torstai 15. toukokuuta 2014

MAP-kirkon historia ja Daniitit

MAP-kirkon historiaa käsittelevä esseesarja sai jälleen jatkoa. Tämän kertainen essee "Peace and Violence among 19th-Century Latter-day Saints" käsittelee MAP-kirkon väkivaltaista historiaa. Vaikkakin nyt julkaistu essee edelleen pyrkii lieventämään mormonien itsensä osuutta väkivallan synnyttäjinä se on kuitenkin ensimmäinen MAP-kirkon omilla sivuillaan ja materiaaleissaan julkaisema teksti, jossa puhutaan daniiteista ja myönnetään niiden olleen olemassa. Tähän asti kaikki materiaali mitä daniiteista on ollut tarjolla on tullut kirkon ulkopuolelta ja kirkkoa puolustavat jäsenet ovat enempi vähempi pyrkineet kieltämään ettei ko. organisaatiota koskaan olisi ollut olemassa. Nyt MAP-kirkon julkaisemassa esseessä daniitteja luonnehditaan seuraavasti:
At the Latter-day Saint settlement of Far West, some leaders and members organized a paramilitary group known as the Danites, whose objective was to defend the community against dissident and excommunicated Latter-day Saints as well as other Missourians. Historians generally concur that Joseph Smith approved of the Danites but that he probably was not briefed on all their plans and likely did not sanction the full range of their activities. Danites intimidated Church dissenters and other Missourians; for instance, they warned some dissenters to leave Caldwell County.
Kyseessä olisi siis joidenkin kirkon johtohenkilöiden ja jäsenten järjestö, jonka olemassaolon Joseph Smith hyväksyi, ja jonka päämääränä oli suojella yhteisöä ja ahdistella sekä häätää kirkosta eronneet pois piirikunnasta. Daniittien ja mormonien siviileihin kohdistuneista hyökkäyksistä 1838 Missourin mormonisodassa essee tyytyy toteamaan näin:
In addition, Mormon vigilantes, including many Danites, raided two towns believed to be centers of anti-Mormon activity, burning homes and stealing goods.
..joten mormonien itsestään maalailema marttyyrikuva Missourista häätämiseen saa viimein pisteen. Ei mikään ihme, että kyvernööri määrää häädettäväksi osavaltiosta ihmisjoukon joka tuhoaa kaksi kylää poltellen ja varastellen koteja. Tosin essee ei varsinaisesti tällaisia syitä nosta vääryydeksi koetun häätämispäätökseen vaikuttaneiksi tekijöiksi.

Utahiin muuton jälkeisistä väkivallanteoista essee nostaa esiin kuinka mormoniyhteisö usein väkivalloin riisti maat intiaaneilta. Esseen mukan väkivaltaisuudet intiaanien ja mormonien välillä leimahtivat usein kun mormonit eivät ymmärtäneet intiaanien vaatimuksia jakaa heimomailla kasvatettua viljaa ja karjaa heimojen kanssa.

Mountain Meadowsin joukkomurhasta essee jatkaa edelleen samaa Brigham Youngin ja kirkon vastuusta vapauttavaa linjaa, jonka kirkon ulkopuolinen historioitsijayhteisö on moneen otteeseen kiistänyt. Tällä kertaa MAP-kirkko kuitenkin myöntää joukkomurhan oleen tarkkaan suunniteltu ja kuinka mormonit olivat jopa rekrytoineet Paiute -intiaanit mukaan juoneensa.
Over the next few days, events escalated, and Mormon militiamen planned and carried out a deliberate massacre. They lured the emigrants from their circled wagons with a false flag of truce and, aided by Paiute Indians they had recruited, slaughtered them. Between the first attack and the final slaughter, the massacre destroyed the lives of 120 men, women, and children in a valley known as Mountain Meadows. Only small children—those believed to be too young to be able to tell what had happened—were spared.
Vain kaksi kirkon jäsentä erotettiin tapahtumien johdosta ja ainoastaan John D. Lee, jonka Brigham Young oli adoptoinut 1839, tuomittiin oikeudessa.

Lopussa essee vielä toteaa, kuitenkin menemättä tarkemmin yksityiskohtiin, kuinka Mountain Meadowsin lisäksi kirkon jäsenet ovat ahdistelleet kirkon jättäneitä ja ulkopuolisia sekä kuinka hirmutekoihin syyllistyneitä tuskin koskaan rangaistiin.
Aside from the Mountain Meadows Massacre, a few Latter-day Saints committed other violent acts against a small number of dissenters and outsiders. Some Latter-day Saints perpetrated acts of extralegal violence, especially in the 1850s, when fear and tensions were prevalent in Utah Territory. The heated rhetoric of Church leaders directed toward dissenters may have led these Mormons to believe that such actions were justified. The perpetrators of these crimes were generally not punished. Even so, many allegations of such violence are unfounded, and anti-Mormon writers have blamed Church leaders for many unsolved crimes or suspicious deaths in early Utah.
Vaikka teksti on pahemman kerran laimennettua se antaa kuitenkin syyn uskoa kuinka ainakin osassa yhteisöstä lähteneiden kertomuksia mormonien heihin kohdistamista vainoista on lihaa luiden ympärillä. Monet tarinat ovat varmasti kertojiensa kokemusten värittämiä, mutta niitä ei ole suinkaan syytä sivuuttaa puhtaasti anti-mormonien propagandana, kuten monesti kirkon jäsenten suusta kuulee väitettävän.

Mormonikirkon historia on verinen eivätkä mormonit suinkaan aina ole olleet niitä puhtoisia pulmusia ja uhreja kun aseisiin on tartuttu ja nyt tämäkin on viimein tunnustettu MAP-kirkossa.

Päivitys 28.5:
Mormon Think sivusto on julkaissut MAP-kirkon esseeseen vastineen, jossa paljastetaan seikkaperäisesti kuinka MAP-kirkko tässä esseessä jatkaa tuttua valheellista linjaansa. Suosittelen lukemaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti