perjantai 19. huhtikuuta 2013

Hengellisestä väkivallasta jälleen Yle Radio 1:ssä

Yle Radio 1 näyttää ottaneen hengellisen väkivallan jonkinlaiseksi teemaksi. Tänä aamuna Yle Radio 1:ssä haastateltiin aiheesta kirjan kirjoittanutta teologi Aila Ruohoa. Haastattelussa Aila Ruoho kertoo millaisia ankaria tapoja vahingolliset uskonnolliset yhteisöt noudattavat ja miten ne kohdistavat hengellistä väkivaltaa jäseniinsä.

Vuonna 2010 Aila Ruoho teki myös pro gradunsa "PÄÄSTÄ MEIDÄT PELOSTA Hengellinen väkivalta uskonnollisissa yhteisöissä" tästä samasta aiheesta. Pro gradututkimuksen otanta oli yhteensä 49 henkilöä, joista 30 oli naisia ja 19 miehiä. Pro gradututkimukseen osallistuneet ihmiset kertoivat kokeneensa hengellistä väkivaltaa seuraavissa yhteisöissä: Jehovan Todistajat, Vanhoillislestadiolaiset, Helluntailähetys, Maitobaari, Mormonit, Cityseurakunta, Suomen Vapaakirkko, Suomen vapaa lähetys ry, Raamattu Puhuu, Adventtikirkko, Elämän sana, Elävät kivet, Esikoislestadiolaisuus, Kirjeopisto Via, Körttiläisyys, Ortodoksinen nunnaluostari, Pelastusarmeija. Suurin osa pro gradun informanteista oli entisiä Jehovan Todistajia. Pro gradu itsessään on hyvin mielenkiintoista luettavaa ja kertoo tavoista joilla uskonnolliset liikkeet painostavat jäseniään ja pitävät heitä otteessaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti