keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

Pappi vihki homoja

Tänään on taas homoliittopäivä! Illan Yle A-studiossa keskustellaan Suomen lain ja kirkon käytäntöjen välisestä ristiriidasta ja pyörteen silmässä on Kai Sadinmaa, pappi, joka vihki homoparin avioliittoon heti kun avioliittolaki teki sen mahdolliseksi. Sadinmaa kiirehti siis rikkomaan tuoreen lain voimalla kirkon oppeja ja linjauksia, joiden mukaan avioliitto on vain naisen ja miehen välinen. Yle pohjustaa illan A-studiota artikkelilla, jossa Sadinmaa kertoo odottavansa jonkinlaista rangaistusta.
– Katson, että tuomiokapitulin pitäisi antaa minulle jokin rangaistus. Jos he eivät minkäänlaista rangaistusta anna, niin silloinhan se on meille kaikille papeille merkki siitä, että on avoimet ovet, vihkikää, Sadinmaa sanoo.
Jos kurinpitoseurauksia tulee, Sadinmaa aikoo viedä ne oikeuteen.
Ylen artikkeli toteaa kirkon luottavan uskonnonvapauteen ja autonomiaan sekä mainitsee kirkon tehneen juridisen selvityksen, jonka mukaan avioliittolaki antaisi kirkolle päätäntävallan siitä ketä se vihkii.
– Kirkolla on hyvin vahva autonomia ja uskonnonvapaus takaa kirkkojen toimintaedellytykset omilla ehdoillaan. Tällä hetkellä avioliittolaki sanoo, että kirkoilla ja uskonnollisilla yhdyskunnilla on oikeus asettaa myös omia ehtojaan vihkimiselle.
Tämä viitannee avioliittolain 16§:ään, joka kuuluu näin:
Sen lisäksi, mitä vihkimisestä säädetään 15 §:ssä, kirkollisen vihkimisen muut ehdot ja muodot määrää se uskonnollinen yhdyskunta, jossa vihkiminen toimitetaan. 
Siviilivihkimisen toimittamisesta säädetään asetuksella.
Avioliittolain perusteella uskonnolliselle yhdyskunnalla on edelleen mahdollisuus määritellä ehtoja ja muotoja, joilla vihkiminen toimitetaan. Nähdäkseni avioliittolaki ei kuitenkaan kumoa millään tavalla uskonnonvapauslakia, jonka 7§ 2. momentti kuuluu näin:
Yhdyskunnan tulee toteuttaa tarkoitustaan perus- ja ihmisoikeuksia kunnioittaen.
Lisäksi Suomen perustuslain 6§ 2 momentti kuuluu näin:
Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. 
Avioliittolaki siis antaa uskonyhteisöille vapauden asettaa ehtoja vihkimiselle, mutta uskonnonvapauslaki ja perustuslaki puolestaan asettavat rajoja sallituille ehdoille. Perustuslain mukaan ketään ei saa asettaa ilman hyväksyttävää syytä eri asemaan henkilöön liittyvän syyn perusteella ja uskonnonvapauslaki velvoittaa kunnioittamaan perus- ja ihmisoikeuksia. Sukupuolineutraalin avioliittolain tultua voimaan uskonnolliset yhteisöt, jotka kieltäytyvät vihkimästä samaa sukupuolta olevia pareja, mielestäni syyllistyvät syrjintään eli ne eivät kunnioita perus- ja ihmisoikeuksia. Argumentoidessaan oikeudestaan syrjiä homopareja kirkko vetoaa perustuslailliseen uskonnonvapauteen. Perustuslain 11§ kuuluu näin:
Uskonnon ja omantunnon vapaus
Jokaisella on uskonnon ja omantunnon vapaus. 
Uskonnon ja omantunnon vapauteen sisältyy oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, oikeus ilmaista vakaumus ja oikeus kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan. Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen.
Perustuslaillinen uskonnonvapaus on siis jokaisen henkilökohtainen oikeus. Perustuslaillinen uskonnonvapaus ei nähdäkseni ole yhteisöllinen oikeus eli uskonnolliset yhteisöt eivät kuulu tämän oikeuden piiriin eivätkä ne tällä perusteella voi määritellä itselleen oikeutta syrjiä joitain tiettyjä ihmisryhmiä toiminnassaan tähän vedoten. Uskonnollisen yhteisön oikeudet ja velvollisuudet onkin itseasiassa määritelty juuri uskonnonvapauslaissa. Yle jatkaa:
Helsingin yliopiston siviilioikeuden professori Urpo Kangas pitää selvänä, ettei kirkon kanta kestä oikeudessa. Hänen mukaansa avioliittoja solmittaessa käytetään aina julkista valtaa, ja siksi mahdollisen oikeusprosessin lopputulema on helppo ennakoida.
Vihkimisoikeus on Kankaan mukaan julkishallinnollinen oikeus, jolloin on noudatettava perustuslaillista yhdenvertaisuutta. Tällä näkemyksellä on käsittääkseni laajempia seurauksia sillä vihkimisoikeutta käyttävät monet uskonnolliset yhteisöt, ei ainoastaan Ev.lut kirkko. Vihkimisoikeuden julkisen vallankäytön luonteen perusteella monet uskonyhteisöt voidaan nähdä julkisen vallan käyttäjinä ja sellaisina niiden tulee noudattaa samoja perustuslaillisia yhdenvertaisuusperiaatteita sekä kunnioittaa perus- ja ihmisoikeuksia. Kaikkien niiden uskonnollisten yhteisöjen, joille on myönnetty vihkimisoikeus, olisi siis nähdäkseni hyväksyttävä myös homoliitot vihkimisoikeuden julkisen vallan luonteen takia.

Illan A-studiosta tulee varmasti mielenkiintoinen.

tiistai 27. kesäkuuta 2017

Nuoret Hihhulit

Yle Areenasta löytyy "Nuoret Hihhulit" dokumenttiohjelma, jossa kaksi nuorta kertoo kokemuksistaan helluntailaisuudesta. Dokumentti alkaa "Annan" kerronnalla kuinka hänen on oltava helluntailainen, jottä hänen perheensä ja seurakuntansa hyväksyisi ja rakastaisi häntä.

Annan sanat ovat pysäyttäviä, sillä ne kertovat juuri yhdestä kaikkein vahingollisimmista ominaisuuksista, joita uskonyhteisöissä ilmenee: "Ehdollisesta rakkaudesta." Kun hyväksyntä ja rakkaus on ehdollistettu jonkin uskonyhteisön jäsenyydelle on lapselta kielletty tai varastettu oma tahto ja uskonnonvapaus. Ehdollinen rakkaus on psykologisen manipuloinnin ja henkisen väkivallan muoto, josa lapsi saatetaan tuntemaan häpeää omasta itsestään, ajatuksistaan ja haluistaan. Jyväskylän yliopiston varhaiskasvatustieteen professori Marja-Leena Laakso totesi vuonna 2013:
Kaikki kasvatusmenetelmien haitalliset ominaisuudet eivät liittyneet pelkkään ulkoiseen kontrollointiin tai väkivallan käyttöön. Laakso mainitsee myös psykologisen kontrollin. Lasta voitiin kasvattaa syyllisyyden ja häpeän tunnetta herättämällä ja manipuloimalla.

– Pyrittiin saamaan lapsi häpeämään sitä, ettei ole halutun lainen sanomalla esimerkiksi: "Tiedätkö millaista tuskaa aiheutat äidille, kun käyttäydyt tuolla tavalla."

Laakso kertoo, että näin toteamalla aikuinen teki rakkautensa ehdolliseksi. Lapselle välittyi sanoma, että vanhemmat rakastavat vain silloin, kun käyttäytyy tietyllä tavalla.

– Tämmöisten kasvatuskeinojen on todettu olevan erityisen isoja riskitekijöitä ahdistukselle ja masennukselle eli sisäänpäin oireilevalle käyttäytymiselle.
Omasta kasteestaan Anna toteaa myöhemmin ohjelmassa kokeneensa sen lähinnä epämiellyttvänä ja menneensä kasteelle äitinsä tahdosta. Kuten niin monessa muussakin ongelmallisessa yhteisössä niin Annan kohdalla hän näyttää toimineen tyydyttääkseen vanhempiensa tahtoa oman valinnan ja vakaan harkinnan sijaan. Ohjelman loppupuolella Anna vielä toteaa kuinka hän elää kahdessa maailmassa kykenemättä elämään elämäänsä omana itsenään. Saadakseen tärkeäksi kokemansa seurakunnan hyväksynnän hänen odotetaan käyttäytyvän tietyllä tavalla. Kertoessaan seurakunnan ulkopuolella toisille olevansa helluntailainen hän ei pääse irti niistä stereotypioista, joita ihmiset säilyttävät hänen päällensä. Anna kertoo ettei voi käyttäytyä itselleen luontaisilla tavoilla tuntematta häpeää. Todetessaan: "Ehkä jonain päivänä vois vaan huomata, että mulla on vaan se yks pää ja mulla on jotenkin tosi hyvä olla sen kanssa." Annan ilme on paljon puhuva, surullinen, mikä mielestäni selkeästi ilmaisee kuinka Annalla ei ole kaikki hyvin uskon ja helluntailaisuuden kanssa. Anna onkin mielestäni tiedostamattaan uskonnon uhri. Annan vanhemmat ja hänen kasvatukseensa osallistunut uskonyhteisö näyttää syyllistyneen vahvaan psykologiseen kontrolliin ja uskonnolliseen manipulointiin.
Psykologinen kontrolli on vanhemman toimintaa, joka on tunkeilevaa ja manipuloi lapsen ajatuksia ja tunteita käyttäen lapsen kiintymyssuhdetta vanhempaan hyväksi.
- Brian Barber
Dokumentti kertookin mielestäni uskonnon uhreista, jotka etsivät sallivampaa uskoa ja oppia kuin perinteinen helluntailaisuus. He ovat edelleen riippuvaisia yhteisön ja vanhempiensa hyväksynnästä, mutta ovat jo jollain tasolla tiedostaneet etteivät yhteisön opit ja käsitykset ole heidän hyvinvoinnilleen eduksi. Toivottavasti nämä nuoret toisinajattelijat löytävät itsensä ja ennen kaikkea sen rohkeuden, jonka avulla uskaltavat tavoitella itsenäistä autenttista elämää.