisten mielenterveyttä. Vastaavasti vuosien varrella tilastolliset tutkimukset ovat osoittaneet kuinka pidättäytymiskasvatuksen puolesta liputtavien USA:n osavaltioiden tilastoissa sukupuolitaudit ovat kohollaan samoin kuin teiniraskaudetkin. Uskonnollisiin ideologioihin perustuvat seksuaalisiveellisyys ja pidättäytyminen eivät siis ainoastaan vahingoita nuorten mielenterveyttä vaan näyttäisivät jopa altistavan heidät sukupuolitaudeille kun raukat eivät saa kunnollista tietoa ehkäisystä vanhemmiltaan, kuoulusta tai muiltakaan sidosryhmiltään. Teiniraskauksien seurauksena monet nuoret äidit taas putoavat kouluputkesta, ainakin väliaikaisesti, näin mahdollisesti jääden merkittävästi jälkeen tulokehityksestä omassa ikäryhmässään, mikä osaltaan lisää yleisesti ainakin täällä Suomessa yhteiskunnallisena ongelmana pidettyä eriarvoisuutta.

Mieleen tulee vain kysymys: Milloin uskonnolliset yhteisöt ovat valmiita luopumaan ihmisille haitallisista käsityksistään nuorten seksuaalisuudesta?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti